Renessanssin alkulähteillä

30.10.2016 13:24 -- timtar

RENESSASSIN ALKULÄHTEILLÄ

Viime lukuvuonna meidät liikunnanopettajat kutsuttiin kuulemaan omnialaisten esitystä Not only fair play -hankkeesta, jonka tavoitteena on opettajien kansainväliset tutustumis- ja vertaisoppimiskäynnit sekä opiskelijoiden syrjäytymisen ehkäiseminen. Ajattelimme heidän hakevan yhteistyökumppaneita näyttääkseen, että projektilla on myös Suomessa kannatusta. Lupasimme osallistua, jos siitä ei aiheudu kustannuksia tai velvoitteita Sataedulle. Keväällä alkoi kuulua huhuja meidänkin mahdollisista Not only fair play -tutustumismatkoista Italiaan ja Skotlantiin. Elokuussa kuulimme, että rahoitus on järjestynyt kahdelle opettajalle niin Italiaan kuin Skotlantiin. Yto-palaverissa päätiime, että Italian Pratoon lähtee Erno ja Timo, Skotlannin Dundeehen Teemu ja Timo.

Aloin järjestellä matkaa ehdottamalla Italiaan menoa syksyllä ja Skotlantiin keväällä. Pratolaisille sopi viikko 41, joka oli myös meille hyvä, koska jakso päättyi tähän viikkoon helpottaen opetuksen järjestämistä. Prato sijaitsee kahdenkymmenen minuutin junamatkan päässä Firenzestä. Prato on Toscanan toiseksi suurin kaupunki, asukkaita on n. 130 000. Keskiajalla se oli villakaupan keskus. Hieman uskomattomalta tuntui mahdollisuus osallistua tällaiseen projektiin ja uudelleensyntymisen (renessanssi) alkulähteisiin tutustumiseen.

MAANATAI 10.10.

Olimme tehneet Ernon kanssa treffit Helsinki-Vantaan lentokentälle kello kuudeksi. Meillä oli vajaa kolme tuntia aikaa selvittää itsemme Finnairin lennolle Roomaan. Valitsimme Rooman kautta menon lentojen hintojen ja aikataulujen vuoksi. Puoleltapäivin olimme Termiinin (rautatieasema Roomassa) lähellä lounaalla. Ensimmäisen pasta-aterin jälkeen siirryimme junalla Firenzeen, josta jatkoimme junaa vaihtaen Pratoon. Neljän aikaan iltapäivällä kirjauduimme Praton historiallisessa keskustassa, Duomon (tuomiokirkko) vieressä, sijaitsevaan hotelliin. Sinne oli majoitunut myös neljä suomalaista eläinlääkäriä, jotka olivat konferensissa yliopistolla. Heidät tapasimme vain kerran nopeasti yhtenä iltana. Ilta kului kaupunkikävelyn merkeissä. Selvitimme myös bussiaikataulun ja -reitin koululle.

TIISTAI 11.10.

Onneksi olimme hereillä jo ennen seitsemää. Nimittäin paikallinen suntio alotti Duomon kellojen soiton silloin. Kellotorniin oli matkaa n. 30 metriä, joten totesimme, että pommiin emme voi nukkua yhtenäkään aamuna, vaikka korvissa olisi ollut millaiset korvatulpat tahansa. Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Istituto Professionale F. Datinia kohden. Erno luuli minun menneen aamuoluelle, kun ostin bussiliput läheisestä baarista. Ystävällinen henkilö opasti meidät oikealle pysäkille. Tiesimme, missä meidän piti jäädä pois, ja bussissa oli hyvä opastaulu, josta näki matkan kulun.

Bussi pysähtyi Instituton portin lähelle, jossa meitä vastassa oli Paola, paikallinen englanninopettaja ja heidän Not only fair play -ryhmän sihteeri. Paola vei meidät opettajien kahvilaan, jossa meidät otti huomaansa Linda, englanninopettaja hänkin. Kahvin (un caffe) jälkeen aloimme käydä läpi heidän liikunnan opetussuunnitelmiaan. Parin tunnin jälkeen olimme saaneet asian hoidettua. Paikalliset opiskelevat pääsääntöisesti viisi vuotta. Kolmannen vuoden jälkeen on näyttö, jonka jälkeen sen läpäisseet voivat hakeutua töihin. Se on kuitenkin harvinaista. Linda ei ollut täysin selvillä opetussuunitelman termistöstä, mutta epäselvyydet ratkesivat, kun pääsimme keskustelemaan niistä liikunnanopettajien kanssa. Opetussuunnitelmat olivat lähes identtiset meidän edellisten, mielestämme parhaiden, suunnitelmien kanssa. Liikunta on pakollinen, ja sitä on kaksi tuntia viikossa koko viiden vuoden ajan.

Ennen liikuntahallille menoa meidät vietiin tervehdyskäynnille koulun johtajan luokse. Vaihdettuamme muutaman sanan ojensimme hänelle tuliaisina tyrnihillopurkin. Presidente ilahtui kovasti, koska hän oli ostanut sitä käydessään Suomassa. Toivottavasti lakka- ja tyrnihillo eivät meneet hänellä sekaisin. Toki hillopurkin mukana oli käännöslappu italiaksi.

Liikuntahallilla, joka oli ehkä hieman Kokemäen vastaavaa isompi, esittelimme itsemme ja jäimme seuraamaan tunnin kulkua. Salissa oli kolme luokkaa n. 50-60 oppilasta ja kymmenisen aikuista ohjaamassa heitä. Institutossa ei ole erityisryhmiä, vaan he kulkevat joka aineessa muiden mukana, siksi ohjaajien määrä oli aika iso. Opettajia oli yksi / ryhmä. Työskentely näytti myös samanlaiselta kuin meillä. Lajeista puuttui vain salibandy, josta he eivät tieneet mitään. Myös jääkiekko oli aivan tuntematonta. Kävellessämme hallille keskustelimme oppilaiden tupakoinnista, joka oli alueella kielletty. Vaikka oppilaat olivat suljetulla alueella porttien sisällä, niin aina löytyi joku kolkka, minne valvontakamerat eivät yltäneet. Koulun johtaja on kuulemamme mukaan käyttänyt keppiä ja porkkanaa tupakoinnin vähentämiseksi. Tosiaan koulun alueelta ei päässyt pois ennen kuin työpäivä päättyi.

Lopun iltapäivää meille esiteltiin 1600 oppilaan koulun tiloja. Oppaanamme oli opettaja ja oppilas, joka esitteli paikat, opettaja toimi tulkkina. Pääsimme katsomaan vain hotelli- ravintolaosaston toimintaa. Hyvältä näytti. Oppilaat olivat oppimassa joko keittiö-, tarjoilu- tai hotellialan taitoja. Vuorot vaihtuvat viikottain. Koululla oli oma yrttipuutarha sekä juuri alkanut oliiviöljytuotanto viiden puun voimin. Lukukausimaksu on 100 € lukuvuodessa + vapaaehtoinen 50 €:n lahjoitus. Työvaateet maksavat paljon, koska niitä tarvitaan kolmet erilaiset. Opiskelijalla on mahdollisuus anoa vapaaoppilaspaikkaa. Näkemättä jäivät maatalous- ja maatalouskoneiden korjausosastot. Ilta kului kaupunkiin tutustuen. Pratossa on yksi Caravaggio, mutta sitä pääsi katsomaan vain ajanvarauksella. Jäi näkemättä.

KESKIVIIKKO 12.10.

Lähdimme aamu kahdeksalta kohti Firentzeä. Katsomamme juna oli myöhässä puoli tuntia, joten menimme ensimmäiseen aseman oikeaan suuntaan ohittavaan junaan. Eräällä asemalla kuulutettiin, että juna jossa istuimme, määränpäänä olikin muu kuin Firenze. Oikea jatkaisi pian laiturilta viisi. Jouduimme hieman oikaisemaan ratapihan poikki ehtiäksemme sen kyytiin. Puoliyhdekseltä saavuimme perille. Meille oli sanottu tiistaina muutaman kerran painottaen, että älkää myöhästykö tapaamisesta.

Olimme kuulleet varoituksia Firenzen julkisesta liikenteestä, varsinkin jos on menossa kaupungin laidoille. Päätimme ottaa taksin. Näytettyämme osoitteen kuljettaja pyöritteli päätään. Kun kerroimme nimen Federazione Italiana Giuoco Calcio Settore Tecnico, hänen ilmeensä kirkastui. F.I.G.C.S.T. on keskus, jossa koulutetaan kaikki italialaiset ammattijalkapallovalmentajat. Alueella on myös Italian maajoukkueen leiritystilat ja -kentät sekä jalkapallomuseo. Koko alue oli aidattu. Portilla kysyttiin: "Millä asialla pojat ovat?" Kerroimme odottavamme Robertoa, jonka olimme tavanneet jo tiistaina Pratossa, pääsimme sisään. Hän on opettajuuden lisäksi aika iso capo Toscanan jalkapallopiireissä.

Isäntänä tutustumiskierroksella meillä oli keskuksen koordinaattori. Ennen kierrosta menimme baariin kahville. Kuultuaan, että olemme Suomesta, barista kysyi suomeksi: "Terve! Mitä kuuluu?" Syynä tervehdysten oppimiseen oli entinen suomalainen tyttöystävä. Ymmärsin italian kielestä sen verran, että hän puhui ystävillemme mereen katsomisesta. Kerroin ymmärtäväni heidän keskustelunsa. Tiesin ennalta italialaisia kirosanoja, ja tämän mereen katsominen on yksi pahimmista. No, sitten naurettiin.

Kahvin jälkeen tutustuimme jalkapallomuseoon, missä meitä vastassa oli 90-vuotias herrasmies, joka oli ollut myös maajoukkuelääkäri. Nyt hän johtaa museota. Museossa oli monien huippupelaajien paitoja, pokaaleja jne. Meille kerrottiin, että museo yrittää löytää suuremmat tilat Firenzen keskustasta, koska suljetulle alueelle ihmisten on vaikea päästä. Lopuksi kiersimme alueen kenttiä ja pääsimme maajoukkueen pukuhuoneeseen. Koordinaattori oli sitä mieltä, että moni paikallinen maksaisi jonkun verran päästäkseen meidän asemaan. Ehkäpä? Ennen lähtöä keskustelimme jalkapallon merkityksestä Italiassa (Jumalasta seuraava) ja voiko pelaaminen ehkäistä syrjäytymistä.

Roberto lähti hakemaan lapsenlastaan ja me Firenzeen. Kävelimme keskustassa todeten, että onpa kaunis kaupunki. Uffiziin oli pitkä jono, joten Duomo (Alvar Aalto piti sen kupolia yhtenä kaunneimmista arkkitehtuurin saavutuksista) oli ainoa nähtävyys Ponte Vecchion lisäksi, johon tutustuimme. Illaksi Pratoon valmistautumaan seuraavaan päivään.

TORSTAI 13.10.

Olimme ennen kahdeksaa koulun aulassa. Presidente saapui hieman meidän jälkeemme toivottaen kaikille aulassa olleille kuuluvalla äänellä hyvää huomenta, jonka jälkeen hän tuli pienelle small talkille meidän kanssamme. Hetken päästä saapuivat Roberto ja Linda. Lähdimme tutustumaan naapuritontilla olevaan kouluun, joka oli urheilupainotteinen. Koulun liikunnanopettaja tuli oppaaksemme. Tutustuimme meneillään olevaan liikuntatuntiin, jonka lomassa keskustelimme Satakunnan Sport Akatemiasta (SSA) ja puolustusvoimien liikuntakasvatuksesta. Yksityiskohtana voisimme mainita miekkailuhallin. Lajin harrastajia on Suomessa vähän, mutta Italiassa se kuului tämän oppilaitoksen opetussuunnitelmaan.

