
Logistiikan perustutkinto
Logistiikka-ala
Kuorma-autonkuljettaja
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja
Palvelulogistiikkatyöntekijä
Huittinen, Parkano
Opiskele logistiikkaa
Kuljetuspalveluiden osaamisala
Tykkäätkö liikkua, ajaa ja tehdä vaihtelevaa työtä?
Logistiikka-alalla pääset kuljettamaan, lastaamaan ja huolehtimaan siitä, että tavarat liikkuvat oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ilman logistiikkaa maailma pysähtyisi – ja tässä ammatissa sä olet se, joka pitää hommat rullaamassa.
Sataedussa opit ajoneuvojen käsittelyä, varastonhallintaa ja kuljetusalan käytännön taitoja. Harjoittelet oikeissa työympäristöissä ja pääset ajamaan isoja koneita ja ajoneuvoja.
Kun valmistut, voit työskennellä esimerkiksi
- kuljettajana
- varastotyöntekijänä
- terminaalityöntekijänä
- logistiikan monipuolisissa tehtävissä
Jos tykkäät käytännön tekemisestä ja siitä, että työsi näkyy heti, logistiikka-ala on just sinulle.
Hae yhteishaussa – ja starttaa oma urasi logistiikan parissa!
Useat kuljettajat tekevät kansainvälisiä kuljetuksia maan rajojen ulkopuolelle, joten siihen liittyvä osaaminen ja kielitaito on hyvä lisä ammattilaiselle.
Kuljettajat etsivät myös viat ajoneuvoista, työkoneista ja trukeista sekä tekevät yleisimpiä huoltoja ja korjauksia niihin.
Kuljetusalan työpäivät voivat olla hyvin erilaisia ja työtehtävät vaihtelevia. Kuljettajat tekevät työtä usein yksin ja vuoroissa. Kuljettaja tarvitsee riittävän hyvän fyysisen kunnon jaksaakseen joskus epäsäännöllistäkin työtä. Ajokorttiasetus tuo myös tiettyjä terveysvaatimuksia alan ammattilaisille.
Tärkeä tietää: Kuljetuspalvelujen osaamisalan tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ei voida mukauttaa tai poiketa niistä siltä osin, kun ne koskevat ajo-oikeutta ja ajokorttivaatimuksia sekä kuljetusalan perustason ammattipätevyyttä ja kuljetusalan perustason ammattipätevyyden laajennusta.
Ajokortit
Koulutuksen aikana opiskelijat suorittavat tarvittavat ajokortit. Koulutuksessa opiskeleva voi saada henkilöautokortin (B- tai BE-luokka) jo 17-vuotiaana. Ajo-oikeus on kuitenkin rajoitettu vain opiskeluun liittyviin ajoihin ennen 18 vuoden ikää. Opiskelija voi aloittaa ajo-opetuksen jo 16-vuotiaana.
Työpaikat
Logistiikka-alan työpaikat ovat monipuolisia ihmisten ja tavaran kuljetuksesta jakelu-, kylmä- ja erikoiskuljetuksiin. Osaan kuljetustehtävistä tarvitsee erillisen lisäkoulutuksen. Työpaikkoja löytyy laajasti eri toimialueilta:
- kuljetus- ja huolintaliikkeet
- varastot
- satamat ja rahtiterminaalit
- oma yritys
Sisälogistiikan osaamisala
Palvelulogistiikkatyöntekijä työskentelee erilaisissa varastoissa tai terminaaleissa. Hän työskentelee tavaroiden lähettämisessä ja vastaanotossa, tavaran varastoinnissa, lähetysten pakkaamisessa sekä keräilyssä. Hän tekee töitä käsin sekä käyttää tavarankäsittelylaitteita ja trukkia. Palvelulogistiikkatyöntekijä täyttää ja käyttää monenlaisia varastoinnin ja lähetysten asiakirjoja tietotekniikkaa hyödyntäen.
