Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Uudesta digiteknologiasta vauhtia puhtausalan koulutuksiin

Puhtauspalvelualan lehtori Johanna Kienokoski-Saarela kertoo aloittaneensa puhtausalan etäopetukset verkossa jo vuosia sitten.

– Aloitin ensimmäiset käytännönläheiset verkko-opetukset, kun sain koulutettavaksi ryhmän ulkomaalaisia opiskelijoita. Viritin tietokoneen näytön päälle pienen kameran ja aloitin sen välityksellä havainnollistaa siivouksen eri työvälineitä ja -vaiheita. Se oli ajoittain melkoista kikkailua pienessä työhuoneessa. Jo silloin mietin, että jospa saisimme sopivan tilan ja sinne ison kameran kattoon, Johanna Kienokoski-Saarela muistelee.

Pintapuhtauden mittaamiseen tarkoitettu luminometri  tulee tutuksi niin lähi- kuin etäopiskelijoille. Kuva: Juha Levonen

Nyt toive on toteutunut. Uusi Puhti-luokka on ollut Johanna Kienokoski-Saarelan ja muiden alojen opettajien käytössä Kankaanpäässä lähes vuoden ajan. Puhtausalan koulutukset ovat edenneet usein niin, että osa opiskelijoista on lähiopetuksessa luokassa ja osa puolestaan seuraa opetusta Teamsin välityksellä kotonaan. Erityisesti maahanmuuttajat ovat toivoneet näin toteutettua koulutusta. Opetusmalli huomioi hyvin myös erilaiset opiskelijat. Osa opiskelijoista haluaa olla lähiopetuksessa ja osa taas kotona vaikkapa haastavien liikenneyhteyksien vuoksi.

Oppimisympäristö kehitetty yhteistyössä

– Innostun erityisesti kirjoittamaan ja piirtämään opetuksen aikana. Luokan iso näyttö mahdollistaa havainnollistamisen lisäksi myös tietojen tallentamisen. Tilan langattomat mikrofonit toimivat hyvin. Yksi niistä on opettajan pöydän päällä ja muut eri puolilla luokkaa. Etänä opiskelevat opiskelijat kuulevat luokassa opiskelevien äänet ja pääsevät keskusteluun mukaan oman kanavansa kautta, Johanna Kienokoski-Saarela kuvaa opetusympäristöään ja jatkaa, että tilanne on vieläkin parempi Puhti-luokan viereisessä aulassa. Siellä mahtuu käyttämään isoja siivouskoneita ja liikuteltavalla kameralla voi esittää lähikuvaa tarpeiden mukaan.

Johanna Kienokoski-Saarelan esittämät oikeat työtavat tulevat näin tutuiksi. Kuva: Juha Levonen.

Johanna Kienokoski-Saarela ei säästä kiitoksia.

– Olemme päässeet tähän toimintamalliin yhdessä kärsivällisen ja osaavan it-henkilöstön kanssa. Juha Kankareen, Reima Karvosen ja Jorma Mähösen kanssa on ollut kiva tehdä töitä. He ovat olleet aidosti kiinnostuneita kehittämään opetusmahdollisuuksia kanssani.

Hän kertoo, että opetusta on järjestetty myös siten, että osa opiskelijoista on ollut Puhti-luokassa Kankaanpäässä, osa Kokemäen toimipaikan opetustiloissa ja osa kotona. Sekin on toiminut hyvin. Myös yhteisopettajuus sopii hyvin video-opetukseen.

– Oikein innostuessani puhun nopeasti pohjalaista. Se on haastavaa kuunneltavaa niille, jotka eivät ole äidinkieleltään suomenkielisiä. Toisinaan oppitunneille on osallistunut myös suomea selkeästi puhuva kielenopettaja ja näin ammatilliseen opetukseen on yhdistetty myös kielenopetus.

Tällainen on Puhti-oppimisympäristö

Puhti-oppimisympäristön kehittäminen on toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän strategiarahoituksen avulla vuosina 2019–2020. Tilassa on huomioitu etäopetuksessa tarvittava äänieristys ja hyvä akustiikka.

Puhti-oppimisympäristön kehittäminen on toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän strategiarahoituksen avulla vuosina 2019–2020. Tilassa on huomioitu etäopetuksessa tarvittava äänieristys ja hyvä akustiikka.

Puhti-oppimisympäristön varustelu:

  • kiinteä pöytäkone kahdella näytöllä, mahdollisuus kytkeä mukaan kannettava tietokone
  • FullHD projektori, Optoma EH460ST
  • interaktiivinen näyttö, Vivitek Novotouch 75 korkeussäädettävällä Balancebox-jalustalla
  • videomatriisi/ohjauskeskusjärjestelmä Extron DTP CrossPoint 82
  • kosketusnäyttöohjain Extron TLP Pro 1025T
  • konferenssikaiutinjärjestelmä Sennheiser TeamConnect Wireless
  • lähiopetuskäyttöön erillinen Apart SDQ5P kaiutinpari
  • kääntöpääkamera Sony SRG-120DH sekä USB-silta Extron Mediaport200
  • sekä moottoriohjattu valkokangas

 


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen