Kotimatka häämöttää!

12.03.2015 12:20 -- tarris

Täällä on aurinkoisina päivinä 20 astetta lämmintä!Ihanaa!

Eilen meillä oli jännä päivä. Maria Vaszary kutsui meidät kotiinsa. Hän pyysi meitä tulemaan taksilla. Ensimmäinen mutka olikin tuo taksi matka: ensiksi tullut taksi ei ottanut meitä kyytiin liian pitkän matkan takia (11 km) meidän piti odottaa toista autoa. No toinen auto tuli ja me pääsimme matkaan.....

Ihana, aurinkoinen Maria oli meitä vastassa kotiovellaan ja hän halusi näyttää meille kotikaupunkiaan.

Sitten pohdimme, mitä kivaa tehtäisiin. Päädyimme seuraavaan suunnitelmaan. Maria lähti kampaajalle ja me Anne ja Tarja lupasimme tehdä hänelle suomalaista ruokaa sillä aikaa. Sitten ei muuta, kun kauppaa kohti:

Koska meillä oli vain vähän aikaa toteuttaa suunnitelmaa piti keksiä jotakin melko nopeaa.

Ja vähän myöhemmin emäntämme saapui kauniina uusien hiuksiensa kanssa ja pääsimme syömään.

Syömisen lomassa päivitettiin opiskelijoihin, työhön ja vapaa-aikaan liittyvät asiat. Kielimuuria ei ollut siitä Maria piti huolen. Illalla sitten suuntasimme taksilla takaisin hotelli Palmaan.

Nyt on torstai ja tämä on matkablogin viimeinen kirjoitus. Loppumatkan ohjelma koostuu opiskelijoiden tapaamisesta ja huomenna sitten menemme vielä Marian ja Markuksen kanssa yhdessä syömään.

Ihana, avartava kokemus tulee siis päätökseen ja sunnuntaina on kotiinlähdön aika.

Opiskelijoita kannattaa kannustaa lähtemään kv-vaihtoon. Ainakin täällä Saksassa opiskelijoista pidetään hyvää huolta ja he saavat ammattimaista ohjausta. On sitten opiskelijasta itsestään kiinni, miten avoimin mielin hän ottaa kokemuksen vastaan ja hyödyntää sitä.

Terveisin kaksi opettajaa Anne ja Tarja

 

Lisää uusi kommentti