Sataedun vastuullisuustyö
Opetushallituksen 2022–2023 rahoittama VASKI-hanke antoi vahvaa suuntaa vastuullisuustyöllemme. Sataedun koordinoimaan kansalliseen kestävyyshankkeeseen osallistui 61 oppilaitosta, ja sen keskeinen tuotos oli ammatillisen koulutuksen yhteinen kestävyystiekartta. Hankkeen pohjalta syntyi Kartalla På Kartan -verkosto, jossa Sataedu jatkaa aktiivisesti työtään. Lisäksi Sataedu kuuluu valtakunnalliseen Kestävän ammatillisen koulutuksen neuvottelukuntaan.
Vastuullisuus opetuksessa ja opiskelussa
Vastuullisuus ja kestävyystaidot ovat integroitu osaksi Sataedun opetusta ja oppimisprosesseja. Kaikkiin perustutkintoihin on laadittu osaamislupaukset, jotka määrittelevät tiedot, taidot, asenteet ja valmiudet, joita opiskelijat tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa. Osaamislupauksia on arvioitu ja käsitelty opiskelijoiden kanssa esimerkiksi tulevaisuuskahviloissa. Näillä lupauksilla varmistetaan, että vastuullisuus on keskeinen osa opiskelijoiden osaamisen kehittämistä.
Henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi
Henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen on oleellinen osa vastuullisuustyötä. Huolehdimme työntekijöiden jaksamisesta ja motivaatiosta. Tuemme hyvinvointia muun muassa koulutuksilla ja työssä jaksamista edistävillä toimenpiteillä yhteistyöllä koko henkilöstön kanssa.
Edistämme opiskelijoidemme hyvinvointia tarjoamalla monipuolista tukea ja ohjausta opintojen aikana. Opiskelijapalautekyselyn tulokset osoittavat, että olemme onnistuneet hyvin työssämme: opiskelijat arvioivat hyvinvointinsa 4,12/5 ja valmiutensa toimia ammatissa kestävän kehityksen mukaisesti 4,4/5 (asteikko 1-5).
Yhteistyö työelämän kanssa
Teemme tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa edistäen kestävän kehityksen periaatteita myös työmarkkinoilla. Sataedu toimii aktiivisena kumppanina alueen yritysten ja organisaatioiden kanssa, jotta opiskelijoiden osaaminen vastaisi työelämän muuttuvia vaatimuksia. Kestävyys ja vastuullisuus eivät ole vain osa oppilaitoksen arkea, vaan ne ovat mukana myös työelämäkumppanuuksissa.