Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen

Etäopetus jatkuu toukokuun loppuun, lähiopetusta kesällä opiskeleville

Sataedun johto on tehnyt tänään seuraavat päätökset valtioneuvoston maanantaina 4.5. tekemien linjausten pohjalta.

Sataedu jatkaa etäopetusta pääsääntöisesti toukokuun loppuun asti. Kotoutumiskoulutukset ja työvoimakoulutukset jatkuvat lähiopetuksena läpi kesän hygienia- ja turvallisuussäännöt huomioiden.

Opettajat ja ohjaajat ovat yhteydessä kaikkiin opiskelijoihin. Opinnoissaan tukea tarvitseville opiskelijoille järjestetään ohjausta ja lähiopetusta oppilaitoksen tiloissa THL:n suositusten mukaisesti. Työpaikalla tapahtuva oppinen jatkuu työnantajien ohjeistusten mukaan. Maksuttomaan kouluruokailuun oikeutetuille, koululle kutsutuille opiskelijoille maksetaan ateriakorvausta.

Kaikki ne työntekijät, joiden on mahdollista tehdä etätöitä, työskentelevät etänä kesälomakauden yli.

Sataedu on tarjonnut tilojaan lähiopetukseen palaavan perusopetuksen järjestämisen helpottamiseksi. Tähän mennessä Harjavalta, Huittinen ja Kokemäki ovat  olleet kiinnostuneita mahdollisuudesta saada lisätilaa pienryhmien opetukseen 14.–28.5. välisenä aikana.  Tiedotteen julkaisun jälkeen varmistui, ettei Huittinen tarvitse lisätiloja, koska oppilaita voidaan sijoittaa etäopiskelua jatkavan lukion tiloihin.​


Palaa takaisin Ajankohtaista listaukseen