Siirry sisältöön
Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Työelämälähtöisyys ja vastuu opiskelijoiden osaamisesta Sataedun sotealan vahvuuksia

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon työelämätoimikunnan edustajien vierailu maanantaina 5.9. Harjavallassa eteni alan työelämäyhteistyön tapaan hyvässä hengessä keskustellen.

Sataedun soteala valikoitui työelämätoimikunnan jäsenten Tiina Jekkosen ja Tanja Heikurisen vierailukohteeksi, koska Sataedun työpaikkaohjaajilta saamat arviot ovat jo pitkään erottuneet edukseen valtakunnallisissa vertailuissa.

Ryhmäkuvassa iloisin ilmeinen Tiina Jekkonen, Tanja Heikurinen, Heli Sulkava, Pirjo Savia, Kirsi Jaakkola ja Mari Savia.
Edessä iloisin ilmeinen Tiina Jekkonen (vas.), Tanja Heikurinen ja  Heli Sulkava. Takana Pirjo Savia, Kirsi Jaakkola ja Mari Savia Kuva: Jaana Kirkkala

Tiina Jekkonen kertoo, että joka oppilaitoksessa tulee esiin erilaisia ratkaisuja ja kokemuksia. Sataedussa kiitosta saa muun muassa hyvin tehty henkilökohtaistaminen.

– Sataedussa henkilökohtaistamisessa huomioidaan hyvin se, mitä opiskelija jo osaa ja mitä taitoja hän tarvitsee työelämään siirtyessään. Näin varmistetaan, että valmistuvan opiskelijan taidot vastaavat työelämää, eikä työpaikan tarvitse heti aloittaa tulokkaan kouluttamista, Tiina Jekkonen toteaa.

Koulutuspäällikkö Heli Sulkavan on helppo olla samaa mieltä.  

– Me opetamme niitä taitoja, mitä työelämä tarvitsee. Linjauksemme eivät perustu arvauksiin, vaan me keskustelemme joka viikko jonkun työnantajan kanssa. Opettajamme jalkautuvat työpaikoille. Meiltä riittää myös muuten tukea työpaikoille, Heli Sulkava kertoo.

Työelämätoimikunnan raportissa yhdeksi Sataedun sosiaali- ja terveysalan keskeiseksi vahvuudeksi nousikin opintoalan vahva eettinen vastuu siitä, että oppilaitoksesta valmistuu osaavia opiskelijoita.

Ammattitaitoisia työntekijöitä työelämän tarpeisiin

– Työelämälähtöisyys on tärkeää. Se varmistaa, että työpaikat saavat hyviä työntekijöitä. Työelämälähtöisyys paistaa Sataedun opetuksessa kaikessa läpi. Sen lisäksi myös ajan hengessä toimiminen ja pitkään mukana olleet opettajat vaikuttavat osaamiseen, Tiina Jekkonen kertoo havainnoistaan.

Työelämälähtöisyys näkyy osaamisen lisäksi siinä, että opiskelijat sitoutuvat myös työssäoppimispaikkoihinsa. Henkilökohtaistaminen vaikuttaa myös työssäoppimiseen.

– Kun sovimme opiskelijoiden kanssa yhdessä ajoissa heidän opintojensa etenemisestä ja työssäoppimisesta, niin opiskelijoiden on helpompi pitää suunnitelmista kiinni, koska olemme sen yhdessä suunnitelleet ja sopineet. Esimerkiksi kevään työssäoppimisjaksot sovimme jo syksyllä. Tämä on erittäin tärkeää jo työelämässä oleville opiskelijoillemme. Se auttaa heitä sopimaan oman työnantajansa kanssa työssäoppimisjaksoihin tarvittavista vapaista, kertoo lehtori Pirjo Savia.

Vetovoima mahdollistaa valinnat soveltuvuustestein

Sataedun sosiaali- ja terveysalan lähtökohtana on, että työelämä saa hyviä työntekijöitä.

– Hyvän maineemme vuoksi meille tulee riittävästi hakijoita, joista voimme valita opintoihin sopivat soveltuvuustestein. He valmistuvat myös hyvin arvosanoin. Useat heistä palkataan jo kesken opintojen oppisopimusopiskelijoiksi, Heli Sulkava kertoo.

 – Tutkintotilaisuuksiin on ennen saatettu mennä heikoillakin tiedoilla. Sataedussa on jo kauan kiinnitetty huomiota opiskelijoiden näyttövalmiuteen. Opiskelijat jatkavat näytössä vaadittavan osaamisen hankkimista, kunnes heillä on riittävät ammattitaidon mukaiset tiedot ja taidot osaamisensa näyttämiseen, Pirjo Savia vahvistaa.

Hyvinvointi edistää opetusta ja oppimista

Tiina Jekkonen kertoo vierailulla haastattelemiensa opiskelijoiden olleen tyytyväisiä koulutuksen prosesseihin. Se, että opetus suunnitellaan tutkinnon osittain auttaa huomioimaan opiskelijan osaamisen ennakkoon. Mahdollisuudet yksilöllisiin polkuihin tulevat myös opiskelijoiden puheissa esiin.

Keskusteluun osallistuivat uskovat, että yksi syy opiskelijoiden tyytyväisyyteen on myös opettajien ja henkilökunnan työhyvinvointi. Se vaikuttaa myös opiskelijoihin, joiden ei tarvitse kehittää osaamistaan leipääntyneiden opettajien ohjauksessa. Henkilöstön hyvinvoinnin lisäksi myös opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehditaan.

– Me kuuntelemme opiskelijoita ja saamme näin työssämme tarvittavaa tietoa, eikä se jää vain kuunteluksi, vaan tietoa myös käytetään, kertoo lehtori Kirsi Jaakkola.


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen