Siirry sisältöön

Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustusalan osaamisala

Haku 10.9.2023 asti
Haastattelut 19.-20.9.2023
Koulutus alkaa 10.10.2023

Mielenkiintoinen ammatti monipuoliselta sisustusalalta oppisopimuskoulutuksena tai monimuotokoulutuksena.

Asuntojen arvon kasvaessa sisustusalan taitoja tarvitaan yhä enemmän. Sisustusalalla voi toimia myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä, erilaisten tilojen sisustajana tai yrittäjänä.

Työskentely sisustusalalla edellyttää kykyä ja halua toimia ihmisten kanssa, oma-aloitteellisuutta, vastuullisuutta, ideointikykyä ja kädentaitoja. Sisustusalan työpaikkoina voivat olla esimerkiksi sisustusalan liikkeet, rautakauppojen sisustusosastot, huonekaluliikkeet, kangaskaupat, keittiökalustemyymälät ja -valmistajat, rakennus- tai maalausliikkeet, verhoomot ja ompelimot sekä messutoimistot.

Sisustusalan koulutuksessa perehdytään muun muassa eri sisustusmateriaalien käyttöön ja hoitoon, asiakaslähtöisten projektien hallintaan, verkostojen luomiseen, kustannustietoisuuteen sekä työturvallisuuteen. Lisäksi koulutuksen aikana laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelmassa oma urapolku, edistetään oman osaamisen markkinointia sekä työllistymistä.

Koulutus on oppisopimuskoulutusta tai monimuotokoulutusta ja sen aikana suoritetaan taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani osaamisalana sisustus. Opiskelu on käytännönläheistä tarjoten laaja-alaiset valmiudet alalle, jossa voi toteuttaa itseään monipuolisesti.

Koulutus on tarkoitettu jo alalla työskenteleville tai alalle haluaville. Koulutuksessa täydennetään osaamista tai valmistutaan kokonaan uuteen ammattiin. Oppisopimuskoulutusta tai monimuotokoulutusta voidaan järjestää myös yrittäjälle.

Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Suuri osa opiskelusta tapahtuu työpaikalla, käytännön työtehtävissä, ja puuttuva osaaminen täydennetään opinnoilla oppilaitoksessa.

Perustutkinnon suorittaminen oppisopimuksella tai monimuotokoulutuksena kestää noin 2 vuotta. Opintoja oppilaitoksessa on keskimäärin 8-10 päivää kuukaudessa. Näytöt järjestetään työelämässä. Lähiopetus järjestetään Kokemäellä.

Opetus on maksutonta. Materiaalit, työvälineet ja opintomatkat opiskelija kustantaa itse.

Hakijat kutsutaan pääsykokeeseen sähköpostitse. Seuraa siis postiasi! Huomaa myös tarkistaa Roskaposti -kansio hakuajan päätyttyä.

Pääsykokeet järjestetään Sataedu Kokemäen toimipaikassa 3.-4.8.2023. Pääsykoe on yksipäiväinen ja kestää koko päivän.

Alkamisajankohta: 10.10.2023
Paikkakunta: Kokemäki
Hae koulutukseen

Lisätietoja koulutuksesta

Jukka Vierimaa
opinto-ohjaaja
+358 40 199 4492
Satakunnan koulutuskuntayhtymä

Lisätietoja hakemisesta

Katriina Liimu
opintosihteeri
+358 40 199 4905
Satakunnan koulutuskuntayhtymä

Lisätietoja koulutuksesta

Nanna Tuomikoski
lehtori
+358 40 199 4855
Satakunnan koulutuskuntayhtymä