Sataedun koulutukset kiinnostivat yhteishaussa  

Julkaistu:

Kaikkiaan 452 hakijaa on asettanut Sataedun koulutuksen ensisijaiseksi valinnakseen 19.3. päättyneessä yhteishaussa. Sataedussa oli haettavana 361 opiskelijapaikkaa perustutkinto-opintoihin ja 48 paikkaa tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA-koulutukseen.

Suuri osa tutkinnoista keräsi hakijoita tarjolla olevia opiskelupaikkoja enemmän. Suosituimmat alat suhteessa paikkamääriin ovat sähkö- ja automaatioala sekä sosiaali- ja terveysala. Alueellamme hyvin työllistävä kone- ja tuotantotekniikka jatkaa myös suosiotaan.

– Olemme jälleen tyytyväisiä hakutuloksiin. Tuttujen suosikkialojen suosio jatkuu edelleen. Ilahduttavaa on myös se, että hakijoiden toiveet ovat jakautuneet suhteellisen tasaisesti, kertoo Sataedun ohjauspalveluiden koulutuspäällikkö Hannele Tuomainen.

Sataedulla oli yhteishaussa Huittisissa, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Nakkilassa ja Ulvilassa järjestettäviä koulutuksia. Yhteishaun valintatulokset julkistetaan aikaisintaan 13.6. Niihin koulutuksiin, joihin jää avoimia opiskelupaikkoja, avataan jatkuva haku valintojen julkaisun jälkeen.

Kaksi nuorta etenee polkupyörällä muiden tullessa joukolla perässä. Taustalla on puistoinen tontti ja koulurakennus.

  • Opetuspaikka:
  • Jatkuva haku
  • Hakuaika: -
  • Opetus alkaa:

Lue lisää

Kysy lisätietoa:

Sataedu yhteyshenkilö