Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Komissaari Marianne Thyssenille lämmin huivi Sataedusta

Sataedun taideteollisuusalan opiskelija Emma Lepistö on toteuttti  komissaari Marianne Thyssenille Euroopan ammattitaitoviikolla (European Vocational Skills Week) Helsingissä 18.10. luovutetun huivin. Huivin luovutti kiitospuheen kera Satakunnan koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallio.

Emma suorittaa taideteollisuusalan perustutkinnon kahdessa vuodessa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmansa mukaisesti. Emma toteutti huivin omassa NY-yrityksessään Suarat Syrjät. Tilaustyö on hyvä esimerkki alaan liittyvän osaamisen sekä yrittäjyys- ja markkinointiosaamisen yhdistämisestä eri oppimisympäristöissä.

Toteutettavaksi valittiin saajan lempiväreihin sopiva sinisävyinen, kuvioiltaan hyvin pelkistetty malli. Huivin pohjamateriaali on silkkisifonkia, ja sen kuviot on muotoiltu merinovillasta.

Nuno-huovutuksessa silkkikangas ja villakuidut kiinnitetään toisiinsa huovutustekniikan avulla. Kestävän kehityksen edistäminen ja kiertotalousasiat ovat osa taideteollisuusalan opintoja, ja siksi Emma uudisti myös vanhan pakkauksen huiville sopivaksi.

Sataedusta valmistunut valokuvaaja Kaija Marjanen kuvasi koulussa työn eri vaiheet.

 

Do you want to read this in English? Just click here.

 

 

 

 

 


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen