Siirry sisältöön
Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Sataedu jälleen haluttu opiskelupaikka yhteishaussa

Hakijoiden vahva kiinnostus Sataedua kohtaan yhteishaussa jatkuu. Useat tutkinnot tavoittivat jälleen aloituspaikkojaan enemmän ensisijaisia hakijoita. Nyt heitä oli 487. Kaikkiaan 7. 4. päättyneessä yhteishaussa Sataeduun oli 1657 hakijaa. Haettavana oli yhteensä 461 opiskelupaikkaa perustutkintoon ja ammatilliseen koulutukseen valmentavaan VALMA-koulutukseen Huittisissa, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Nakkilassa ja Ulvilassa.

Rehtori Anne Laine iloitsee siitä, että hakijat ovat löytäneet näin poikkeuksellisena aikanakin Sataedun hyvin.  

– Koronakuukaudet ovat olleet haasteellisia nuorten hakijoiden lisäksi myös perusopetuksen ja Sataedun omille opinto-ohjaajille. He ovat tutustuttaneet nuoria eri aloihin mitä erilaisempia kanavia hyödyntäen. Heille ja tietysti hakijoille kuuluu iso kiitos, Anne Laine kertoo.

Suosikit pitävät pintansa, kone- ja tuotantotekniikan haut kasvussa

Sataedun suosituimpia koulutusaloja ovat edelleen auto-, sähkö-, ja kuljetusalat sekä hius- ja kauneusala. Myönteinen yllätys on ollut myös kasvanut kiinnostunut alueellamme osaavaa työvoimaa tarvitsevaa kone- ja tuotantotekniikka-alaa kohtaan.

Muutamiin tutkintoihin, kuten rakennus- ja ravintola-aloille on vielä vapaita aloituspaikkoja. Jatkuva haku tarjoaa mahdollisuuden hakea vapaita paikkoja läpi vuoden. sataedu.fi-sivustolla on ajantasaiset tiedot avoimista koulutuksista ja niiden aloituksesta.


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen