Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Askelmittarit mukana renkaidenvaihdossa

Ulvilan autoalan opiskelijat ovat varustautuneet kiireiseen renkaidenvaihtosesonkiin momenttiavaimen lisäksi myös askelmittareilla. Elokuussa opintonsa aloittaneet opiskelijat käyttävät askelmittaria kahden viikon ajan. Kokeilun on mahdollistanut Amiskuntoon 3 -hanke. Jo ennen askelmittareita autoalalla on otettu harppauksia kohti hyvinvointia.

Kokeilua vetävä autoalan lehtori Juha Heikkilä (kuvassa) kertoo, että askelia enemmän kysymys on opiskelijoiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

– Hyvinvointityö sai alkunsa opintojen alussa opiskelijoille tehdystä kyselystä. Aloittaneista kahdeksastatoista opiskelijasta yksitoista kertoi, ettei syö mitään aamulla. Koulutuspäällikkö Olli-Pekka Ojalainen ja rehtori Anne Laine näyttivät vihreää valoa kokeilullemme, jossa tarjoaisimme kahden viikon ajan aamulla opiskelijaryhmällemme jotain nopeasti syötävää kuten banaanin, välipalakeksin tai juotavaa jogurttia, Juha Heikkilä kertoo.

Elokuussa järjestetty kokeilu lyhensi opiskelijoiden ruokaväliä ja lisäsi jaksamista. Juha Heikkilä muistutti vanhempainillassa myös huoltajia, että nämä mahdollistaisivat nuorilleen nopeasti syötävän tai mukaan otettavan aamupalan sekä vahtisivat, että he syövät.

Hyvän vastaanoton saanut kokeilu sai aiemmin aamupalan väliin jättäneet ruokailemaan aamuisin. Kokeiluryhmän lisäksi myös 2. vuoden opiskelijat pääsivät nauttimaan kokeilusta, ja erityisesti yhdistelmäopiskelijat arvostivat välipalamahdollisuutta. Juha Heikkilä kertoo, että aamupalan vaikutukset näkyivät selvästi, sillä opiskelijat olivat virkeämpiä aamuisin. Se, että pieni purtava tuo lisää virtaa, ei ollut yllätys hänelle.

– Olen vanha jalkapallovalmentaja. Ajatus tähän kokeiluun lähti niistä kokemuksista, kun voitot haettiin kotiin ennen ottelua otetulla banaani- ja mustikkakeittotankkauksella.

Askelmittarit haalarin taskuun

Kun energiatasot paranivat, oli aika kiinnittää askelmittarit haalarien taskuun.

– Idean isä, Amiskuntoon 3 -hankkeen projektipäällikkömme Erno Järvistö hankki meille askelmittarit, ja otimme ne käyttöön 30.10.. Emme seuraa opiskelijakohtaisia tuloksia, vaan kirjaamme koko ryhmän päivittäisen tuloksen. Niiden perusteella voimme nähdä, miten rasittavaa renkaidenvaihto on.

Askelien lisäksi renkaidenvaihdossa kiinnitetään huomiota erityisesti työergonomiaan.

– Ei siitä ole isoa haittaa, jos joku kotona joskus vaihtaa renkaat väärässä asennossa, mutta täällä täytyy alusta alkaen oppia oikeat työtavat, joita käyttää tulevat vuodet.

Aloittavat opiskelijat tekevät ensin erilaisia huoltotöitä. Osaamisen myötä työt vaihtuvat korjaustöihin. Silloin on tarkoitus uusia askelmittaus, jotta nähdään ero töiden rasittavuuden välillä.

Hanke tarjoaa opiskelijoille myös mahdollisuuden ylläpitää ja parantaa kuntoaan. Kaikille aloille yhteiset liikuntakerhot ovat aloittaneet toimintansa Kankaanpäässä, Kokemäellä ja Ulvilassa. Ainakin aluksi kerhot keskittyvät palloilulajeihin ja kuntosaliharjoitteluun.

Vaihteleva määrä askelia

Opiskelijat Jani Jönkkäri (vas.) ja Teemu Pohjavirta vaihtavat jo renkaita askelmittarit taskuissaan. Kokeilusta kysyttäessä molemmat toteavat, että kyllä se askelmittari taskussa hyvin menee. Korjaamolla kertyviä askelmääriä he eivät osaa arvioida, mutta käytännössä työtä tehdään koko ajan jalkojen päällä.

– Askelmäärät vaihtelevat päivien mukaan. Jos on päivän aikana vain yhden auton kimpussa, niin ei niitä askeleita niin paljoa tule, Teemu Pohjavirta toteaa. Hän arvioi kuntonsa olevan hyvä, vaikkei juuri nyt hänellä olekaan liikunnallisia harrastuksia.

Hyvään kuntoarvioon päätyy myös Jani Jönkkäri, joka kertoo liikkuvansa vaihtelevasti, 2–4 tuntia viikossa.


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen