Sataedun media-alan ammattitutkintoa suorittavien valokuvaajien Sinun kuvaajasi -yhteisnäyttely esittelee opintojen aikana kuvattuja henkilökuvia. Kukin kuvaaja on tulkinnut teemaa omalla tavallansa, ja siksi Ulvilan kirjastoon koottu näyttely tarjoaa kiinnostavaa katsottavaa.
Näyttelyyn osallistujat edustavat valokuvauksen eri genrejä. Henkilökuvan ja muotokuvan toteuttaminen kuuluu jokaisen ammattikuvaajan osaamiseen, vaikka kuvaaja olisikin erikoistunut esimerkiksi luonto-, avaruus- tai taidevalokuvien tuottamiseen. Noin vuosi sitten Sataedussa opintonsa aloittaneet opiskelijat valmistuvat kuluvan vuoden aikana kukin oman aikataulunsa mukaan joustavasti.
Seuraava ammattikuvaajien koulutus ensi vuonna
Sataedu kouluttaa ammattikuvaajia Nakkilassa. Pohjakoulutukseltaan erilaisilla ammattitutkinnon suorittajilla on yhteistä jo ennen tutkinto-opintoja hankittu vahva valokuvauksen osaaminen.
Koulutukseen haetaan portfolion työnäytteillä, ja hakijat haastatellaan ennen valintaa. Osa opiskelijoista kuvaa kokoaikaisesti ja osa oman työnsä ohella. Lähiopintoihin valokuvaajat osallistuvat kahtena päivänä kuukaudessa noin 16 kuukauden aikana. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden ammatillista osaamista valokuvaajina ja yrittäjinä.
Seuraava valokuvaukseen painottuva media-alan ammattitutkinto tulee hakuun syksyllä. Koulutus alkaa vuoden 2025 alussa.
Sinun kuvaajasi -valokuvanäyttely 5.–22.3.2024
Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Ulvilan kirjasto, Koulukuja 2
Näyttelyyn osallistujat esittäytyvät alla kuvineen. Lisää kuvatunnelmia näet näyttelyssä.
Petteri Ahonen, Pori
Tuikku Starlet Asikainen, Meri-Pori
Janika Heikkonen, Harjavalta
Katja Leinonen, Nakkila
Vesa Rasikko, Pori
Sanna Ruissalo, Pori
Sade Virtanen, Kokemäki