Viikko 3 Lissabonissa






Viikko alkoi kurjasti, sillä sairastuin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Maanantain ja tiistain vietin kuumeessa, migreenissä ja koti-ikävässä.

Mutta kun olo parani, myös mieli kohosi ja koti-ikäväkin jäi taka-alalle. Sillä tämä viikko oli erittäin tärkeä minulle töissä. Keskiviikkona esittelin presentaationi markkinointi ja sosiaalinen media-aiheesta. Tämän lisäksi minua oli pyydetty ideoimaan lyhytelokuvaa, jonka esittelisin myös keskiviikkona. Mikäli työryhmä pitää ajatuksesta, se toteutetaan ja minä saan ohjata sen. Keskiviikko oli siis enemmän kuin jännittävä päivä.

Fado seinä Rossiolla
Presentaatio jännitti ihan kamalasti. Sydän löi tuhatta ja sataa, mutta kun se lähti käyntiin, niin kyllä se alkoi rullaamaan. Minulla oli pieniä ongelmia tekniikan kanssa, mutta sain ne selväksi muutamalla naurulla. Sain paljon kehuja ehdotuksistani, varsinkin osakkeen
omistajilta.


Oli jotenkin tosi hienoa puhua siellä pöydän päässä, kun kaikki seuraa herkeämättä ja toiset kirjoittavat muistiinpanoja. Eniten minua jännitti lyhytelokuva-ajatuksen esittäminen, sillä osakkeen omistajat ovat yli 40-vuotiata ja tämän kaltainen epätavallinen komedia, ei aina iske kaikkiin. Sain itsevarmuutta siitä, että hauskoille osille naurettiin, mutta kun lähenin loppua, huomasin, että toiset näyttivät kovin hämmentyneiltä. Ja kun lopetin viimeiseen lauseeseen, loppuun josta olin kaikista epävarmin, oli hetken aivan hiljaista.. Kunnes yksi toimiston naisista sanoi, ettei ymmärrä mitä siinä tapahtuu.
”Eikä, ne ei pitäneet siitä.. Se on niiden mielestä ihan lapsellinen idea..”
Kesken epävarman ajatuspolkuni, Rui (Pomo) alkoi puhua ja hän sanoi rakastavansa ajatusta ja kuinka kummallinen se on. Rui puhui monta minuuttia ja hymy nousi ihan väkisin korviin asti ja piti nöyränä suomalaisena tehdä kaikkensa ettei selkä painu kyyryyn kehujen painosta. 

Tästä eteenpäin toimistotunnit tarkoittaisivat minulle käsikirjoituksen purkua, suunnittelua, palavereja ja kuvauspäivien lähenemistä. Ei siitä voinut loppuviikko enää edes parantua.


Olen tullut jo melko läheisiksi kämppisteni kanssa. On mukavaa tehdä yhteisiä suunnitelmia ja olla osa porukkaa. Tähän mennessä olemme kierrelleet hieman yhdessä, ostoksilla, baareissa ja elokuvissa, mutta tällä viikolla meillä oli pitkä viikonloppu, sillä maanantaina 25.4 on itsenäisyyspäivä. 
Cinema Nos, Imax sali Colombossa

Torstaina kävin elokuvissa Allisonin ja Crissyn kanssa katsomassa uuden Viidakkokirjan. Elokuvateatteri on juuri samanlainen kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Imax sali on monta kertaa isompi kuin elokuvasalit suomessa, penkit olivat mukavat, sekä jos osti yhden lipun olisi periaatteessa voinut katsoa kaikki elokuvat jotka pyörivät muutaman tunnin säteellä, sillä lippuja ei tarkistettu uudestaan salien luona. Outona pidin sitä, että kesken elokuvaa oli tauko. Se oli kyllä toisaalta aika mukavaa. Popcornit eivät olleet kyllä mitään verrattuna Finnkinoon, mutta maksoivat vain kolmas osan Finnkinon poppareista. Myöskin leffaliput maksoivat 6 euroa, verrattuna Suomen 12-15 euroon.
Espresso ja Café com nata

Portugalissa kahvikulttuuri on iso osa arkea. Työpaikallani kaikki käyvät lounastauolla aina kahvilla alakerran kahvilassa. Kysyin kuinka monta kahvia kukin juo päivässä ja yleisin vastaus oli viisi. Viisi espressoa tuntuu valtavalta määrältä minulle, sillä tämä kahvi on tosi vahvaa. Kaksi kertaa uskaltauduin ottamaan espresson, ensimmäisellä kerralla kaadoin kahvin jäiden sekaan, laimentaen sitä ja toisella kerralla laitoin kuppiin paketin sokeria. Nämäkään temput eivät riittäneet. Se kahvi on vain liian vahvaa Suomalaiselle, perusjuhlamokan kuluttajalle. Kolmannella kerralla sitten olin kahvilassa jossa oli vähän enemmän valinnan varaa ja valitsin listalta Café com nata nimisen kahvin, jossa oli iso kasa kermavaahtoa päällä. Herkullisen kermavaahdon alla oli katala yllätys, sillä kupissa oli iso espresso ja vähän kuumaa vettä. Tunsin itseni huiputetuksi, mutta hymyilin silti leveästi työkaverilleni juodessani huijauskahviani.



Viikonloppuna kävimme kämppisten kanssa Cascaisin hiekkarannalla. Sinne piti matkustaa metrolla ja junalla puolitoista tuntia, mutta se oli sen arvoista sillä ranta oli mahtava ja vesi juuri sopivaa. Ainoastaan yksi kämppiksistä uskaltautui veteen kanssani, muut jäivät rannalle valittamaan kylmää. 
Meri aukeaa aavaan ikuisuuteensa kun sitä katselee rantavesistä. Syvemmissä vesissä kelluu purjelaivoja ja niiden ympärillä kiitävät moniväriset purjelaudat. Asteita oli 23, mutta vesi oli silti aika hyytävää aluksi, mutta se muistuttaa Suomesta. Päädyin viipymään vedessä yli puoli tuntia ja vain katselin purjelautojen iloista temmellystä. 

Cascais Beach

 Sen lisäksi kävimme ostoksilla ja katselemassa nähtävyyksiä. Ostin kotiin käsintehtyjä lasitauluja torilta. Yhden omaan kotiin ja toisen vanhempieni kotiin. 
Joen rannalla
Kaikki turistien ykköspaikat on tähän mennessä jo kierretty. Ainoastaan tällaisissa nähtävyyspaikoissa ymmärtää kuinka moni ihminen Lissabonissa oikeastaan on turisti. 

terreiro do paçon aukio





Kirjoittaja: 
Saara Sundelin