Päätöksenteko

Satakunnan koulutuskuntayhtymä järjestää monipuolista koulutusta Sataedu-nimellä. Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Eura, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kihniö, Kokemäki,  Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, PoriSiikainen, Säkylä ja Ulvila.

Yhtymäkokous

Kuntayhtymän ylintä päätäntävaltaa käyttää yhtymäkokous. Kukin jäsenkunta valitsee yhtymäkokoukseen yhden jäsenen ja hänelle varajäsenen. Jäsenen äänivalta perustuu edustamansa kunnan laskennalliseen opiskelijapaikkaosuuteen ja vaaleja edeltäneen vuoden viimeisen päivän asukaslukuun. Yhtymäkokous pidetään vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Yhtymähallitus

Yhtymähallitukseen kuuluu yksitoista (11) jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Kunnallisvaalikauden toimiva yhtymähallitus johtaa kuntayhtymän hallintoa, koulutuspalvelujen järjestämistä ja taloudenhoitoa. Yhtymähallitus valvoo kuntayhtymän etua, edustaa kuntayhtymää ja tekee sen puolesta sopimukset, ellei sopimuksen tekemistä ole hallintosäännössä siirretty muulle toimielimelle tai viranhaltijalle.

Yhtymähallituksen kokoonpano

Jäsen
(Varajäsen)
Puheenjohtaja, Kujanpää Katri (SDP), Kankaanpää
Varapuheenjohtaja, Koski Pasi (Kesk.), Merikarvia
Härmä Raimo (SDP), Ulvila
Juhola Hannu (PS), Kankaanpää
Kalliokorpi Sari (PS), Nakkila
Oksanen Juhani (Vas.),  Kokemäki
Ollila Hanna (Kok.), Harjavalta
Prinkkala Ari (SDP), Kokemäki
Saarinen Kirsi (SDP), Harjavalta
Törmä Satu (Kesk.), Huittinen
Vepsä Kimmo (Kok.), Ulvila
(Lehtilä Jarmo, Kankaanpää)
(Reponen Petri, Pori)
(Lukka Heli, Nakkila)
(Kiemelä-Ruohomäki Tiina, Siikainen)
(Laiho Mikko, Kokemäki)
(Salminen Liidia, Huittinen)
(Muhonen Heidi, Säkylä)
(Varjokumpu Susanne, Huittinen)
(Reunanen Ari, Eura)         
(Kangas Kaija, Karvia)
(Mäkilä Keijo, Nakkila)

Sidonnaisuusilmoitus

Kuntalain mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Säännöstöä sovelletaan vuonna 2017 valittavan toimikauden alusta lukien.

Luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset. Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Sidonnaisuusrekisteri tulee pitää yleisessä tietoverkossa.

Satakunnan koulutuskuntayhtymässä sidonnaisuustiedot kootaan yhtymähallituksen jäseniltä ja varajäseniltä, lautakunnan puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajalta sekä kuntayhtymän johtajalta.

Tee sidonnaisuusilmoitus tästä.                                                

Kokouslistat ja pöytäkirjat

Yhtymähallitus
Esityslistat Pöytäkirjat
Yhtymähallitus 11/2017 (14.12.)
Yhtymähallitus 10/2017 (28.11.)
Yhtymähallitus 9/2017 (26.10.) PDF icon yh9_20171026_lista.pdf
Yhtymähallitus 8/2017 (21.9.) PDF icon yh8_20170921_lista.pdf PDF icon yh8_20170921_pk.pdf
Yhtymähallitus 7/2017 (24.8.) PDF icon yh7_20170824_lista.pdf PDF icon yh7_20170824_pk.pdf
Yhtymähallitus 6/2017 (6.6.) PDF icon yh6_20170606_pk.pdf
Yhtymähallitus 5/2017 (18.5.) PDF icon yh5_20170518_lista.pdf PDF icon yh5_20170518_pk.pdf
Yhtymähallitus 4/2017 (25.4.) PDF icon yh4_20170425_lista.pdf PDF icon yh4_20170425_pk.pdf
Yhtymähallitus 3/2017 (23.3.) PDF icon yh3_20170323_lista.pdf PDF icon yh3_20170323_pk.pdf
Yhtymähallitus 2/2017 (14.2.) PDF icon yh2_20170214_lista.pdf PDF icon yh2_20170214_pk.pdf
Yhtymähallitus 1/2017 (24.1.) PDF icon yh1_20170124_pk.pdf
Yhtymähallitus 10/2016 (20.12.) PDF icon yh10_20161220_pk.pdf
Yhtymähallitus 9/2016 (23.11.) PDF icon yh9_20161123_pk.pdf
Yhtymähallitus 8/2016 (20.10.) PDF icon yh8_20161020_lista.pdf PDF icon yh8_20161020_pk.pdf
Yhtymähallitus 7/2016 (21.9.) PDF icon yh7_20160921_pk.pdf
Yhtymähallitus 6/2016 (25.8.) PDF icon yh6_20160825_lista.pdf PDF icon yh6_20160825_pk.pdf
Yhtymähallitus 5/2016 (16.6.) PDF icon yh5_20160616_pk.pdf
Yhtymähallitus 4/2016 (18.5.) PDF icon yh4_20160518_lista.pdf PDF icon yh4_20160518_pk.pdf
Yhtymähallitus 3/2016 (23.3.) PDF icon yh3_20160323_pk.pdf
Yhtymähallitus 2/2016 (25.2.) PDF icon yh2_20160225_lista.pdf PDF icon yh2_20160225_pk.pdf
Yhtymähallitus 1/2016 (28.1.) PDF icon yh1_20160128_lista.pdf PDF icon yh1_20160128_pk.pdf
Yhtymähallitus 9/2015 (17.12.) PDF icon yh9_20151217_lista.pdf PDF icon yh9_20151217_pk.pdf
Yhtymähallitus 8/2015 (17.11.) PDF icon yh8_20151117_pk.pdf
Yhtymähallitus 7/2015 (14.10.) PDF icon yh7_20151014_lista.pdf PDF icon yh7_20151014_pk.pdf
Yhtymähallitus 6/2015 (10.9.) PDF icon yh6_20150910_pk.pdf
Yhtymähallitus 5/2015 (11.6.) PDF icon yh5_20150611_lista.pdf PDF icon yh5_20150611_pk.pdf
Yhtymähallitus 4/2015 (7.5.) PDF icon yh4_20150507_pk.pdf
Yhtymähallitus 3/2015 (26.3.) PDF icon yh3_20150326_lista.pdf PDF icon yh3_20150326_pk.pdf
Yhtymähallitus 2/2015 (26.2.) PDF icon yh2_20150226_lista.pdf PDF icon yh2_20150226_pk.pdf
Yhtymähallitus 1/2015 (22.1.) PDF icon yh1_20150122_lista.pdf PDF icon yh1_20150122_pk.pdf
Yhtymähallitus 9/2014 (17.12.) PDF icon yh9_20141217_lista.pdf PDF icon yh9_20141217_pk.pdf
Yhtymähallitus 8/2014 (27.11.) PDF icon yh8_20141127_lista.pdf PDF icon yh8_20141127_pk.pdf
Yhtymähallitus 7/2014 (16.10.) PDF icon yh7_20141016_lista.pdf PDF icon yh7_20141016_pk.pdf
Yhtymähallitus 6/2014 (16.9.) PDF icon yh6_20140819_pk.pdf
Yhtymähallitus 5/2014 (19.8.) PDF icon yh5_20140819_pk.pdf
Yhtymähallitus 4/2014 (11.6.) PDF icon yh4_20140611_pk.pdf
Yhtymähallitus 3/2014 (6.5.) PDF icon yh3_20140506_pk.pdf
Yhtymähallitus 2/2014 (25.3.) PDF icon yh2_20140325_lista.pdf PDF icon yh2_20140325_pk.pdf
Yhtymähallitus 1/2014 (25.2.) PDF icon yh1_20140225_pk.pdf
Yhtymähallitus 8/2013 PDF icon yh8_20131210_pk.pdf
Yhtymähallitus 7/2013 PDF icon yh7_20131029_pk.pdf
Yhtymähallitus 6/2013 PDF icon yh6_20130910_pk.pdf
Yhtymähallitus 5/2013 PDF icon yh5_20130618_pk.pdf
Yhtymähallitus 4/2013 PDF icon yh4_20130516_lista.pdf PDF icon yh4_20130516_pk.pdf
Yhtymähallitus 3/2013 PDF icon yh3_20130417_pk.pdf
Yhtymähallitus 2/2013 PDF icon yh2_20130312_pk.pdf
Yhtymähallitus 1/2013 PDF icon yh1_20130110.pdf PDF icon yh1_20130110_.pdf
Yhtymähallitus 11/2012 PDF icon yh11_20121213.pdf PDF icon yh11_20121213_0.pdf
Yhtymähallitus 10/2012 PDF icon yh10_20121127.pdf
Yhtymähallitus 9/2012 PDF icon yh9_20121011.pdf PDF icon yh9_20121011_0.pdf
