Kaksi maahanmuuttajaopiskelijaamme Vedat Kazan ja Soran Khdhir ovat saaneet tiukoin kriteerein myönnetyt Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n stipendit. Esimerkillisen maahanmuuttajaopiskelijan stipendi myönnettiin tänä vuonna yhteensä viidelle opiskelijalle. Stipendihakemuksia tuli kaikkiaan kuusikymmentäkolme AMKEn kolmestakymmenestä eri jäsenorganisaatiosta. Stipendi on arvoltaan viisisataa euroa.
AMKE painotti valinnoissaan erityisesti kansainvälisyyttä, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta Suomessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Kriteereinä valintaan olivat myös opiskelijan menestyminen kotoutumiskoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tavoitteiden saavuttamisessa sekä esimerkillinen ja kannustava toiminta opiskelijayhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä.
– Työelämämme tarvitsee osaavia maahanmuuttajia nyt ja tulevaisuudessa. Palkitut opiskelijat edustavat erinomaisesti Suomen tulevaisuutta samoin kuin heitä oivallisesti tukeneet koulutuksen järjestäjät, sanoo raadin puheenjohtaja, ammattikasvatusneuvos Antti Loukola.
Ammatillisen koulutuksen edunvalvontayhdistys AMKE ry on palkinnut vuodesta 2016 lähtien esimerkillisiä maahanmuuttajaopiskelijoita stipendillä. Sataedun menestyneitä maahanmuuttajaopiskelijoita on palkittu stipendillä aiemmin vuosina 2021 ja 2022.
AMKE-stipendit saaneet Vedat Kazan (vas.) ja Soran Khdhir sekä Sataedu-stipendin saaneet Anani Afidegnon ja Khan Amin.
Myös sataedulaiset äänestivät omia suosikkejaan
Stipendien saajat olivat myös sataedulaisten suosikit ensimmäistä kertaa Sataedussa järjestetyssä Vuoden maahanmuuttajaopiskelija -äänestyksessä. Soran Khdhir on Sataedun vuoden maahanmuuttajaopiskelija. Hän sai eniten ääniä syksyllä järjestetyssä äänestyksessä. Toiseksi äänestyksessä tuli Vedat Kazan. Kaikki seitsemän äänestyksessä ollutta AMKEn stipendiehdokasta saivat hyvin ääniä, ja heidät palkittiin Sataedu-stipendillä.
AMKE-stipendien saajat ja taustaa valinnoille
Vedat Kazan, Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
Turkkilainen 36-vuotias Vedat on erinomainen esimerkki kiinnittymisestä suomalaiseen työ- ja kouluyhteisöön. Porissa asuva Vedat on opiskellut Sataedun Ulvilan toimipaikassa ja valmistunut marraskuussa lähihoitajaksi sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalalta.
Vedat on vahvistanut työelämäyhteistyötä työpaikan ja oppilaitoksen välillä esimerkiksi tuomalla opettajalle uusia materiaaleja hoitotyöstä ja välittäen koulussa opittua tietoa aktiivisesti työelämälle. Jo opintojensa aikana hän sai pitkän sijaisuuden perustason hoito-osastolta. Hänen ammattimainen työotteensa sai jo tuolloin paljon kiitosta.
Kansainvälisissä hoitotyön simulaatioissa ja hankkeissa Vedat on tuonut esille ammatillisen koulutuksen merkitystä osana suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ammatillisten opintojen ohessa Vedat on tehnyt väyläopintoja Satakunnan ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmassa. Nämä opinnot antavat hänelle suoran jatko-opintomahdollisuuden sairaanhoitajakoulutukseen.
Vedat on rohkaissut muita maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita esimerkillään toimien muun muassa aktiivisesti opiskelijakunnassa. Hän on rohkeasti nostanut esiin maahanmuuttajataustaisille tärkeitä asioita ja siten kehittänyt opiskelijayhteisöä sekä Sataedun toimintaa.
Soran Khdhir, Liiketoiminnan ammattitutkinto, myynnin ja markkinoinnin osaamisala
Eurajoella asuva 29-vuotias Irakin kurdi Khdhir Soran Mohammed valmistui keväällä Sataedusta suoritettuaan liiketoiminnan ammattitutkinnon.
Jo Irakissa parturin töitä tehnyt Soran pääsi työelämäjaksolle oppimaan lisää ystävänsä parturiliikkeeseen. Lähiopetuspäivissä Sataedussa Soran taas oppi myyntiä ja markkinointia sekä hioi omaa liikeideaansa. Syksyllä 2022 Soran perusti vaimonsa Elisa-Maria Khdhirin kanssa parturiliike Friends Parturi Rauman. Parturiliike sijaitsee Raumalla Vanhan Rauman kaupunginosassa.
Lyhyessä ajassa yritys on saavuttanut hyvän suosion, ja Soran on pystynyt palkkaamaan kolme päätoimista ja yhden osa-aikaisen työntekijän. Tämän lisäksi parturiliikkeessä on parhaillaan yksi Sataedun opiskelija työelämäjaksolla.
Soran Khadhir on hyvä esimerkki maahanmuuttajaopiskelijasta, joka on positiivisella asenteellaan ja määrätietoisella otteellaan saavuttanut yhden unelmansa, oman yrityksen. Soranin menestyvä yritystoiminta on kannustanut myös muita maahanmuuttajia hakeutumaan opiskelijaksi Sataeduun. Tämän lisäksi hän toimii kannustavana työpaikkaohjaajana alan opiskelijoille.