Työssä tarvitaan organisointikykyä, itsenäistä työskentelyotetta sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja. Tehtävässä vaaditaan riittävää fyysistä kuntoa, tietotekniikan hallintaa sekä huolellisuutta ja vastuullisuutta.
Työpaikat
Opintojen jälkeen voit työllistyä varastoinnin työtehtäviin esimerkiksi tukkuliikkeeseen, vähittäiskaupan yritykseen, tavaraterminaaliin, teollisuuden yritykseen tai elintarviketeollisuuteen.
Somessa
- Facebook, Instagram, TikTok; Sataedu kuljetusala












Tietoa tutkinnosta
Kustannukset
Peruskoulun päättäville nuorille/oppivelvollisille opiskelu on kokonaisuudessaan maksutonta. Opetus on kaikille maksutonta.
Kustannukset muille kuin oppivelvollisille:
- Työhaalarit 50 €, kuljettajan työasu 250 €
- Oppikirjat noin 100 €
- Ensiapu-, tieturva-, tulityö- ja työturvallisuuskortit yhteensä 55 €
- Lisäksi ajokorttiin liittyviä viranomaismaksuja
- Mahdollisia lisäkustannuksia työasuista sekä oppimateriaaleista
Tutkinnon muodostuminen
Koko tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp)
Kuorma-autonkuljettaja tai yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, pakolliset tutkinnon osat, 60 osp
- Logistiikka-alan työympäristössä toimiminen
- Kuorma-autonkuljettajana työskentely tai Yhdistelmäajoneuvonkuljettajana työskentely
- ajokorttikoulutus BC tai ajokorttikoulutus BECE
- molemmat sisältävät vaarallisten aineiden ajolupakoulutuksen ADR-peruskurssin
- Kuljetusalan perustason ammattipätevyys
Valinnaiset tutkinnon osat, 85 osp, esimerkiksi
- Kappaletavaran kuljettaminen
- Lämpösäädeltyjen elintarvikkeiden kuljettaminen
- Maasiirtokuljetuksen suorittaminen
- Maatalouden tuotteiden kuljettaminen
- Betonipumppuauton käyttäminen
- Raaka-aineiden kuljettaminen
- Raakapuun kuljettaminen
- Rakennuselementtien kuljettaminen
- Työkoneen kuljettajana työskentely
- Työkoneen siirtokuljetuksen suorittaminen
- Yhdyskuntajätteiden kuljettaminen
Palvelulogistiikkatyöntekijä, pakolliset tutkinnon osat, 85 osp
- Tavaranvastaanootto ja säilyttäminen
- Tavaran keräily ja pakkaaminen
- Tavaran käsittelylaitteiden käyttö ja trukinkuljettajana työskentely
Palvelulogistiikkatyöntekijä, valinnaiset tutkinnon osat, 45 osp, esimerkiksi
- Tavaran lähettäminen
- Varaston osto- ja myyntitoiminnoissa työskentely
- Terminaalissa toimiminen
- Tavaran kuljettaminen
Yto-opinnot, 35 osp
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen laajuus on vähintään 11 osaamispistettä (esimerkiksi äidinkieli, englanti, ruotsi)
- Matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen laajuus on vähintään 6 osaamispistettä (esimerkiksi matematiikka, fysiikka ja kemia)
- Yhteiskunta- ja työelämäosaamisen (esimerkiksi liikunta, terveystieto, yrittäjyys ja kestävä kehitys) laajuus on vähintään 9 osaamispistettä
- Näiden lisäksi opiskelija valitsee yto-valinnaisia yhteensä 9 osp
- Yhteensä yto-opintoja pitää suorittaa 35 osa
Kansainvälisyys
Logistiikka-alan opiskelijat voivat lähteä työssäoppimaan ulkomaille. Sataeduun myös tulee opiskelijoita muista maista vaihtoon. Meiltä mennään ja meille tullaan: Belgia, Espanja ja Tanska.
