Siirry sisältöön
Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Keskeytyksiä, monitekemistä ja tiedot hukassa! – Sataedu mukana etsimässä aivorauhaa

Keskeytyksiä, monitekemistä ja tiedot hukassa! Kuulostaako tutulta? Ensimmäiset havainnot Aivorauhasta hyvinvointia -tutkimushankkeeseen osallistuvalta Sataedun Ulvilan henkilöstöltä ovat yllä olevan otsikon mukaisia. TAMKin ja Työterveyslaitoksen toteuttamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan kognitiivista kuormaa ammatillisen koulutuksen parissa työskentelevän opetus- ja ohjaushenkilöstön työssä.

Digitaalisuuden armoilla

Sataedussa on nyt kaksi työpajaa takana ja jo ensimmäiset havainnot kertovat, että kognitiivinen kuormitus on kasvavassa osassa myös ammatillisen koulutuksen arjessa. ”Olemme jo pitkään kiinnittäneet huomiota fyysiseen kuormitukseen, mutta 2020-luvun kuormitustekijät ilmenevät sen lisäksi aivotyössä eli kognitiivisessa kuormituksessa.”

Alustavien havaintojen perusteella voidaan todeta, että suurin arkea haastava tekijä on jatkuvat keskeytykset ja uudelleen aloitukset. Keskeytykset voivat olla fyysisiä tai digitaalisia, esimerkiksi ohjaustilanteessa joku tulee puhumaan väliin tai kännykkä soi tai kilahtaa kesken keskustelun.

Aivorauhaa-työpajojen vetäjät Annukka Tapani, Elina Östring ja Tuomas Mäki-Ontto  Sataedu Ulvilan portaikossa.
Aivorauhaa-työpajojen vetäjät Annukka Tapani, Elina Östring ja Tuomas Mäki-Ontto.

Tiedon viidakossa

Vuorovaikutuksen ja viestinnän monikanavaisuus haastaa niin tiedon etsimisessä kuin sen löytämisessä. Missä kanavassa asiasta puhuttiin ja milloin, oliko se Teams, Intra, sähköposti vai WhatsApp? Parhaimmillaan tai pahimmillaan on löytynyt yhdeksän tiedon areenaa, joista saadaan sekä muistutuksia mutta joita myös käytetään tiedon etsimiseen. Monitekeminen eli multitaskaus on seurausta edellä mainittujen haasteiden kanssa toimimisesta.

Havainnoista tutkimukseen

Aivorauhasta hyvinvointia -tutkimushankkeessa kerätään syksyn ja kevään aikana aineistoa kohderyhmiltä Sataedusta ja Tredusta. TAMKin tutkimuskumppanina projektissa Työterveyslaitos ja kokonaisuutta rahoittaa Työsuojelurahasto. Sataedu osallistuu hankkeen kognitiiviseen polkuun syksyllä 2022 ja Tredu sekä fyysiseen että kognitiiviseen polkuun keväällä 2023. Tutkimus etenee kohdeorganisaatiossa toteutuneiden polkujen jälkeen ja tuloksia tullaan julkaisemaan loppusyksystä 2023.

Työpajojen ensimmäisessä vaiheessa osallistujat ovat havainnoineet omaa arkea ja nostaneet työssään esiintyviä kognitiivisia kuormitustekijöitä esiin. Toisessa vaiheessa on tavoitteena tuunata omaa työpäivää havaittujen kuormittajien osalta ja lopuksi havaita mistä elementeistä hyvä työpäivä voisi itselle muodostua. Osallistujilta saatujen kokemusten pohjalta TAMK tutkii kognitiivisen kuormituksen vaikutusta ammatillisen koulutuksen henkilöstön arjessa ja rakentaa monistettavaa mallia AivoRauhan aikaansaamiseksi ja paremman (työ)arjen kehittämiseksi, jotta meillä jatkossakin olisi maailmanluokan ammatillista koulutusta tulevaisuuden tekijöille.

Taustaa blogille

Sataedu on mukana Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) ja Työterveyslaitoksen (TTL) tutkimushankkeessa, jossa etsitään ratkaisuja ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstön työn kuormituksen vähentämiseen. Aivorauhaa-tutkimushankkeen ja sen työpajojen ohjaajina ovat Sataedun entinen kehitysjohtaja, nykyisin TAMKin lehtorina työskentevä Tuomas Mäki-Ontto sekä yliopettaja Annukka Tapani TAMKista ja erityisasiantuntija Elina Östring TTL:sta. Ylläolevan blogin ovat kirjoittaneet Tuomas Mäki-Ontto ja Annukka Tapani. Kuva: Jaana Kirkkala.


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen