Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Uudistuneelle Kessotelle uusi opiskelijan suunnittelema logo

Sataedun ensimmäisen vuoden graafisen alan opiskelija Harriet Kallio suunnitteli uudistuneen Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kessoten uuden logon ja visuaalisen ilmeen. Uusi logo syntyi sovellusneuvoja Heidi Sulosaaren ideasta teettää logo opiskelijatyönä Sataedussa.  

Työelämäyhteistyö toi hyvää työkokemusta Harriet Kalliolle.

– Meillä on muutenkin paljon opiskelijoita työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa, niin ajattelin, että logon uudistus opiskelijatyönä voisi olla myös hyvä ratkaisu. Tiesimme kyllä, että aikataulumme oli haastava, mutta päätimme yrittää ja suunnitelman onnistuessa nostaa näin paikallista osaamista ja koulutusta esiin. Sataedu yhteistyökumppanina oli myös luonteva valinta, sillä olen valmistunut sieltä lähihoitajaksi vuonna 2015, kertoo Heidi Sulosaari. 

Harriet Kallion suunnittelema logo (yllä) eteni ideasta ilmoituksiin vauhdilla. 

 – Meitä oli aluksi monta opiskelijaa, jotka tartuimme opettajiemme esittelemään tehtävään. Töiden edetessä äänestimme töistämme parhaat jatkoon ja parantelimme niitä vielä. Lopulta jäljelle jääneistä töistä ehdotukseni nousi myös Kessoten johdon suosikiksi ja viimeistelin sitä saamieni toivomusten mukaisesti, Harriet Kallio kertoo.  

Heidi Sulosaari kertoo monien ehdotusten olleen hyviä, mutta Harriet oli onnistunut vanhan säilyttämisen lisäksi, myös tuomaan uudistuneen toiminnan tarvitsemaa uutta ilmettä mukaan.  

Kiinnostavan suunnittelutehtävän lisäksi Kessoten tilaus tarjosi Harriet Kalliolle mahdollisuuden jatkaa työtä tammi-maaliskuun ajan. Graafisen alan opettajien Kirsi Liljeroosin ja Hanna Mäki-Onton ehdotus suunnittelun jatkosta työpaikalla järjestettävänä koulutuksena oli tervetullut niin logon tilaajalle kuin tekijällekin. Harriet Kallio viimeistelee nyt ilmeen uudistusta tekemällä muun muassa noin 700 henkilön työyhteisön tarvitsemia lomakkeita sekä muita viestintään ja markkinointiin liittyviä graafisia töitä.

Kiinnostuitko opiskelijatyöstä?

Erilaiset tilaustyöt ja palvelut ovat opiskelijoillemme yksi tärkeimmistä tavoista oppia. Opiskelijat valmistavat lounaat, vaihtavat auton renkaat, valokuvaavat, hierovat niskajumit pois ja tekevät muita vastaavia töitä opettajien valvonnassa. Tutustu Sataedun tarjoamiin mahdollisuuksiin Asiakaspalvelut-sivuilta. Huomaa, että koronarajoitukset saattavat vaikuttaa opiskelijatöiden ja – palveluiden saatavuuteen.


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen