Oivalluksia

29.05.2014 19:02 -- suskyo

Blogia kirjoittelee liiketalouden opettaja, tiiminvetäjä ja erityisopettaja Kankaanpäästä. Lähdin Ranskaan kahdeksi viikoksi työskentelemään yhteistyökouluun, tarkoituksena löytää paikallisen liiketalouden opettajan kanssa yhteinen moduli, jota opetetaan kummassakin koulussa. Tähän yhteiseen kokonaisuuteen teimme yhteisen arviointiasteikon, kokosimme suoritussuunnitelman sekä viimeistelimme yhteistön vielä käymällä läpi yhteiset menettelytavat. Suoritettavaan kokonaisuuteen liittyen kävimme myös työssäoppimispaikoilla ja tutustuimme paikalliseen elinkeinoelämään, yrittäjyyteen ja työkulttuuriin.

No mitä sitten on jäänyt käteen? Paljon ja isoja oivalluksia ja melko painava matkalaukku... Aloitetaan niillä oivalluksista ranskalaisesta ja suomalaisesta työkulttuurista sekä niiden eroista. Aluksi pyörittelin simiäni ranskalaiselle verkkaisuudelle ja tyytyväisenä ajattelin kiivasta suomalaista työtahtia, jolloin päivässä saadaan niin mahdottomasti aikaan ja ollaan tehokkaita. Ranskalaisilla kollegoillani oli aina aikaa vaihtaa niitä jo kuuluisia poskisuudelmia ja päivän kuulumisia, vaikka kesken koulun esittelykierroksen, kun minä odottelin kierroksen jatkumista jalkaa lattiaan naputtaen. Kaikkien vastaantulevien kollegoiden kanssa pysähdyttiin juttelemaan, esiteltiin minut, selvitettiin muutamat työhaasteet ja päiviteltiin päivän asiat. Nyt kun tarkastelen asiaa taas suomalaisen koulun käytävältä, huomaan kaipaavani ranskalaista lämmintä tapaa suhtautua kollegoihin, eikä ne poskisuudelmatkaan enää loppuajasta tuntuneet häiritseviltä. Me todella saatamme ohittaa toisemme, vain nopeasti kättä heilauttaen tai nyökäten ja mutisten jotain tervehdyksen tapaista. Ranskalaisilla oli aina aikaa toisilleen ja kuulumisten vaihtamiselle. Meillä kotipuolessa kun melkein pitää varata viikkoa ennen aika, että pääsee kollegan puheille ja aina on vähän sellainen tunne, että toinen asia hengittää jo niskassa. Eli matkamuistona tuli kyllä aito ihmisten kohtaaminen ja toive siitä, että olisi edes aikaa kätellä kollega toiselta osastolta silloin tällöin.

Yllätyksenä tuli myös opiskelijoiden aito kiinnostu minua, maatani ja kulttuuriani kohtaan. Puhuin vielä puhumattakin päästyäni suomalaisesta koulusta, elämästä täällä kylmässä pohjoisessa talvella, jopa siitä mistä ostan vaatteeni ja kuinka laitan hiukseni. Opiskelijat tulivat ympärille ja pommittivat kysymyksiä. Pidin tästä rohkeasta tavasta lähestyä vierasta ihmistä ja kun kotiinlähdön aika tuli, opiskelijat toivottivat kuorossa hyvää kotimatkaa ja pyysivät vielä jäämään heidän tunneilleen.

Opetuskulttuuri sinänsä oli lähes samanlaista kun Suomessa. Tosin kännykät olivat täysin kiellossa oppitunnilla, niitä ei saanut pidellä tai näkyä ollenkaan. Kurinpitosäädökset olivat myös huomattavasti tiukemmat. Mikäli kännykkää näpytteli tunnin kuluessa, joutui poistumaan luokasta. Tämän jälkeen joutui valvojan puheille ja valvoja soitti vanhemmat koululle selvittämään asiaa. Lisäksi jos opettajan huomion sattui herättämään negatiivisessa mielessä, seurasi sitä ainakin viiden minuutin haukkujen sarja ja sen jälkeen opiskelija pyysi anteeksi toisilta huonoa ja häpeällistä käytöstään. Ihmettelin miksi opiskelijat kokivat Suomen opiskelijan paratiisiksi, kertoessani meidän koulun arjesta... Minusta tuo oli lähinnä opettajan paratiisi!

Entä sitten se kielitaito? Törmään usein kiinnostuksen kansainvälistä vaihtoa kohtaan opiskelijoiden toimesta tai keskusteluun henkilökunnan kanssa, että olisi kiva lähteä, mutta kun en osaa puhua englantia sujuvasti. Tähän voin vastata, että eivät osaa eurooppalaiset kollegammekaan kovin sujuvasti, mutta yritystä riittää. Meillä suomalaisilla on verrattain hyvä englannin kielitaito, mutta olemme erittäin arkoja puhujia. Suu menee suppuun sen jälkeen, kun on sanottu thank you, yes tai no. Kannustan rohkeasti puhumaan, vaikka sitten menisikin väärin. Englantia se rallienglantikin on ja jopa aika ymmärrettävää. Kielitaito kun on sellainen oppimisen tulos, että se ei parane kuin harjoittamalla sitä ja jos sen jättää käyttämättä, se unohtuu todella nopeasti. Itse pääsin harjoittamaan ranskan, englannin sekä ruotsin kielen taitojani.

Koen tämän matkan olleen erittäin arvokas sekä ammatillisesti että kielitaidon kannalta. Mitä muuta? Vaikka kieltäydyin kahden viikon käännytystyön jälkeen yhä syömästä sammakonjalkoja ja croisantit alkoivat tulla kera marmeladin korvista pihalle, jäi kova kaipuu palata vielä noihin upeisiin alppimaisemiin. Ranskaan jäi myös aivan ihana kollega Carole, jonka kanssa tein koko ajan töitä. Minut otettiin todella lämpimästi vastaan. Vietin kahtena viikonloppuna aikaa Carolen perheen kanssa ja hän oli järjestänyt minulle kummallakin kerralla ohjelmaa. Lisäksi sain sytytettyä ranskalaisiin kollegoihini kovan Suomi-innostuksen ja nyt he suunnittelevat matkaa porukalla tänne pohjoiseen.

Ensi kertaan. Silloin kirjoittelen aiheesta, mitä meillä Suomessa voisi olla vientituotteena omasta koulutusosaamisestamme tämän kokemuksen perusteella.

Lisää uusi kommentti