Jatko-opinnot
Logistiikan perustutkinnon suorittanut voi 21 vuotta täytettyään saada linja-autonkuljettajan pätevyyden suorittamalla kuljetusalan ammattitutkinnon. Myös logistiikan perustutkinnosta voi valmistua linja-autonkuljettajaksi. Hakijan tulee olla täyttänyt 21 vuotta ja hänellä on oltava suomalainen B-ajokortti.
Lisäksi ammatillisella puolella on mahdollisuus suorittaa liikenneopettajan erikoisammattitutkinto ja palvelulogistiikan erikoisammattitutkinto.
Ammattikorkeakoulun ja yliopiston teknisen alan opinnot ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Logistiikka-alalta valmistuneet ovat suorittaneet ammattikorkeakoulussa esimerkiksi insinööritutkinnon logistiikasta tai tradenomitutkinnon liiketoiminnasta.
Mukava tietää
- Opetusajoa ja kuljetuksia suoritetaan laajalla alueella ympäri Suomen.
- Opintoihin kuuluu raskaan kaluston huoltoa ja kunnossapitoa.
- BECE-ajokortit saa Sataedussa 500 €:lla (oppilaitoksen ulkopuolella se maksaa 15 000 €). Tämä ei koske oppivelvollisia
- Työssäoppimista on paljon 2. vuodesta alkaen
- Opiskelu on yksilöllistä ja opiskeluilmapiiri lämmin
- Uudet toimitilat: Rakennamme parhaillaan uutta koulurakennusta Huittisiin. Opiskelijat aloittavat opinnot elokuussa 2027 uusissa tiloissa

Logistiikka-alalla huomioitavia säädöksiä
- Ajokorttilaki (386/2011)
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ajoterveydestä (1181/2011)
- Valtioneuvoston asetus ajokorteista (423/2011)
Katso lisätietoja www.finlex.fi
SORA, opiskelijan terveydentilavaatimukset
Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset (SORA) löytyvät osoitteesta http://www.sataedu.fi/sora
Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla:
- päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus
- insuliinihoitoinen diabetes
- epilepsia tai muut tasapainoelimistön sairaudet ja toimintahäiriöt
- sellainen näön tai kuulon heikkous, jota ei voida korjata apuvälineillä
- sydän- ja verenkiertoelinten sairaus
- fyysisen kuormituksen sietoa ja ulkotyössä selviytymistä rajoittava hengityselinten sairaus
- tuki- ja liikuntaelimistön sairaus
- munuaissairaudet
- psyykkinen sairaus, joka estää käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen
Lääkärinlausunto terveydentilasta
Lääkärinlausunto ajoterveydestä tarvitaan, kun aloitetaan raskaiden ajokorttiluokkien suorittaminen. Sitä ei tarvita hakeutuessa eikä opintojen aloittamisvaiheessa. Lääkärinlausunto ei saa olla yli puolta vuotta vanhempi, joten missään tapauksessa sitä ei kannata hankkia etukäteen. Jos hakija epäilee, estääkö jokin sairaus tai vamma kuorma-autokortin saamisen, kannattaa asia selvittää lääkärin kanssa ennen opintojen aloittamista. Opiskelijan terveydentila voi olla syy opiskeluoikeuden peruuttamiseen.
Lisätietoja
Kaisa Kallio
- Opinto-ohjaaja, ajoneuvoala, kone- ja tuotantotekniikka, sähkö- ja automaatioala, logistiikka (Parkano), sosiaali- ja terveysala, yhdistelmäopinnot, startti-koulutukset sekä kotokoulutus.
- kaisa.kallio@sataedu.fi 040 199 4204
- Sataedu Kankaanpää
Lisätietoja
Jukka Vierimaa
- Opinto-ohjaaja, hius- ja kauneudenhoitoala, liiketoiminta, ravintola- ja catering-ala, sosiaali- ja terveysala, taideteollisuusala, logistiikka (Huittinen)
- jukka.vierimaa@sataedu.fi 040 199 4492
- Sataedu Huittinen, Sataedu Kokemäki