Ensimmäiset viikot Saksassa








Kuva
Hallo! 


Aluksi Laura Heiskala ja Sanna Halme kertovat lähtötunnelmista, koska he eivät ole koskaan ennen käyneet ulkomailla.


Tänään on kulunut tasan kaksi viikkoa saapumisestamme tänne Braunschweigiin. Ennen matkaa meitä suoraan sanottuna jännitti kaikki; uusi kulttuuri, ensimmäinen ulkomaanmatka, lentäminen, millainen asuntomme tulisi olemaan jne. 
Myös Brysselin tapahtumat saivat meissä pienen paniikin päälle. Lähtöpäivämme oli täynnä jännitystä, hieman stressiä, sekä kyyneleitä, joita jaoimme läheistemme kanssa. 



Kuva
Aamulla hyvästelimme siis perheemme ja lähdimme kohti Parkanoa. Parkanosta matka jatkui junalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Seuraavaksi vuorossa oli lento Saksaan. Lentokoneessa istuessamme huomasimme, että sitä oli turha jännittää. Lento sujui hyvin, ja se olikin yllättävän lyhyt. Kun saavuimme Hannoverin lentokentälle, meitä oli vastassa yhteyshenkilömme Karl-Heinz ja hänen kollegansa Mattis. He noutivat meidät kentältä ja toivat asunnollemme.


Itse asuntomme on kotoisa, mutta saapuessamme se oli melko epäsiistissä kunnossa. Seuraavana päivänä aloimmekin heti siivoamaan asuinpaikkaamme puhtaaksi. Siivouksen jälkeen pystyimme nauttimaan olostamme.

Saapumistamme seuraavana päivänä saimme myös aikaa tutustua itsenäisesti Braunschweigin kaupunkiin, sekä tutustumiskierroksen kahdelta yhteyskoulumme oppilaalta. Ihastuimme välittömästi kaupunkiin joka pitää sisällään lukemattomia tunnelmallisia kahviloita ja ruokapaikkoja, monia shoppailupaikkoja, sekä useita kauniita vanhoja rakennuksia.






Itse työharjoittelumme alkoi torstaina, kaksi päivää saapumisemme jälkeen. Lauran työpaikkana toimii TKMAXX ja Sanna puolestaan työskentelee yrityksessä nimeltä Primark.

Primark on 5 kerroksinen vaateliike, jossa myydään erittäin edullisia vaatteita kaikenikäisille. TKMAXX:n rakennus on puolestaan ”vain” 3 kerroksinen. TKMAXX:ssa myydään merkkivaatteita runsailla alennuksilla.

Ensimmäisenä päivänä meille esiteltiin molempien yritysten tilat, jonka jälkeen aloitimme välittömästi työnteon, eli kuormanpurkua ja myymälän siistimistä. 


Kuva