Lego-robottikilpailusta hyvät kokemukset

Satakunnan ensimmäisestä tammikuussa 2017 järjestetystä Legon robotti- ja tiedetapahtumasta alkoi kokemäkeläisten koululaisten huima robottiseikkailu, joka imaisi myös Sataedun mukaansa. Ulvilassa Sataedun toimitiloissa järjestetyn tapahtuman järjestäjävastuut muuttuivat pian mielenkiintoiseksi mahdollisuudeksi seurata ja hyödyntää innostavaa ja kiinnostavaa toimintamallia.

 

 

Satakunnan First Lego Leaque -aluekilpailussa tapahtuman kärkeen sijoittunut Tulkkilan koulun 6.-luokkalaisten Ruubertti Robortti-joukkue kilpaili ensin maan huippujen kanssa Helsingissä ja suuntasi sieltä voitokkaana 24.-29.5. Århusissa Tanskassa järjestettyihin First Lego Leaque -toimintakonseptin avoimiin EM-kilpailuihin. Sataedu on seurannut ja kannustanut nuoria, innovatiivisia robottiosaajia.

 

Sataedun kehitysjohtaja Veli-Matti Vuori katsoo, että FLL-kilpailu toi Sataedulle uuden toiminnallisen avauksen perusopetuksen suuntaan ja vahvisti toimintaa tutuissa maakunnallisissa verkostoissa.

 – Kilpailujärjestelyt yhteistyössä Prizztechin, Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Leader Karhuseutu -kehittäjäyhdistyksen kanssa vahvistivat entisestään rooliamme luotettavana yhteistyökumppanina. Ulvilan kaupungin profiloituessa vahvaksi automaatiokaupungiksi, haluamme muistuttaa Ulvilan alueella, mutta myös laajemmin, että Sataedu on mukana automaatioalan kehityksessä, Veli-Matti Vuori painottaa.

 

Vaan palataan vielä innokkaisiin nuoriin robottiohjelmoijiin. Team Ruubertti Robortti oli Tanskassa järjestetyn kilpailun ainoa suomalaisjoukkue. Muut 117 joukkuetta tulivat 50 eri maasta ja 5 eri maanosasta. Kokemäkeläiset jättivät kilpailussa taakseen yli kokenutta 30 joukkuetta. Sijoitus on erinomainen joukkueelle, joka oli ennättänyt harjoitella Lego-robottien ohjelmointia opettajansa Merja Salon kanssa vasta puoli vuotta.  
 

First Lego League on kansainvälinen 9 - 16 -vuotiaille nuorille suunnattu tiede- ja robotiikkaprojekti, johon osallistuu vuosittain noin 250 000 nuorta 88 eri maasta. FLL:n tavoitteena on kehittää nuorten taitoja muun muassa ongelmanratkaisussa sekä kriittisessä ajattelussa, esiintymisessä, kansainvälisyydessä ja yhteistyössä. Suomessa FLL-toimintaa on järjestetty kaksi vuotta, maailmalla jo paljon pidempään. Satakunnassa toiminta alkoi tammikuussa 2017 järjestetyistä aluekilpailuista.