Sataedun suutarien supikkaat rouva Jenni Haukiolle

Sataedun suutarit ovat juhlistaneet Suomi100-vuotta luovuttamalla tasavallan presidentin puolisolle, rouva Jenni Haukiolle valmistamansa perinnejalkineet. Sataedun teltalla SuomiAreenan Kansalaistorilla keskiviikkona luovutettujen jalkineiden mallina on käytetty ympäri Suomea käytössä olevaa supikas-mallia.

 

Suomi100-kengät on valmistettu vain kahdesta nahkakappaleesta, jotka on kostutettuina neulottu käsin yhteen. Lankana on käytetty pellavasta valmistettua pikilankaa. Jalkineen pohjanahkana on käytetty pitkään parkittua sonnia, ja pohjassa on virallinen Suomi100-logo.

 

Jalkineiden lahjoituksella on perinteitä, sillä Sataedun suutarikoulutuksen edeltäjän, silloisen Kankaanpään ammatillisen kurssikeskuksen suutarit valmistivat ja luovuttivat perinteiset roikovartiset lapikkaat presidentti Mauno Koivistolle vuonna 1987. Lapikkaat ovat kokonumeroltaan 46, ja niiden lestit ovat tallella oppilaitoksessamme.

 

Sataedu ja sen edeltäjät ovat kouluttaneet suutareita Kankaanpäässä 70-luvulta alkaen. Ainoana oppilaitoksena Suomessa Sataedussa on mahdollista opiskella suutarin taitoja perustutkinnosta aina erikoisammattitutkintoon asti. Kouluttajat ja opiskelijat ovat omalta osaltaan vahvasti mukana säilyttämässä perinteisiä kädentaitoja. Myös uusin tekniikka on osa koulutusta. Sataedussa on muutaman vuoden ajan koulutuettu ortopedisten jalkineiden valmistajia. Tähän koulutukseen on opetuskäyttöön syksyllä tulossa uusi digitaalinen jalkojen ja niiden virheiden mittauslaitteisto.