Siirry sisältöön
Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Kirsi Forsman ja 12 muuta asiantuntijaa suorittivat ennätysnopeasti johtamistutkinnon

Kolmetoista eri alojen asiantuntijaa aloitti Sataedussa viime vuoden huhtikuussa johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon johtavat opinnot. Korona-ajasta huolimatta kaikkien opinnot etenivät sovitusti, ja tehokas ryhmä sai tutkintonsa suoritettua ennätyksellisesti alle vuodessa. Yksi tutkinnon suorittaneista, johtava sosiaalityöntekijä Kirsi Forsman vahvistaa opintojen sujuneen hyvin.

– Olin motivoitunut, joten opiskelu työn ohessa onnistui mielestäni hyvin. Olen aiemminkin opiskellut työn ohessa ja omaksunut siihen tietyt toimintatavat. Varaan ajoittain aikaa tehtävien tekemiseen, jotta pysyn opiskeluvauhdissa mukana. Välillä tietysti tuli hetkiä, jolloin aikaa piti hieman järjestellä. Opintojen tehtävät liittyivät kuitenkin niin paljon omaan työhöni, että niihin oli helppo tarttua ja kirjoittaa auki asioita, joita olin jo työssäni useasti joutunut pohtimaan tai käsittelemään, Kirsi Forsman kertoo.

Kirsi Forsman
Kirsi Forsman

Eri alojen ammattilaiset tukevat toisiaan

Opintojen ajoittuminen korona-aikaan vaikutti opiskeluun, mutta ei silti hidastanut valmistumista.

– Koronapandemian vuoksi emme voineet aina lähipäivinä kokoontua, vaan opiskelimme verkko-opintoina. Työn ohessa se oli ajankäytön vuoksi hyvä ratkaisu, mutta itse koin, että lähiopetuksessa vuorovaikutus on paljon suurempaa ja tällöin myös opiskelijana pääsen enemmän osalliseksi opetuksesta. Toteutuessaan lähipäivät olivat antoisia. Ryhmämme oli sopivan kokoinen ja nopeasti siinä koki yhteenkuuluvuuden tunnetta toinen toisiinsa, vaikka olimme hyvin erilaisten työtehtävien ammattilaisia. Kuulin paljon erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia johtamisesta, ja voin nyt hyödyntää niitä työssäni. Tämä vertaisverkosto oli merkityksellinen ja toi luottavaisen olon siihen, että tuemme toinen toisiamme eteenpäin.

Tästä koulutuksesta saa vahvistusta omaan ammattitaitoon sekä hyvän vertaisverkoston ympärilleen. Aina kannattaa myös haastaa itseään, se on antoisaa.

Ei pelkästään yritysjohdon tutkinto

Moni saattaa ajatella, että johtamisen ja yritysjohtamisen erityisammattitutkinto palvelisi nimenomaan yritysjohtoa. Oman kokemuksensa perusteella Kirsi Forsman näkee, että koulutusta voi hyödyntää hyvin monilla aloilla.

– Työnantajani Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Kessote kannusti minua suorittamaan tämän tutkinnon, ja sain sieltä myös vahvan tuen opiskeluuni. Sosiaalialan ammattilaisena koen, että koulutus antoi minulle hyviä eväitä henkilöstön johtamiseen, työhyvinvoinnin kehittämiseen ja siihen tärkeimpään, eli oman johtamisen tarkasteluun. Itsensä johtamisella on motivaation ja jaksamisen kannalta valtavasti merkitystä. Aika ajoin on hyvä tehdä johtamisen itsearviointia siitä, mihin suuntaan oma tekeminen on menossa. Tätä näkemystä jaoin myös muille ryhmäläisille.

Haku seuraavaan, syksyllä alkavaan tutkintokoulutukseen on jo alkanut.

– Suosittelen vahvasti johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamista kaikille, jotka ovat esihenkilötehtävissä tai niihin pyrkimässä, ammattikunnasta riippumatta. Tästä koulutuksesta saa vahvistusta omaan ammattitaitoon sekä hyvän vertaisverkoston ympärilleen. Aina kannattaa myös haastaa itseään, se on antoisaa, Kirsi Forsman kannustaa.


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen