Taideteollisuus

Taideteollisuusalalta valmistuvat kädentaitajat ovat artesaaneja. He suunnittelevat ja valmistavat yksilöllisiä sisustustekstiilejä ja somisteita tai toteuttavat sisustusalan asiakastöitä tilauksesta.

Tekstiilialan koulutuksen saanut artesaani osaa kutoa, ommella ja painaa kangasta sekä suunnitella tekstiilejä. Hän osaa suunnitella ja valmistaa kauniita ja käytännöllisiä tekstiilejä, kuten mattoja, koristetyynyjä ja torkkupeittoja. Artesaaniksi valmistuneet työskentelevät erilaisissa käsityön, tuotannon ja palvelun ammateissa tai itsenäisinä ammatinharjoittajina.

Sisustajan koulutus tarjoaa mielenkiintoisia ja vaihtelevia työtehtäviä. Sisustusalalla voi toimia myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä, erilaisten tilojen sisustajana tai yrittäjänä. Sisustusalan työpaikkoina voivat olla esimerkiksi sisustusalan liikkeet, rautakauppojen sisustusosastot, huonekaluliikkeet, kangaskaupat, keittiökalustemyymälät ja -valmistajat, rakennus- tai maalausliikkeet, verhoomot ja ompelimot sekä messutoimistot.