Abilympics-joukkue retkellä, kilpailemassa ja kotimatkalla


Abilympicsien ensimmäinen virallinen kisapäivä osui perjantaiksi. Suurin osa Suomen joukkueesta lähti aikaisin kisapaikalle. Ne kilpailijat, joilla eivät sinä päivänä olleet kilpailuvuorossa, lähtivät katsomaan nähtävyyksiä.
Retkemme suuntautui Arcachoniin, pieneen kaupunkiin Atlantin rannikolla. Päivä oli pilvinen ja välillä vähän satoikin, joten maisemat eivät olleet ihan parhaimmillaan. Edellisen illan avajaisten uuvuttama kisaväki nukkui melkein koko tunnin pituisen bussimatkan rannikolle.
Näkymät bussimatkalla olivat lähinnä peltoa, suota ja mäntymetsää.

Ensimmäiseksi lähdimme veneajelulle Arcachonin lahdelle, eli Bassin d’Arcachonille. Lahden pinta-ala on nousuveden aikana noin 150 neliökilometriä, mutta merenpinnan ollessa alimmillaan vain 40 neliökilometriä. Oli laskuveden aika, joten kuuluisat osteriviljelmät olivat hyvin näkyvissä.
Kaartelimme rannikon edustalla noin tunnin verran.


Mereltä päin pääsimme ihailemaan myös Cap Ferretin kuulua majakkaa sekä valtavan kokoista hiekkadyyniä, Dune du Pilat’a, joka on leveydeltään 500 metriä, pituudeltaan 2,7 km ja kohoaa yli sadan metrin korkeuteen meren pinnasta.





























































Sää oli tuulinen ja viileä, mutta se ei estänyt meitä Enni-Maijan kanssa ihailemasta maisemia myös veneen kannelta.
















Veneessä oli mukana myös laivakoira, joka veteli sikeitä kapteenin jaloissa koko matkan.






















Arcachon on kesäkaupunki ja näin aikaisin keväällä kadut ja rantabulevardit olivat melko tyhjiä.


Niinpä tilaa riitti mainiosti myös Moules & Beef –ravintolassa, jossa söimme lounasta. Lohi-ceviche, meriahven ja omenapiirakka tekivät hyvin kauppansa. Ruuan kanssa saimme maistaa sekä valko-, rose- että punaviiniä.



















Paluumatka venyi lähes kahteen tuntiin, koska moottoritiellä oli onnettomuuden takia ruuhkaa. Retkellä oli mukana edustajia suomalaisten lisäksi ainakin Kanadasta, Macaosta ja Koreasta. Lähes kaikki käyttivät bussimatkan taas nukkumiseen.

Perjantai-iltana oli ohjelmassa vain ruokailu kisapaikalla. Mutta aika ei käynyt pitkäksi, lauantaina olisi edessä kisapäivä, jonka ohjelma jatkui hyvin pitkälle iltaan, joten tavarat oli syyta pakata valmiiksi sunnuntain kotimatkaa varten jo perjantai-iltana.

Lauantain herätys oli taas aikainen. Varsinainen kisa alkaisi kello yhdeksän, mutta paikalla piti olla jo puolta tuntia ennen. Tai niin oli tutustumispäivänä sovittu. Ranskalaiset aikataulut olivat tässäkin kohtaa omaa luokkaansa, ja päädyimme odottelemaan kilpailualueelle pääsyä punavalkoisen nauhan taakse.
















Lopulta päästiin tositoimiin, kilpailijat pääsivät tietokoneidensa ääreen. Kilpailualueella sai kilpailun aikana olla kilpailijoiden ja tuomareiden lisäksi läsnä vain tulkkeja. Asiaan kuulumattomien henkilöiden häätäminen pois kisakarsinasta otti oman aikansa.






















































Töitä tehtiin ensin kolme tuntia, jonka jälkeen meille tuotiin kevyt kenttälounas. Ensimmäisenä kisapäivänä oli todettu, että lounaalle lähteminen kisa-alueen ulkopuolelle vei ruuhkien takia aivan liikaa aikaa.












































Kisa-alueella oli paljon nähtävää, mm. oma pieni tv-studio.

Tuomarit kiersivät seuraamassa kilpailijoiden työskentelyä ja auttoivat tarvittaessa. Muutaman kerran koneet aiheuttivat ongelmia ja iltapäivällä aurinko alkoi paistaa kattoikkunasta suoraan yhden kilpailijan työpisteeseen. Pöytää siirreltiin pois häikäisevimmästä kohdasta muutamaan kertaan.
Suurimman osan aikaa tuomareilla oli aikaa keskustella keskenään ja tutustua toisiinsa. Pieniä lahjoja vaihdeltiin ja Facebook-kaveruuksia syntyi.
Joku aasialaisista tuomareista tiedusteli, minkä ikäisiä Suomen edustajat olivat, kun näyttivät kuulemma 12-vuotiailta. Ranskalainen päätuomari kiinnitti huomiota siihen, kun sekä Enni-Maija että Jooa ottivat kengät jalastaan. Kerroin hänelle, että Suomessa on tapana ottaa kengät pois, kun mennään sisälle, kilpailijat vain tekivät olonsa kotoisaksi.

