PataGoesSataedu – Sataedu ja Porin Ässät ry yhteistyöhön nuorten hyväksi

Julkaistu:

Porin Ässät ry ja Sataedu aloittavat hyvinvointikokeilun, jonka tavoitteena on kehittää opiskelijoista hyväkuntoisia työelämän tiimipelaajia. Yhdessä suunniteltu, yhteisrahoitteinen PataGoesSataedu-kokeilu toteutetaan Ulvilassa autoalan aloittavan opiskelijaryhmän kanssa. Kokeilu kestää lukuvuoden loppuun.

Ässien juniorikiekosta vastaava Porin Ässät ry:n toiminnanjohtaja Jukka Pelkonen summaa kokeiluun innostaneita syitä.

– Me haluamme vaikuttaa myös kentän ulkopuolella ja olla seurana mukana Porin seudun ihmisten arjessa. Sportti on tärkeä hyvinvoinnin tekijä, ja sen arvot sopivat hyvin tähän työhön. Toteutamme näin yhteiskuntavastuutamme. Kokeilu tarjoaa meille hyvän mahdollisuuden jakaa osaamistamme laajemmin ja tarjota omille osaajillemme kokopäiväistä työtä. Me ja Sataedu yhdessä vahvempina voimme tehdä yhteistyössä uusia avauksia. Yhteistyö voi luoda esimerkiksi uusia toimintamalleja vapaaehtoisillemme tai opiskelumahdollisuuksia pelaajillemme, Jukka Pelkonen kertoo.

Yhteistyökumppanit Jukka Pelkonen (vas.), Joni Rinne, Matti Isokallio ja Olli-Pekka Ojalainen.

Opiskelijat mukaan toiminnan suunnitteluun

Porin Ässät ry:n harrastekoordinaattori Joni Rinne liikuttaa ja sparraa kokeilun 20 opiskelijan ryhmää joka toinen torstai Ulvilassa. Kokenut erityisopettaja, valmentaja ja psyykkisen valmennuksen asiantuntija lähtee kokeilun liikuttajaksi avoimin mielin.  

– Odotan, että pääsen liikuttamaan nuoria ja auttamaan opiskelijoita löytämään hyvinvointia edistävät tavat. Ryhmän aktiiviset liikkujat innostavat varmasti omalla esimerkillään myös muita mukaan. PataGoesSataedu tarjoaa opiskelijoille hyvinvoinnin tietoiskuja, monipuolista liikuntaa sekä mahdollisuuksia tutustua uusiin lajeihin e-urheilu mukaan lukien. Omat ideani näkyvät varmasti käytännön toteutuksessa, mutta opiskelijoiden osallistaminen toiminnan suunnittelussa on todella tärkeää, Joni Rinne kertoo.

Logistiset syyt puolsivat Ulvilan toimipaikan valintaa. Opiskelijat on helppo kuljettaa Ulvilasta jäähallille ja vastaavasti toiminnan vetäjällä on lyhyt matka oppilaitokselle. Autoala vetää puoleensa vilkkaita opiskelijoita. Jotta nuoret oppijat pääsevät hyvin kiinni opintoihin ja sen jälkeen työuralle, tarvitaan välillä käytännön toimia. Liikunta on merkittävä keino edistää hyvinvointia ja estää ääritapauksissa nuorten syrjäytyminen. Sataedu hyödyntää kokeilusta saatavia tietoja kehittämistyössään. Tulevista kokemuksista riippuen kokeilua voidaan myöhemmin laajentaa muille aloille tai toimipaikoille.

Hyvinvointia ja työelämätaitoja

Sataedussa on ollut vuosien aikana useita onnistuneita opiskelijoiden hyvinvointi- ja liikuntahankkeita. Nyt alkava kokeilu eroaa niistä toteutukseltaan. Omarahoitteinen kokeilu antaa erilaiset mahdollisuudet lähteä liikkeelle ja kehittää toimintaa kokeilun edetessä. PataGoesSataedu on vahvasti Sataedun strategian mukainen kokeilu.

– Strategiansa mukaisesti Sataedu palvelee työelämää ja opiskelijaa. Uudessa kokeilussa me autamme osaavaa työvoimaa tarvitsevia yrityksiä ja oman työuransa alussa olevia opiskelijoita. Kokeiluun osallistuvat opiskelijat saavat itselleen tulevien kuukausien aikana pysyviä, työelämässä tarvittavia taitoja, Satakunnan koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallio kertoo.

Teknologia-alan koulutuspäällikkö Olli-Pekka Ojalainen vahvistaa kokeilun opiskelija- ja työelämälähtöisyyden.

 – Yhteiskunta ja työelämä ovat muuttuneet paljon. Nyt osaamisen sijaan on tärkeää, että on työyhteisöön sopiva tyyppi, tiimipelaaja. Koulutuksen järjestäjänä meidän asiakkaamme on työelämä. Me haluamme tarjota osaavia tiimipelaajia, siksi jo opintojen alussa on hyvä löytää ryhmässä yhteinen sävel. Korostamme tätä myös opiskelijoiden ryhmäyttämisessä, Olli-Pekka Ojalainen kertoo.

  • Opetuspaikka:
  • Jatkuva haku
  • Hakuaika: -
  • Opetus alkaa:

Lue lisää

Kysy lisätietoa:

Sataedu yhteyshenkilö