Koulutusta heinähattu-helteessä

13.07.2011 16:23 -- johvir1

Sataedun koko koulutustarjonta oli esillä Porissa heinäkuun alussa järjestetyillä Farmari 2011 näyttelyssä Satakunnan maakuntatorilla. Kolmen helteisen päivän aikana toriosastolla kävi mahdollisia uusia opiskelijoita ja yhteistyökumppaneita tutustumassa Sataedun tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Farmari 2011 oli ensimmäinen iso messutapahtuma, johon lähdettiin koko Sataedun voimin. Messujärjestelyissä ja toteutuksessa oli mukana henkilöstöä useimmista yksiköistä. 

Messujen painopiste oli aikuiskoulutuksessa. Tavoitteena oli tavoittaa ja näkyä mahdollisimman monelle messuvieraalle tapahtuman aikana. Koulutuksen lisäksi osastolla kerrottiin myös Sataedun toiminnasta ja roolista Satakunnassa kouluttajana ja aluekehittäjänä.

Tapahtuman toteutuksesta Sataedun osalta vastasivat aikuiskoulutuksen markkinointitiimi sekä esillä olleet Make it – ja Opin Ovi –projekti. Aikuiskoulutusta osastolla esittelivät alan asiantuntijat eri yksiköistä. Make it projektin vetäjät Eero Kylväjä ja Joonas Tutti olivat mukana kertomassa maatalousyrittäjien koulutushankkeesta. Raija Vilponen edusti messuilla Opin Ovi –hanketta, jota toteutetaan yhteistyössä Winnovan kanssa.

Osastolla sai kokeilla onneaan labyrintti-pelissä, joka valmistui tapahtumaan Nakkilan yksikössä tätä näyttelyä varten. Peli on muotoiltu Sataedu-merkin muotoiseksi. Jatkossa pelin voi varata markkinointitapahtumiin viestintäpalveluista.

Sataedun osastolla vieraili vanhempiensa kanssa myös perheen pienimpiä. Muksuille jaettiin Sataedu-ilmapalloja, joita näkyi näyttelyareenalla ja kaupungilla näyttelypäivinä

***********************************************

Maakuntatoreilla elämää, yrittäjyyttä ja osaamista

Satakuntatori toteutettiin ensimmäisen kerran Helsingissä Senaatintorilla vuonna 2009. Torilla esittäytyi satakuntalainen osaaminen, opiskelu, matkailu, asuminen, kylät, kunnat, elinkeinoyhtiöt, yhteisöt ja yrittäjät. Tänä vuonna tori toteutettiin Farmari 2011 -näyttelyn yhteydessä Porin Kirjurinluodossa. Torin toteuttamisesta vastaa Satakuntaliitto.

kirjoittaja Johanna Virtanen, Sataedun viestintäsuunnittelija

Lisää uusi kommentti