Milano, päivä 44

Viime viikolla Luca kertoi meille, ettei hänen tarvitse enää käydä luennoimassa sinä aikana kun me olemme täällä. Tämä oli meille oikein hyvä uutinen, sillä se luonnollisesti tarkoittaa sitä, että Luca on joka päivä toimistolla, joten saatamme Saijan kanssa saada vähän enemmän töitä. Nämä pari viime viikkoa kun ovat olleet hieman tylsähköjä vähäisen työmäärän vuoksi. Viime viikon puolella qb lähetettiin julkaistavaksi. Se on se peli, mihin olemme Saijan kanssa tehneet kenttäsuunnittelua. Nyt jäämme jännittämään vastausta oculus storesta. Odottelun lomassa olen jatkanut minipeliprojektia, ja viime viikolla jo tuntui, että se olisi jo ääniä vaille valmis. Kuitenkin loppuviikosta saimme uusia hyviä ajatuksia, ja seuraavana missionani onkin toteuttaa ne ideat. Sitten voinkin jo pikkuhiljaa sanoa minipelinkin olevan valmis. 


Joskus muutamia viikkoja sitten ihmettelin sitä, onko Italiassa normaalia moikkailla tuntemattomille. Se sama mies, jonka takia näin mietein, moikkasi minulle jälleen kun olin tavalliseen tapaani hakemassa paniinia lounastauolla. Tällä kertaa hän koitti puhua ilmeisesti jotain muutakin, mutta en tietenkään ymmärtänyt sanaakaan, ja ehkä parempi niin. Olin jo melkoisen ahdistunut tilanteesta, mutta onneksi ahdistusta lievensi se, etten ollut yksin vaan Saijan kanssa. En vieläkään tiedä, mitä se mies minusta haluaa, mutta minä en ainakaan halua hänestä muuta kuin eroon. Jäbästä tuli pahat vibat.


Viime viikonloppu olikin muutaman päivän pidempi pääsiäisen vuoksi. Ei sinä aikana kuitenkaan mitään sen ihmeellisempää tullut tehtyä, mitä nyt lauantaina kävimme Saijan kanssa keskustassa pyörimässä. Etseimme Ferrari-kauppaa vääristä paikoista, mutta lopulta löysimme kuitenkin perille ja Saija sai vihdoin ostettua Ferrari-paidan tuliaisiksi. Minun mukaani ei tarttunut sillä reissulla yhtään mitään, mutta kaupunkireissun jälkeen pääsin palkitsemaan itseni pizzalla. Tai jollakin sen tapaisella. Se oli vähän niinkuin pizza-tortilla, tai joku sellainen. Pääasia on kuitenkin se, että se maistui hyvältä, vaikka ruuan tilaaminen siinä pikkupizzeriassa olikin minulle turhan ahdistava tilanne syystä tai toisesta. Onneksi sieltä oli kuitenkin mahdollisuus take awayhin, joten söimme ruokamme vasta kämpillä.


Muuten koko pääsiäisloma minun osaltani menikin aika pitkälti pelejä pelaillessa. Ajattelin, että nyt kun on pitkä viikonloppu niin saisin jopa nukuttua vähän paremmin, mutta ei. Sain unta keskimäärin kuuden aikaan aamulla ja nukuin korkeintaan neljän tunnin yöunia. Ja tietysti sen päälle minun täytyi tuhota mahdollisuuteni nukkua hyviä yöunia seuraavanakaan yönä, ja päätin nukkua liki samanpituiset päikkärit lähes joka päivänä. Onneksi edes viimeyönä sain nukuttua hieman aikaisemmin, joten saatan jopa jaksaa työskennellä tänään. 


Olen onnellinen paniinipaikan olemassaolosta, sieniraviolipastasta, ACE-mehusta ja vanilijakroissanteista. Pikkuhiljaa olen jo oppinut ostamaan suht halvalla viikon ruuat (ja herkut), joten olen toistaiseksi säästynyt sen suuremmalta taloudelliselta stressiltä. Aloin kuitenkin jo nyt - kolme ja puoli viikkoa ennen Suomeen paluuta - stressaamaan siitä, että matkatavarani tulevat luultavasti ylittämään painorajan ja joudun siis varautumaan kuudenkymmenen euron lisämaksuun siitä hyvästä. Päätin kuitenkin, että jos painoraja ylittyy vain esimerkiksi kilolla, niin ostan sitten vähän lisää kaikkea ihan vaan siksi, että kuudenkymmenen euron lisämaksu tuntuisi edes vähän oikeutetummalta. Kuitenkin ihanteellinen tilanne olisi se, ettei painoraja ylittyisi, mutta olen jo pikkuhiljaa menettänyt toivoni sen suhteen.
Kirjoittaja: 
Unknown