Siirry sisältöön

Ajoneuvoalan perustutkinto

Sataedussa ajoneuvoalan opiskelijat suuntautuvat pääsääntöisesti ajoneuvotekniikan osaamisalaan, josta voi valmistua automekaanikoksi tai diagnoosimekaanikoksi. Tutkinnon suorittanut työllistyy muun muassa autohuoltoihin ja -korjaamoille, auto- tai kuljetusliikkeisiin, varaosamyyntiin sekä teollisuuden prosessi- ja kunnossapitotehtäviin.

Kuvassa kuljetusalan opiskelija ja kaksi autoalan opiskelijaa seisovat huollettavan auton edessä korjaamolla.

Kenelle

Ajoneuvoalan opinnoissa keskeistä on kiinnostus kädentaitoihin ja ajoneuvoalan teknologiaan sekä valmiudet loogiseen ajatteluun ja ongelmien ratkomiseen. Autoalalla työskentelevän on tärkeää osata asiakaskeskeinen, työturvallinen, yrittäjämäinen ja ympäristövastuullinen työskentelytapa.

Opiskelu

Koulutukseen voi hakea jatkuvassa haussa tai yhteishaussa. Peruskoulun jälkeiset opinnot kestävät noin kolme vuotta. Aiempi osaaminen ja työkokemus voivat lyhentää opiskeluaikaa.

Koulutuksessa työskennellään Sataedun korjaamoissa ja työpaikkojen erilaisissa oppimisympäristöissä. Opiskelija saa perusvalmiudet toimia ajoneuvojen huolto-, vianhaku- ja korjaustehtävissä. Ammattitaitoa ja kokemusta voi hankkia myös eurooppalaisten yhteistyökumppaniemme merkkikorjaamoissa.

Työpaikalla järjestettävällä koulutus- tai oppisopimuksella voi suuntautua myynnin osaamisalaan (ajoneuvomyyjä, huoltomyyjä, varaosamyyjä) tai vauriokorjauksen osaamisalaan (autokorimekaanikko, automaalari).

Tutkinnosta voi myös suorittaa tutkinnon osia muun ammattitaidon vahvistamiseksi.

Tutustu tutkinnon rakenteeseen: ePerusteet

Rahoitus

Opetus on maksutonta. Alle 18-vuotiaat saavat maksutta myös tarvittavat työasut ja muut oppimateriaalit koulutusta. Tutkinnon voi myös suorittaa oppisopimuksella.

Yhteishaku

Ajoneuvoalan perustutkinto

Automekaanikko, Diagnoosimekaanikko, Pienkonemekaanikko, Hyötyajoneuvomekaanikko, Varaosamyyjä

Hakuaika: 20.2.2024 – 19.3.2024
Kokemäki
Yhteishaku

Ajoneuvoalan perustutkinto

Automekaanikko, Diagnoosimekaanikko, Pienkonemekaanikko, Hyötyajoneuvomekaanikko, Varaosamyyjä

Hakuaika: 20.2.2024 – 19.3.2024
Ulvila