Menessämme seuraamaan teoriatuntia tulkiksi vaihtui Paola. Liikunnanopettajien englannin kielentaito ei ollut hyvä tai sitä ei ollut lainkaan. Ajattelimme opetuksen olevan terveystietoa, mutta kirjaan tutustuamme huomasimme tunnilla käsiteltävän valmennus- ja lajitaitoihin liittyviä asioita. Kerroin tunnin aluksi, mistä päin Suomea olimme. Paolan mielestä italialaisten oppilaiden maantiedon taidot ovat heikot. Toivottavasti esittelymme perusteella heidän tietämyksensä maantiedosta edes hieman parantui. Olimme käyneet ennen teoriaosuutta kahvilla oppilaiden kahviossa. Kerroimme isännille, että saimme vaikutelman välittömästä ja mukavasta ilmapiiristä, joka välittyi oppilaista.

Lähdimme teorian jälkeen tutustumaan ulkokenttiin. Keskustelumme jatkui oppilaiden koulumaksuista ja eduista. He ihmettelivät Suomen ilmaista koulutusta, jota me suomalaiset emme ymmärrä arvostaa. Palasimme myös ilmapiiriasiaan. He kertoivat olevansa ylpeitä, henkilökunta ja pratolaiset, juuri tästä. Luultavasti oppilaitokset ovat myös Toscanan kärkikouluja.

Päivän viimeisenä teemana meille esiteltiin koulun kirjastossa, miten eri lajeja harrastavat pääsevät harjoitteleemaan työpäivän aikana. Pöydän ääreen kokoontui meidän lisäksemme valmentajia. Systeemi toimi SSA:n tapaan, lisäksi kaikki joutuvat tutustumaan muihinkin kuin omiin lajeihinsa. Loppupäivän vietimme Pratossa.

PERJANTAI 14.10.

Ohjelman mukaan meillä oli round the table -keskustelut pratolaisten kanssa menneestä viikosta, ongelmista kouluissamme ja oppilasvaihdosta italialaisten kanssa. Sateisena aamuna ajelimme bussilla koululle ruuhkassa. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä. Paola tuli luoksemme puhuen pari minuuttia pelkkää italiaa, mutta huomattuaan ilmeemme, kieli vaihtui. Taisimme kuulua jo kalustoon. Luokkaan kokoontui Istituton Not only fair play -ryhmä, muutama erityisopettaja ja meidän lisäksi hetkeä myöhemmin oppilaitoksen johtaja. Kun johtaja saapui vähän myöhässä, nousivat kaikki ylös kunnioittaen hänen tuloaan. Vain eräs herrasmies jäi istumaan. Asia vaivasi meitä loppumatkan, koska hän ei tehnyt sitä osoittaakseen mieltään. Keksimme asialle monia selityksiä. Pitiköhän mikään paikkaansa?

Esittelyjen jälkeen kuuntelimme esityksen heidän ohjelmastaan erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Jos haluatte lukea, saatte sen minulta italiaksi. Mukavana ykisityiskohtana heillä oli grafiikassa ruori (italiaksi timone, jotain tuttua siinäkin). Kuvassa oppilaan ongelmaa seurasi tarvittavat toimenpiteet, niin ainakin ymmärsimme. Oppilaiden keskeyttämisprosentti oli kolminkertainen meihin verrattuna. Olimme jo tiistaina kuulleet ensimmäisestä, vaikeasta lukuvuodesta, sen jälkeen keskeyttäminen väheni. Kuten meilläkin, opiskelijoiden joukossa oli käyttäytymishäiröisiä.  Maahanmuutajia oli paljon. Sattuipa pöydän toiselle puolelle tulemaan kiinan kielen taitoinen opettajakin. Käityksemme mukaan tutortoiminnta ja yhteydenpito koteihin olivat uusia asioita. Kuulimme myös, että erityisluokissa eläkkeellä olevat opettajat käyvät vapaaehtoisesti auttamassa. Keskustelu oli mielestämme vilkas ja opettavainen.