Kilpailuaika päättyi kello 16 ja sen jälkeen tuomareilla oli noin puolitoista tuntia aikaa arviointiin. Tulokset piti syöttää järjestelmään viimeistään ennen kuutta, että voittajat olisivat selvillä ennen palkintojenjakoseremoniaa.

Etukäteen moni pelotteli, että tuomaroinnissa saattaisi tulla esiin kulttuurieroja, mutta me kaikki viisi olimme varsin yksimielisiä arvioinneista. Kaikki 16 arviointikriteeriä pisteytettiin erikseen kaikkien töiden kohdalla ja pisteet koottiin arviointilomakkeelle. Edes me tuomarit emme arvioinnin jälkeenkään varmasti tienneet, kuka tulisi voittamaan ja ketkä kaikki saisivat mitalit.







































Arvioinnin vielä jatkuessa ympärillämme kävi kova tohina, kun tapahtuman rakenteita alettiin jo purkaa. Koneet ja kalusteet kannettiin pois paikalta rivakkaan tahtiin.
Aamulla kisapaikalle lähtiessä varasin mukaan illan juhla-asun, koska arvelin, ettei aikaa välttämättä riittäisi vaatteiden vaihtamiseen hotellissa. Kilpailualueen keskellä oli pieni koppi, jossa ajattelin vaatteet vaihtaa, mutta koska purkutyöt olivat niin kovassa vauhdissa, arvelin parhaaksi lähteä hotellille valmistautumaan iltaa varten arvioinnin jälkeen.

Illan juhlallisuuksien piti alkaa palkintojenjakoseremonian harjoituksilla, mutta ne oli yllättäen ranskalaiseen tapaan peruttu. Palkitsemiseen päästiin noin kahdeksan aikaa illalla. Lajeja oli kaikkiaan noin 50, joten palkittavia riitti. Jokaisen kategorian jälkeen nähtiin näyttäviä musiikki- ja tanssiesityksiä.
Ehkä noin 80 prosenttia mitaleista meni Aasiaan, eniten palkintopallisijoja sai Korea. Myös isäntämaa Ranska menestyi hyvin isolla joukkueellaan.
Suomen joukkue jäi tällä kertaa ilman mitaleita.




















































Palkitsemisseremonian jälkeen oli aika siirtyä cocktail-tilaisuuteen, jossa tarjoiltiin paikallisia herkkuja ja juomia. Cocktailien jälkeen oli vuorossa näyttävä ilotulitus ja sen jälkeen farewell-party. Suuri osa Suomen joukkueesta poistui juhlista hyvissä ajoin, koska aamulla odotti aikainen lähtö lentokentälle. Ilotulituksen jälkeen alkoi sataa kaatamalla ja osa myöhäisemmistä kisapaikalta palaajista kastui läpimäräksi.

















Sunnuntaiaamu valkeni sateisena, varhaisen aamupalan jälkeen oli aika lähteä kohti lentokenttää.
Bordeaux’n kentällä heitimme haikeat jäähyväiset meistä niin hyvin huolehtineiden Barboran ja Berthillen kanssa. Oppaillakin oli takanaan raskas viikko, mutta he olivat onnellisia, että olivat saaneet kaitsettavakseen juuri Suomen joukkueen, jonka kanssa asiat sujuivat helposti. Kaikilla oppailla ei ilmeisesti ollut yhtä hyvä tuuri…

Ennen koneeseen nousua joukkueen johtajat Matti ja Teija pitivät pienen puheen meille kaikille. Kaikki oli sujunut hyvin ja nyt oli aika lähteä kotimatkalle.



















Lennot sujuivat normaaliin tapaan. Scipholissa oli tällä kertaa vähän pidempi vaihtoaika, eikä meidän tarvinnut juosta kentän siivestä toiseen.




















Helsinki-Vantaalla joukkue hajosi nopeasti omille teilleen; bussilla, autolla, lentäen tai kuten me Enni-Maijan kanssa junalla. Lämpimiä halauksia vaihdettiin matkatavarahallissa ja luvattiin nähdä parin viikon kuluttua palauteleirillä.

Sunnuntaina kello 23.37 saavuttiin viimein Porin rautatieasemalle. Reissu oli sujunut ilmeisen hyvin, koska Enni-Maija ilmoitti, että lähtisi vaikka heti uudelleen!


Kirjoittaja: 
Kirsi Liljeroos