Satakunnan ammattiopisto, Kankaanpää

Satakunnan ammattiopiston Kankaanpään yksikössä opiskelee vuosittain noin 570 opiskelijaa. Tavoitteena heillä on ammatillisen perustutkinnon suorittaminen. Noin viidesosa Kankaanpään yksikön opiskelijoista opiskelee yhdistelmäopintoja eli ylioppilastutkintoa ja ammatillista tutkintoa samanaikaisesti.

Ammatillisen opiskelun voi suorittaa urheilupainotteisesti hakeutumalla urheilulinjalle. Kilpaurheilua menestyksellisesti harrastavat opiskelijat voivat suorittaa lajiaan tukevia harjoituksia urheilulinjalla.

Oppilaitoksen kansainvälinen toiminta on vilkasta ja monipuolista.

Oppilaitoksella on käynnistetty vuonna 2009 erityisopetuksen vastuuopettaja eli erva -toiminta tavoitteella huolehtia opiskelijoiden monipuolisesta ja kannustavasta ohjauksesta opintojen aikana ja opinnoista työelämään tai jatko-opintoihin.  Opiskelijahuollon tukena oppilaitoksessa ovat kuraattoritoiminta sekä opiskelijaterveydenhuolto. Opiskelijahuoltoa ja yhteistyötä kotiväen kanssa on viime vuosien aikana kehitetty mm. hankkeiden avulla.

Satakunnan ammattiopiston Kankaanpään yksikössä on noin 50 asukkaan opiskelija-asuntola, jossa voi asua maksutta. Asuntolapaikkaan ovat etuoikeutettuja sellaiset opiskelijat, joiden kulkuyhteydet kotoa opiskelupaikkakunnalle ovat hankalat.


Voit tulla tutustumaan ammattiopistoon.
Ota yhteys opinto-ohjaajaan:
Kaisa Kallio
kaisa [dot] kallio [at] sataedu [dot] fi
Puh. 040 199 4213

Tervetuloa opiskelemaan!

Yhteystiedot: 

Satakunnan ammattiopisto, Kankaanpää
PL 6, Kuninkaanlähteenkatu 14, 38701 KANKAANPÄÄ
P. 040 199 4200
Fax. 02 578 6202

Kartta: 
Javascript is required to view this map.