Hoiva-avustaja tai lähihoitaja

Hae koulutukseen

Koulutus on tarkoitettu hoiva-avustajan tai lähihoitajan tehtävistä kiinnostuneille henkilöille. Koulutuksessa suoritetaan ensin hoiva-avustajakoulutus ja halukkaat voivat jatkaa lähihoitajaksi.

Työvoimakoulutuksena toteuttavaan koulutukseen voivat hakeutua 20-vuotta täyttäneet työttömät tai työttömyysuhan alaiset työnhakijat, jotka soveltuvat sosiaali- ja terveysalalle.

HOIVA-AVUSTAJA
Hoiva-avustaja työskentelee pääasiallisesti vanhusten- tai vammaisten palvelutalossa, asumispalveluyksiköissä tai henkilökohtaisena avustajana. Työhön kuuluu eri-ikäisten palvelutalossa tai kotonaan asuvien henkilöiden avustaminen tavallisissa päivittäisissä toiminnoissa. Työtehtäviä voivat olla esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa, ruokailussa, liikkumisessa tai päivittäisessä asioinnissa avustamista.

LÄHIHOITAJA
Lähihoitaja toimii sosiaali- ja terveysalalla perustason hoito-, huolenpito- sekä kasvatustehtävissä eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa.

Lähihoitaja ohjaa ja tukee ihmistä päivittäisissä toiminnoissa yhdessä läheisten ja yhteistyöverkostojen kanssa. Toiminnassaan hän ottaa huomioon asiakkaan elämänhistorian, voimavarat ja yksilöllisen elämäntilanteen. Hän edistää toiminnallaan asiakkaan hyvää, mielekästä ja turvallista elämää. Hän ohjaa fyysisen ja psyykkisen terveyden edistämisessä, terveiden elintapojen omaksumisessa, käyttää kuntouttavia ja toimintakykyä edistäviä työmenetelmiä ja ottaa huomioon työturvallisuuden.

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ

Hoiva-avustaja, 60 osp.

Hoiva-avustajakoulutus kestää noin vuoden.
Hoiva-avustaja koulutus koostuu kolmesta tutkinnon osasta, jotka ovat tutkinnon osia Sosiaali- ja terveysalan erustutkinnosta, lähihoitaja. Suoritettavat tutkinnon osat ovat:
- Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen, 20 osp
- Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen, 25 osp.
- Asiakkaan toimintakyvyn vahvistaminen, 15 osp.

Koulutus sisältää useamman työelämässä toimimisen jakson ja osaaminen osoitetaan näytössä sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla erilaisissa työtehtävissä ikäihmisten tai vammaistyön työpaikoissa.

Lähihoitaja, 180 osp.

Mikäli haluat jatkaa opiskeluasi lähihoitajaksi, opiskelu jatkuu noin vuoden. (Yhteensä kaksi vuotta)

Lähihoitajaopintoihin jatkava suorittaa edellä olevien tutkinnon osien lisäksi seuraavat tutkinnon osat:
- Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella, 10 osp.

Osaamisaloista valitaan yksi:
- Ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen osaamisala, lähihoitaja
- Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala, lähihoitaja
- Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala, lähihoitaja
- Sairaanhoidon osaamisala, lähihoitaja
- Suunhoidon osaamisala, lähihoitaja
- Vammaistyön osaamisala, lähihoitaja.

Lisäksi suoritetaan ammatillinen valinnainen tutkinnon osa tai osia sekä yhteiset tutkinnon osat.

TÖITÄ RIITTÄÄ OSAAVILLE TEKIJÖILLE
Hoiva-avustajan ja lähihoitajan työ on monipuolista ja heille riittää töitä. Monet opiskelijamme pääsevät työelämään jo opiskeluaikana ja tekevät alan sijaisuuksia opintojensa ohessa. Sotealalla on myös iso joukko oppisopimusopiskelijoita, jotka opiskelevat uuteen ammattiin oman työnsä ohella.

OPINNOT SUUNNITELLAAN HENKILÖKOHTAISESTI
Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma opintojen alkaessa. Suunnitelma tehdään yhteistyössä opiskelijan kanssa ja siinä huomioidaan opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen, elämäntilanne ja opiskeluvalmiudet. Suunnitelma on yksilöllinen.

HAKEMINEN JA OPISKELIJAVALINTA
Koulutukseen valinta perustuu koulutustarpeeseen, hakemuksessa esitettyihin tietoihin, mahdolliseen haastatteluun ja soveltuvuuskokeiden tulokseen. Täytä hakemus huolellisesti ja kerro mm. miksi olet kiinnostunut tästä koulutuksesta ja miten tämä edistää työllistymistäsi. Tutkinnon kielitaitotasovaatimus on B1.2.

Hae koulutukseen 4.1.2026 mennessä.
Esivalinta hakemusten perusteella 5.1.2025
Osa hakijoista kutsutaan soveltuvuuskokeeseen. Soveltuvuuskokeet järjestetään Sataedu Harjavallan toimipaikassa 15.1.2026. Soveltuvuuskoe sisältää kirjallisen osion ja psykologin yksilöhaastattelun. Koe on hakijalle maksuton. Hakijan on saatava soveltuvuuskokeesta hyväksytty tulos voidakseen tulla valituksi koulutukseen. Kutsu soveltuvuuskokeeseen lähetetään hakijoille sähköpostilla, seuraathan myös roskapostikansiota.
Lopullinen opiskelijavalinta tehdään soveltuvuuskokeiden perusteella 15.1.2026.
Koulutus alkaa 26.1.2026

Koulutuksen aikana lomajaksot ovat heinäkuussa.

Mikäli tulet valituksi koulutukseen, huolehdi että koulutuksesta on sovittu työllistymissuunnitelmassasi.
Satakunnan työllisyysalue lähettää valintapäätöksen kirjeenä. Kouluttaja ilmoittaa koulutuksen alkamisajan ja -paikan.

LISÄTIETOA
www.kela.fi (työmarkkinatuki ja peruspäiväraha)
www.tyj.fi (ansiosidonnainen päiväraha)
Satakunnan työllisyysalueen infopuhelin 044 701 8001, tyollisyyspalvelut@pori.fi

Koulutuksen sisällöstä
Sataedu: opinto-ohjaaja Piia Lahti
p. 040 199 4154
piia.lahti@sataedu.fi

Koulutukseen hakemisesta:
Satakunnan työllisyysalue
Hannele Seppä
p 0504478020
hannele.seppa@pori.fi

Satakunnan työllisyysalueeseen kuuluvat Harjavalta, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila.

  • Opetuspaikka:
  • Jatkuva haku
  • Hakuaika: -
  • Opetus alkaa:

Lue lisää

Kysy lisätietoa:

Sataedu yhteyshenkilö