Sataedusta yrittäjäksi: Marko Hietikko, intohimosta elokuvaan ja yrittämiseen

Marko Hietikko aloitti tv- ja elokuva-alan opinnot Sataedussa vuonna 2014 vaimonsa innoittamana. Sitä ennen hän oli omien sanojensa mukaan tehnyt vaikka mitä.

– Olen myynyt kännyköitä, ollut koulunkäyntiavustaja ja varastomies, Marko Hietikko luettelee esimerkkejä aiemmista töistään.

 

Marko Hietikko, Film Noir Production

 

 

Päätös lähteä opiskelemaan 33-vuotiaana ja juuri elokuva- ja tv-alaa ei ollut satunnainen päähänpisto, vaan Marko Hietikko kertoo elokuvien olevan hänen intohimonsa. Kotonaan hänellä on ahkerassa käytössä yli 1000 elokuvan dvd-kokoelma.

Opinnot olivat Marko Hietikolle alusta alkaen mieluisat ja opiskeltavaa riitti, sillä tv- ja elokuva-alalla täytyy suppean osaamisen sijaan olla moniosaaja. Toisen opiskeluvuoden työssäoppimisjakso alan yrityksessä herätti kiinnostuksen yrittämiseen.

 – Halusin tehdä enemmän ja yhdistää yrittäjyyden intohimooni ja unelma-alaani. Perustin valmistumiseni jälkeen Film Noir Productionin kesällä 2017 ja sen jälkeen syksyllä aloitin Sataedussa yrittäjän ammattitutkintoon valmistavat opinnot, Marko Hietikko kertoo.

– Olen saanut paljon tukea niin opiskeluun kuin yritykseni perustamiseenkin. Koulutukset ovat vastanneet odotuksiani, ja olen voinut hyödyntää aiemmin oppimiani taitoja. ALL IN- hankkeen yrittäjyysmentori, kouluttaja Tarja Heino on työstäni kiinnostunut, innokas sparraaja.

Myös sataedulaisten mielestä Marko Hietikon opiskelu sujui hyvin, sillä opiskeluaikana hänet palkittiin kolmella stipendillä. Hän kannustaa muitakin uskomaan itseensä. Oli kyse opiskelusta tai yrittämisestä, kaikki mitä haluaa, kannattaa.

 

Katso Markon yrittäjätarina videolta: https://youtu.be/-_i2VGwXPhk