Audiovisuaalisen viestinnän osaamisalalta valmistuu elokuva- ja tv-alan sekä animaatio- ja pelialan osaajia. He työskentelevät esimerkiksi oman alansa assistenttitehtävissä. Alan opinnoissa ja työelämässä tarvitaan tiimiosaamista, hyviä ongelmanratkaisutaitoja sekä stressinsieto- ja sopeutumiskykyä.
Elokuva- ja tv-alan opinnot valinnut opiskelija oppii produktion eri osa-alueet sekä alan eri ammateissa tarvittavia taitoja. Valmistuttuaan mediapalvelujen toteuttajaksi hän osaa toimia erilaisissa assistenttitehtävissä: tuotanto-, kamera-, valo-, ääni- tai leikkausassistenttina. Ammattitaito kehittyy alan erilaisissa projektitöissä.
Animaatio- ja pelialan opinnoissa opiskelija oppii peli- ja animaatiotuotantojen projektinhallintaa ja suunnittelua käsikirjoituksesta kenttäsuunnitteluun ja konseptointiin. Myös sisällön tuotanto (3D-mallintaminen ja -animaatio) sekä integraatio (koodaaminen ja kehitysympäristöt) ovat oleellinen osa opintoja.
JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET
Osaamistaan voi syventää alan ammatti- ja erikoisammattitutkinnoilla. Korkeakouluissa voi suorittaa alan jatko-opintoja. Ammatillisten opintojen aikana voi vahvistaa jatko-opintovalmiuksiaan valitsemalla opintoja ammattikorkeakoulusta ja lukiosta.
AMK-opinnot osaksi tutkintoa
Ammatillisten opintojen aikana voi suorittaa ammattikorkeakouluopintoja Satakunnan ammattikorkeakoulussa (SAMK). Kurkistuskursseilla voi tutustua itseä kiinnostaviin korkeakouluopintoihin. Kurkistuskurssit ovat 2–4 opintopisteen laajuisia. NOPSA-Väyläopinnot ovat suora reitti ammattikorkeakouluopintoihin. Väyläopinnoissa suoritetaan 14–18 opintopistettä:
- Peruspaketti kaikille, 11–14 op (matematiikkaa, ruotsia, englantia, viestintää)
- Alakohtaisia opintoja, 3–5 op
Suorittamalla väyläopinnot hyväksytysti saa opiskelupaikan suoraan ilman valintakokeita SAMKista sopimuksen mukaisesta tutkinto-ohjelmasta. Sataedusta valmistuva voi hakea SAMKiin erillishaussa tutkinnon valmistumislukukaudella tai kahdessa sitä seuraavassa erillishaussa.
Lukio-opintoja tai yo-tutkinto ammatillisen tutkinnon rinnalla
Yhdistelmäopinnot toteutetaan yhteistyössä Ulvilan lukion kanssa.
Lukiosta voi valita yhden tai useamman oppiaineen moduuleja tai viisi yo-tutkintoon vaadittavaa oppiainetta. Ylioppilastutkinnon saa, kun läpäisee yo-kirjoitukset ja saa ammatillisen perustutkinnon valmiiksi.
Yhdistelmäopinnot sopivat opiskelijoille, jotka tähtäävät jatko-opintoihin tai haluavat lisähaastetta opintoihinsa. Opiskelijalla on hyvä olla selkeä tavoite opinnoille, kohtuulliset lähtötiedot ja -taidot sekä aktiivinen ja vastuuntuntoinen ote opintoihin.
KANSAINVÄLISTYMINEN
Sataedusta kv-vaihtoon
Opiskelu ja työssäoppiminen ulkomailla kehittävät kielitaitoa sekä vieraiden kulttuurien ja muiden maiden työelämän tuntemusta. Samalla voi rikastuttaa elämäänsä uusilla kokemuksilla, mielenkiintoisilla kohtaamisilla ja uusilla ystävillä.
Valmiuksia ulkomailla toteutettavaan työssäoppimiseen saa valitsemalla opintopolkuunsa kieli- ja kulttuuriopintoja sekä toimimalla kv-tutorina omassa oppilaitoksessa. Vaihtoon hakeneet kutsutaan Sataedun järjestämään KV-valmennukseen.
Sataedun kansainvälisyys kustannetaan Eurooppaan Erasmus + –hankkeiden kautta. Hankerahoitus mahdollistaa opiskelijoiden matkat, vakuutukset ja asumiskustannukset.
Lisätietoa kansainvälisen vaihdon mahdollisuuksista saa heti opintojen alettua toimipaikan kv-yhdyshenkilöltä ja Sataedun Opiskelijan oppaasta.
YHTEISTYÖ MUIDEN TOIMIJOIDEN KANSSA
Urheiluvalmennus
Sataedussa aktiiviurheilija voi valita opintoihinsa valmennustoimintaa.
- Satakunta Sports Academy (SSA) on tarkoitettu kansallisesti lahjakkaille, menestykseen tähtääville urheilijoille. SSA auttaa urheilijoita yhdistämään urheilun ja opiskelun toimivaksi kokonaisuudeksi.