Jatkuvan haun valintaperusteet
Oppivelvolliset hakijat ovat ensisijaisia, kun opiskelijoita valitaan jatkuvan haun kautta. Jos oppivelvollisia hakijoita on vapaita opiskelupaikkoja enemmän, sovelletaan myös heihin alla olevia valintaperusteita.
Opiskelijaksi hakeutuva haastatellaan valintaperusteiden mukaan.
Haastateltavien rajaamisessa voidaan käyttää esikarsintaa, jos hakija ei täytä hakukriteereitä tai ole hakukelpoinen. Esikarsintaa voidaan käyttää myös siinä tapauksessa, jos hakija on haastateltu alle vuosi sitten samaan koulutukseen/tutkintoon ja edellisen valitsematta jättämispäätöksen jälkeen hakija ei ole hankkinut merkittävästi uutta osaamista.
Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Jos hakija ei osallistu haastatteluun, häntä ei voida valita. Valintatulos on voimassa vuoden.
Joissakin tutkinnoissa on omat valintaperusteensa kuten sosiaali- ja terveysalan sekä välinehuoltoalan perustutkinnoissa soveltuvuuskokeet. Niistä on mainittu tutkintoesittelyssä.
Jatkuvan haun ja työvoimakoulutuksen osalta hakijan kielitaito testataan tarvittaessa. Osassa tutkinnoista on määritelty kielitaitotasovaatimus, joka löytyy tutkintoesittelystä. Jos hakijalla on todistus kielitaidosta, tulee todistus liittää hakemuksen liitteeksi tai esittää todistus haastattelun yhteydessä.
Tutustu tutkintokohtaisiin terveydentila- tai toimintakykyvaatimukseen sekä SORA-säädöksiin tästä.
Valintaperusteet
Oppimisvalmiudet
- Hakijan aiempi opiskelumenestys, itsearviointi ja aiemmat keskeytyneet opinnot
Motivaatio
- Hakijan tavoitteellisuus ja tietämys siitä, mihin on hakeutumassa
Aiemmin hankittu osaaminen
- Hakijan koulutus, työkokemus ja valmiudet
Soveltuvuus alalle
- Hakijan tieto alasta ja itsearviointi
- Sosiaali- ja terveysalan sekä välinehuoltoalan perustutkintokoulutukseen hakeutuvat osallistuvat soveltuvuuskokeeseen
Hakijan opiskelumahdollisuudet
- Hakijan elämäntilanne ja koulutuksen rahoitus.
Haastattelu