Yhtymähallitus 8/2012 PDF icon yh8_20120918.pdf PDF icon yh8_20120918_0.pdf
Yhtymähallitus 7/2012 PDF icon yh7_20120823.pdf PDF icon yh7_20120823_0.pdf
Yhtymähallitus 6/2012 PDF icon yh6_20120717_0.pdf
Yhtymähallitus 5/2012 PDF icon yh5_20120619.pdf PDF icon yh5_20120619_0.pdf
Yhtymähallitus 4/2012 PDF icon yh4_20120522.pdf PDF icon yh4_20120522_0.pdf
Yhtymähallitus 3/2012 PDF icon yh3_20120417.pdf PDF icon yh3_20120417_0.pdf
Yhtymähallitus 2/2012 PDF icon yh2_20120229.pdf PDF icon yh2_20120229_0.pdf
Yhtymähallitus 1/2012 PDF icon yh1_20120131.pdf PDF icon yh1_20120131_0.pdf
Yhtymähallitus 11/2011 PDF icon yh11_20111215.pdf PDF icon yh11_20111215_0.pdf
Yhtymähallitus 10/2011 PDF icon yh10_20111117.pdf PDF icon yh10_20111117_0.pdf
Yhtymähallitus 9/2011 PDF icon yh9_20111018.pdf PDF icon yh9_20111018_0.pdf
Yhtymähallitus 8/2011 PDF icon yh8_20110913.pdf PDF icon yh8_20110913_0.pdf
Yhtymähallitus 7/2011 PDF icon yh7_20110818.pdf PDF icon yh7_20110818_0.pdf
Yhtymähallitus 6/2011 PDF icon yh6_20110621.pdf PDF icon yh6_20110621_0.pdf
Yhtymähallitus 5/2011 PDF icon yh5_20110517.pdf PDF icon yh5_20110517_0.pdf
Yhtymähallitus 4/2011 PDF icon yh4_20110413.pdf PDF icon yh4_20110413_0.pdf
Yhtymähallitus 3/2011 PDF icon yh3_20110308.pdf PDF icon yh3_20110308_0.pdf
Yhtymähallitus 2/2011 PDF icon yh2_201100215.pdf PDF icon yh2_201100215_0.pdf
Yhtymähallitus 1/2011 PDF icon yh1_20110118.pdf PDF icon yh1_20110118_0.pdf
Yhtymähallitus 10/2010 PDF icon yh10_20101214.pdf PDF icon yh10_20101214_0.pdf
Yhtymähallitus 9/2010 PDF icon yh9_20101109.pdf PDF icon yh9_20101109_0.pdf
Yhtymähallitus 8/2010 PDF icon yh8_20101012.pdf PDF icon yh8_20101012_0.pdf
Yhtymähallitus 7/2010 PDF icon yh7_20100914.pdf
Yhtymähallitus 6/2010 PDF icon yh6_20100615.pdf PDF icon yh6_20100615_0.pdf
Yhtymäkokous
Esityslistat Pöytäkirjat
Yhtymäkokous 3/2017 (28.11.)
Yhtymäkokous 2/2017 (24.8.) PDF icon yk2_20170824_lista.pdf PDF icon yk2_20170824_pk.pdf
Yhtymäkokous 1/2017 (18.5.) PDF icon yk1_20170518_lista.pdf PDF icon yk1_20170518_pk.pdf
Yhtymäkokous 2/2016 (23.11.) PDF icon yk2_20161123_pk.pdf
Yhtymäkokous 1/2016 (16.6.) PDF icon yk1_20160616_lista.pdf PDF icon yk1_20160616_pk.pdf
Yhtymäkokous 2/2015 (17.12.) PDF icon yk2_20151217_lista.pdf PDF icon yk2_20151217_pk.pdf
Yhtymäkokous 1/2015 (7.5.) PDF icon yk1_20150507_lista.pdf PDF icon yk1_20150507_pk.pdf
Yhtymäkokous 2/2014 PDF icon yk2_20141127_lista.pdf PDF icon yk2_20141127_pk.pdf
Yhtymäkokous 1/2014 PDF icon yk1_20140506_lista.pdf PDF icon yk1_20140506_pk.pdf
Yhtymäkokous 3/2013 PDF icon yk3_20131126_lista.pdf PDF icon yk3_20131126_pk.pdf
Yhtymäkokous 2/2013 PDF icon yk2_20130516.pdf PDF icon yk2_20130516_pk.pdf
Yhtymäkokous 1/2013 PDF icon yk1_20130214_lista.pdf PDF icon yk1_20130214.pdf
Yhtymäkokous 2/2012 PDF icon yk2_20121127.pdf PDF icon yk2_20121127_pk.pdf
Yhtymäkokous 1/2012 PDF icon yk1_20120619.pdf PDF icon yk1_20120619_0.pdf
Yhtymäkokous 2/2011 PDF icon yk2_20111117.pdf PDF icon yk2_20111117_0.pdf
Yhtymäkokous 1/2011 PDF icon yk1_20110413.pdf PDF icon yk1_20110413_0.pdf
Yhtymäkokous 3/2010 PDF icon yk3_20101109.pdf PDF icon yk3_20101109_0.pdf
Aikuiskoulutuskeskuksen johtokunta
Esityslistat Pöytäkirjat
Johtokunta 5/2012 PDF icon jk_13.12.2012.pdf PDF icon jk_muistio_13.12.2012.pdf
Johtokunta 3/2012 PDF icon jtk_5.9.2012.pdf PDF icon jtk_5.9.2012_0.pdf
Johtokunta 2/2012 PDF icon jtk_3.5.2012.pdf PDF icon jtk_3.5.2012_1.pdf
Johtokunta 1/2012 PDF icon jtk_23.2.2012.pdf
Johtokunta 5/2011 PDF icon jtk_15.12.2011.pdf PDF icon jtk_15.12.2011_0.pdf
Johtokunta 4/2001 PDF icon jtk_13.10.2011.pdf
Johtokunta 3/2011 PDF icon jtk_13.9.2011.pdf
Johtokunta 2/2011 PDF icon jtk_22.6.2011.pdf
Johtokunta 1/2011 PDF icon jtk_23.2.2011.pdf