Viimeisenä asiana oli mahdollinen vaihdon jatkuminen. Kuulimme erilaisia vaihtoehtoja, miten oppilaiden liikkuvuuden kanssa voitaisiin tehdä. Valitettavasti emme voineet luvata heille mitään, koska asia ei ollut meidän päätösvallassa. Lupasimme viedä terveiset Sataeduun, ja asian tiimoilta kv-ihmiset ovat olleet yhteydessä Pratoon. Presidente poistui ennen tilaisuuden loppua ja antoi meille oppilaitoksessa oppilastyönä tehtyjä pikkuleipiä. Kiittäessämme hän pyysi meitä käymään huoneessaan ennen kun lähdemme. Loppusanojen ja kiittelyjen jälkeen kävimme jäähyväiskäynnillä johtajan luona. Bussilla keskutaan. Junalla Firenzen kautta illaksi Roomaan.

LAUANTAI 14.10.

Olimme perjantai-iltana käyneet syömässä Roomassa lähiravintolassa ja yrittäneet päästä Santa Maria Maggiore -kirkkoon, joka oli aivan hotellimme vieressä. Valitettavasti ovia laitettiin juuri kiinni. Aamulla uusi yritys ennen kymmentä. Sisään pääsimme jonottamisen ja turvatarkastuksen jälkeen. Maggioren jälkeen esittelin Rooman tärkeimmät nähtävyydet Ernolle pikakelauksella 27 asteen lämmössä. Hotellilla olimme kuuden jälkeen usean kilometrin kävelyn päätteeksi. Onneksi pidimme tunnin ruokatauon matkalla. Suihkun jälkeen syömään ja nukkumaan. Aamulla aikainen lähtö kotiin.

KOIMMEKO UUDELLEENSYNTYMISEN? SAIKO RENESSANSSI OTTEEN?

Olimme koko ajan ennen, jälkeen ja matkalla ollessamme sitä mieltä, että tällaista työmatkaa ei taida enää tulla. Toivottavasti pääsette kokemaan saman.

Olen ollut Italiassa sen verran, ettei matkustaminen paikasta toiseen tuottanut ongelmia. Se vähensi varmaan vähän stressiä.

Hieman jännitti vastaanotto, kielitaitomme, tehtiinkö kaikki vain muodollisuuksien vuoksi. Vastaanotto oli ihan mukava, kielitaitomme taisi riittää ja asioista puhuttiin vapaasti ja ymmärtääksemme jotkut yksinkertaiset vitsitkin ymmärrettiin puolin ja toisin.

Erot ja yhtäläisyydet. Opetussuunitelmat liikunnassa aivan kuin meidän vanhat. Tunninpito oli samanlaista. Oppilailla ongelmia kuten meillä. Voimme olla ylpeitä omista tiloistamme ja laitteistamme Sataedussa verrattuna Pratoon. Maksullinen koulutus, nostaisiko arvostusta Suomessa. Olemmeko mörököllejä vai muuten varautuneempia, koskee oppilaita ja henkilökuntaa.Tarvittaisiinko muutokseen lämpimämpi ilmasto Suomessa vai 40 miljoonaa suomalaista? Italiassa meille ei esitelty digi-loikkaa, mutta näimme oppiladen hienon kanssakäymisen opettajien kanssa. Vakuutuimme, yhden koulun perusteella, että ammatti pitää oppia ja osata hyvin ennen kuin saa päättötodistuksen.

Raskainta matkassamme oli puhuminen työasioista vieraalla kielellä. Tämä aiheutti ihan fyysisen väsymyksen. Aivot tarvitsevat paljon energiaa. Koko ajan piti olla selvillä, missä mennään ja mitä vastaat, kun kysytään. Pisin rupeama yhtämittaa taisi olla neljä tuntia. Vaikeutta lisäsi italialasten vaatimattomampi kielitaito, jolloin piti kuunnella heidän puhettaan italiaksi ja arvaillla, mistä on kysymys. Tulkki (englannniopettaja) ei mitenkään pystynyt kääntämään kaikkea. Italialaisethan ovat tunnetusti "hiljaisia ja hidaspuheisia".

Renessanssi puri, uudelleensyntyminen - juu!

Erno (muistiinpanot) ja Timo (teksti)

 

Lisään kuvia, jos osaan.

 

Lisää uusi kommentti