Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Auditoinnissa kiitosta ja kehittämiskohteita

Auditointikin sen vahvistaa, toimimme tehokkaasti ja opiskelijakeskeisesti myös poikkeustilanteessa. DNV-GL:n tiimin vetäjä Jyrki Sopanen totesi ensimmäistä kertaa etänä tekemänsä auditoinnin päätöskokouksessa keskiviikkona 1.4., että Sataedussa on tehty kaikki mahdollinen ja vähän enemmänkin, jotta Covid-19:n aiheuttamassa poikkeustilanteessa voidaan varmistaa opiskelijoiden tutkintojen suorittamiset. Sopanen nostaa loppuraportissaan erityisesti esiin henkilökunnan, joka on tehnyt ja tekee suuren työn opetuksen sopeuttamisessa vallitsevaan tilanteeseen. Kiitosta saavat myös opiskelijoille suunnitellut aidosti yksilölliset opintopolut.

Toimintajärjestelmämme ISO 9001 ulkoisessa auditoinnissa ei löytynyt yhtään poikkeamaa. Positiivisia havaintoja on kymmenen ja kehittämisehdotuksia kuusi.

Strategian mukaista toimintaa

Positiivisiksi havainnoiksi nousi poikkeustilanteessa järjestetyn koulutuksen lisäksi muun muassa se, että Sataedussa on tunnistettu osaamiskapeikot ja määritelty niiden täyttämiseksi tarvittavat toimenpiteet. Samoin strategian painopisteistä toiminnalle johdetut selkeät ja mitattavat tavoitteet sekä niiden edellyttämät toimenpiteet saavat kiitosta.

Kehittämisehdollisuuksissa nousi esiin jo käytössä olevan systemaattisen riskianalyysin rinnalle luotava samanlainen menettely mahdollisuuksien kartoittamiseen. Myös johdon koulutusaloille antaman palautteen määrää voisi raportin mukaan lisätä.

Laatu, tuloksellisuus ja turvallisuus ovat tärkeitä toiminnallemme. Sataedussa on järjestetty sisäisiä ja ulkoisia auditointeja toiminnan alusta, vuodesta 2010 lähtien.


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen