First Lego League aluekilpailu

Sataedu Kokemäki järjestää First Lego Leaguen Satakunnan aluekilpailun (Lego-robottikilpailu). 

 

Kilpailuun osallistuu tänä vuonna noin 50 peruskoululaista Eurajoelta, Luvialta, Porista, Siikaisista, Ulvilasta ja Kokemäeltä.  Lisäksi mukana on oppilaiden opettajia/valmentajia sekä tuomareita.  

 

Tapahtumapaikkana on päärakennuksen aulassa ja aulaluokassa keskiviikkona 13.2. klo 8-15.30.

 

Tämän vuoden kilpailuteemana on Into Orbit (kiertoradalle). Kilpailijat tutkivat avaruuden ilmiöitä. Kilpailijat kilpailevat joukkueittain aulaluokassa ohjelmoitujen Lego-robottien avulla.

 

Tapahtumassa myös kilpailijoiden esittelypöydät aulassa ja kahviossa, jossa esittelevät teemaan liittyviä tehtäviään. Kilpailijat ovat valmiita vastaamaan ja esittelemään tuotoksiaan.

 

Tervetuloa tutustumaan Lego-robotiikkaan!

 

Kisan päätuomarina toimii Pekka Pihola, Technology Engineer, Automation (Valmet), Suomen Robotiikka- ja tiedekasvatusyhdistys ry:n puheenjohtaja

Kisan tuomarointi SAMK: Janika Tommiska, projektitutkija ja kolmetoista FLL-kisan tuomareiksi valmennettuja SAMKin opiskelijaa

Kilpailujohtajana Veli-Matti Vuori, Sataedu

 

Aikataulu

Klo 8.00- kilpailijat pääsevät rakentamaan esittelypisteitään

Klo 9.30 Avajaiset päärakennuksen auditoriossa, jonka jälkeen FLL-kilpailut alkavat aulaluokassa ja tiimien esittelyt aulassa/kahviossa. 

Klo 11.45-12.30 lounastauko

Klo 12.30- kilpailut jatkuu

Klo 14 Tuomarit kokoontuvat

Klo 14.30 Päätöstilaisuus ja palkintojen jako

 

Lisätietoja 

https://www.facebook.com/FIRSTOfficial/

http://firstlegoleague.org

Tapahtuman kesto: 
13.02.2019 08:00 - 15:30
Yhteyshenkilö: