SAKSA MAAHANMUUTTAJAN KOHDEMAANA, osa 6. - Vastaanottokeskuksissa Münchenissä

04.05.2016 13:11 -- jaamak

Vastaanottokeskuksissa Münchenissä

 

Nordrhein-Westfalenin ja Rheinland-Pfalzin kierroksen jälkeen oli aika palata takaisin Baijeriin. Maanantaiksi oli sovittu useampi tapaaminen Münchenissä, jonne siis junalla – kuinkas muutenkaan – huristelimme. Selvitimme etukäteen S-Bahnien reitit ja pääsimme yhdellä vaihdolla juuri Franziskanerstrassen kulmalle, jossa tapaaminen oli. Paikkana oli Münchenin kaupungin pakolais- ja maahanmuuttotoimisto, monikerroksinen rakennus, jossa työskentelee yli 1000 henkilöä tavalla tai toisella maahanmuuton parissa eri osastoilla ja eri näkökulmista sekä eri projekteissa. Meidän ensimmäinen kontaktimme toimii osastolla ”Wohnen” eli asuminen tai asunnot (http://www.muenchen.de/rathaus/Stadtverwaltung/Sozialreferat/Wohnungsamt.html).

 

Kohti Müncheniä


 

Frau Hergenroether kertoi meille, miten turvapaikanhakija löytää paikan keskuksesta tai asunnon Saksassa. Jokaisessa Saksan 16 osavaltiossa on Bundesamtin (BAMF) sivutoimipiste ja järjestelykeskus, johon turvapaikanhakijat ensin ohjataan. Siellä heille tehdään terveystarkastus ja he jättävät anomuksensa. Järjestelykeskukset on lajiteltu osittain myös kansallisuuksien mukaan, joten Baijeriin haluava saattaakin joutua Hampuriin, jos hänen maansa edustajat on siirretty sinne. Saksalainen hallintojärjestelmä saa aikaan sen, että jokaisessa osavaltiossa - joissa on omat aluehallinnot, maakunnat (Landkreisen) ja kaupungeilla/kunnilla omat hallinnot – on erilaiset käytännöt ja eri hallinnonalojen ylläpitämiä keskuksia ja toimintoja. Esimerkiksi Münchenissäkin on sekä valtion, osavaltion että kaupungin omaa neuvontaa/vastaanottokeskuksia ym. ja ylläpito/rahoitus/toimintamallit vaihtelevat sen mukaan, kuka on ylläpitäjä. Müncheniin saapuu 350-1000 turvapaikanhakijaa viikossa, mutta enimmillään heitä tuli viime syksynä yhtenä viikonloppuna noin 10 000, mikä sai aikaan kontrolloimattoman kaaoksen.


Mallia pyritään yksinkertaistamaan koko ajan. Tällä hetkellä ensimmäinen vastaanotto tapahtuu vain osavaltion hallinnon toimesta ja kaupunki astuu kuvioihin sen jälkeen, kun tulijoille pitää etsiä paikka vastaanottokeskuksessa. Saksalainen ei tosin käytä tuota nimitystä, vaan he puhuvat majapaikoista (Unterkünften und Wohnungen), mikä ensin kuulosti oudolta ja piti olla tarkkana, ettei sekoita turvapaikanhakijoita ja jo turvapaikan saaneita keskenään. Turvapaikanhakijoita on majoittunut myös yksityishenkilöiden luona.


Baijeri koostuu 6 eri alueesta ja joka alueella on omat alueelliset käytänteensä. Frau Hergenroether kertoi, että tietyltä alueelta asuinpaikan saanut turvapaikanhakija ei saa lähteä sieltä pois, hän saa matkustaa ainoastaan alueen sisällä. Saksassa on ns. Residenzpflicht ja junissa kontrolloidaan, kuka on mistäkin. Jos on väärällä alueella, voi saada sakot. Kun kysyimme tätä myöhemmin päivällä kahdelta muulta henkilöltä, toinen sanoi, että sellaista kieltoa ei ole, matkustaa saa minne vaan ihan vapaasti, mutta ei saa vaihtaa asuinpaikkaa, ei saa muuttaa muualle. Toinen taas sanoi, että jos haluaa lähteä vierailemaan vaikka tuttavien/sukulaisten luokse toiselle puolelle maata, pitää anoa kirjallinen lupa ja lupalappu pitää olla mukana. Tällä pyritään estämään hallitsematon liikehdintä mihin sattuu. Ruuhkaisimpina aikoina turvapaikanhakijoiden liikehdintää ei ole pystytty samalla tavalla kontrolloimaan ja ihmiset ovat pyrkineet kaikin keinoin matkustamaan sinne, mihin ovat halunneet. Jotkut turvapaikanhakijat ovat etsineet kimppakyytejä ja matkustaneet saksalaisten autoissa osavaltiosta toiseen. Mahdollisen tarkastuksen yhteydessä on saksalainen kuljettaja saanut sakot, vaikka ei ole tiennyt kuljettaneensa turvapaikanhakijoita.


BAMF, joka käsittelee turvapaikka-anomukset, on ilmoittanut, että heillä on huomattava henkilöstövaje ja 300 000 hakemusta on jonossa odottamassa käsittelyä. Useaan kertaan olemme jo kuulleet, että erityisesti syyrialaisten hakemuksia käsitellään nopeutetusti ja muut kansallisuudet joutuvat jonottamaan kauemmin. Turvapaikanhakuprosessi voi silti kestää kaikkine valituskierroksineen vuosia, jopa 4-5 vuotta. Turvapaikan saatuaan henkilö voi muuttaa sinne, minne haluaa, mutta hänen pitää etsiä itse oma asuntonsa, mikä Münchenissä on vaikeaa. Sen vuoksi asuntoloissa (Suomessa vastaanottokeskukset) asuu paljon niitäkin, jotka ovat jo turvapaikan saaneet. Lakia ollaan tosin muuttamassa siihen suuntaan, että ilman työpaikkaa ei olisi muutto-oikeutta sieltä, mihin on alun perin ohjattu asumaan. Saksassa jokaisella osavaltiolla on tietyt kiintiöt, paljonko niihin sijoitetaan turvapaikanhakijoita (Baijeriin sijoitetaan 30 % kaikista Saksaan tulleista), osavaltioiden sisällä alueittain on omat kiintiönsä ja vielä alueiden sisällä kaupungeilla ja kunnilla omansa. Vapaaehtoista valintaa, otetaanko pakolaisia/tarjotaanko asuinpaikkaa kunnasta, ei ole, vaan kaikkien on otettava, jos vain asuntoja löytyy. Ja jos ei löydy, niitä rakennetaan. Tapaamamme henkilö kertoi olevansa vastuussa tulijoiden asuttamisesta eli sijoittamisesta kaupungin ylläpitämiin asuntoloihin. Eri taho vastaa sitten valtion ylläpitämistä asuntoloista.

 
Virkailijan seinällä oli Münchenin kartta, johon oli merkitty kaikki asuntolat ympäri kaupunkia. Punaiset kaupungin ylläpitämiä, keltaiset valtion ja vihreät ovat telttaleirejä.

 

Samassa virastossa hoidetaan myös asunnottomien asioita ja etsitään asuntoja saksalaisille asunnottomille. Yksi ohjelmista on ”Kälteschutzprogramm”, jonka haaste on etsiä ja avata lämpimiä tiloja asunnottomille yösijoiksi talvikylmällä. Virasto jakaa myös raha-avustukset turvapaikanhakijoille ja näimmekin sekä kadulla että aulassa runsasta liikehdintää. Virasto järjestää myös koulutuksia sekä turvapaikanhakijoille että sellaisille saksalaisille nuorille, jotka eivät ole saaneet perusopetusta suoritettua tavoitteena saada koulun päättötodistus.


Kun jonnekin päätetään kaupungin toimesta perustaa vastaanottokeskus, joku virkailijoista kiertää alueen asukkaiden luona kertomassa ja valmistelemassa asiaa. Viime syksynä ilmapiiri oli myönteinen ja ihmisten auttamishalu suuri. Uudenvuoden Kölnin tapahtuminen jälkeen ilmapiiri on muuttunut epäilevämmäksi ja negatiivisemmaksi. Tällä hetkellä Münchenissä on arviolta 120 000 uutta turvapaikanhakijaa. Heille jaetaan alussa vaatetta, hygienia- ja ruokapaketti ja jatkossa he saavat tietyn summan avustusta riippuen perheen koosta ja siitä, saavatko he ruuan valmiina vai laittavatko itse. Lääketieteellistä apua he saavat vain hätätilanteessa. Sairauksia, joita heillä on kroonisesti ollut jo tullessaan, ei hoideta automaattisesti. Moni tulee kuitenkin siinä luulossa, että pääsevät Saksassa ilmaisesti lääkäriin ja sairaanhoitoon.


Jugendamt (nuorisovirasto) huolehtii nuorista turvapaikanhakijoista lain mukaan (Jugendhilfebedarf). Huolenpito ei pääty 18 ikävuoteen, vaan tarpeen mukaan sitä jatketaan 22 vuoteen, jopa 27 asti. Tämä koskee kaikkia nuoria kansalaisuudesta ja statuksesta riippumatta.


Saksassa on huomattavissa sama ilmiö kuin Suomessakin: ihmiset pelkäävät ja moni tulevaisuuden/tilanteen pelko projisoidaan turvapaikanhakijoiden syyksi. Kansalaiset haluavat vastauksia ja haluavat avoimesti keskustella asioista, poliitikot ja viranomaiset puhuvat asioista hyvin hierarkisesti. Lehdistö uutisoi kaikesta ja tuo esiin konflikteja, joista ei aiemmin olisi kirjoitettu. Poliisin mukaan ongelmia ja rikoksia ei ole tilastollisesti sen enempää kuin aikaisemminkaan. Oikeistoradikaalit ovat saaneet kannatusta ja AfD-puolue valtaa alaa.


Vapaaehtoinen paluu takaisin kotimaahan on lisännyt suosiota ja näimmekin virastossa jonon nuoria miehiä, jotka jonottivat paluuneuvontaan. Tapasimme ex tempore henkilön, jonka vastuulla vapaaehtoisen paluun koordinointi on. Neuvontaa järjestetään tiettyinä päivinä ja siihen pitää varata aika. Saattaa kestää jopa 4 viikkoa, että neuvonta-aika järjestyy. Coming  Home –projekti on saanut EU-rahaa jo 20 vuoden ajan ja se tukee vapaaehtoisen paluun järjestämistä (http://www.muenchen.de/rathaus/Stadtverwaltung/Sozialreferat/Wohnungsamt/rueckkehrhilfen/EU_projekt_Coming_Home.html). Alussa autettiin bosnialaisia palaamaan Balkanin kriisin jälkeisinä vuosina. Monet olivat olleet Saksassa jopa 4-5 vuotta ja he tarvitsivat konkreettista apua palatessaan kotimaahansa. Alussa projektin toiminta-ajaksi ajateltiin vuotta, mutta tarve on lisääntynyt koko ajan. Samaa projektia on siis rahoitettu jo 20 vuotta EU-rahalla ja jälleen kerran se sai meidän ihmettelemään, miten on mahdollista, että saksalaiset osaavat käyttää EU-rahat paljon järkevämmin kuin suomalaiset: miten on mahdollista saada samaan hyvään projektiin rahaa jopa 20 vuotta ja yli?


Coming Home –projekti on levinnyt Münchenistä muuallekin Saksaan ja eri puolilla on herätty siihen, että vapaaehtoinen paluu kiinnostaa ja siitä annetaan tietoa. Tapasimme kaksi nuorta miestä Iranista, jotka olivat juuri saamassa neuvontaa paluuseen. Kumpikin oli ollut 6 kk maassa ja olivat pettyneet tilanteeseen, olosuhteisiin ja siihen, että eivät pääse kielikoulutukseen ja töihin. He haluavat palata takaisin Iraniin. Neuvovat tahot selvittävät, onko paluu turvallinen, mitkä ovat vaihtoehdot. Monet syyrialaiset haluaisivat palata Turkkiin, jossa he asuivat pitkään, mutta Turkki ei ota heitä vastaan. Turkkiin ovat saaneet vuoden alusta palata vain ne, joilla on Saksassa rahaa, työpaikka ja jotka palaavat Saksaan takaisin. Monella suku tai perhe voi olla avun tarpeessa, mutta paluu ei ole enää mahdollista. Myöskään Libanoniin ei voi palata. Pakistaniin ei pääse, koska IOM ei järjestä sinne lentoja.


Suurin palaava ryhmä ovat afgaanit ja heidän paluunsa onnistuu ongelmitta, samoin iranilaisten. Vapaaehtoisia palaajia on noin 5 % kaikista. Turkin tilanne on haluttu nostaa julkisuuteen ja toivotaan, että poliitikot tarttuisivat siihen ja vaatisivat Turkin hyväksymään takaisin ne, jotka sinne oikeasti haluavat, ei keitä tahansa. Vuonna 2015 suurin vapaaehtoisesti palaava ryhmä oli albaanit ja heidät oli helppo palauttaa, koska heidät saattoi lähettää bussilla kotimaahan. Projektilla oli sopimus paikallisen bussifirman kanssa, että nämä kuljetettiin Albaniaan bussilla ja lasku sen jälkeen projektille. Muihin maihin palauttaminen vie aikaa, koska anomus paluun järjestämisestä ja lentolippujen osto pitää tehdä IOM:n kautta.


***


Aamupäivän keskusteluiden jälkeen meidät oli kutsuttu lounaalle italialaiseen ravintolaan, jossa oli määrä tavata koulutuksista vastaava henkilö. Taustameteli oli melkoinen ja syömisen ohessa ei ehtinyt tehdä muistiinpanoja, joten kovin kattavaa selontekoa ei lounastapaamisesta syntynyt. Sen verran kuitenkin, että keskustelimme kuta kuinkin samoista asioista kuin Peter Dohmenin kanssa Düsseldorfissa eli ammatillisten tutkintojen tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Pirjo taisteli lasagnen venyvän juuston ja Jaana tagliatelleen sekoittumaan pyrkivien katkarapujen viiksien kanssa. Opimme kuitenkin kaksi asiaa: a) kun saksalainen kutsuu jonkun lounaalle, hän ei itse tilaa mitään, vaan selittää, että säästää ja syö eväänsä hetken kuluttua toimistossansa b) vieraiksi kutsutut maksavat itse lounaansa. Eihän se näin aina mene, mutta siis näinkin voi saksalainen toimia.


***


Iltapäivällä pääsimme tutustumaan kahteen eri asuntolaan eli vastaanottokeskukseen. Menimme bussilla ja ratikalla paikallisen oppaan seurassa. Toinen oli ”normaali” perheiden asuntola, jossa oli tällä hetkellä 288 asukasta, heistä 135 lapsia tai nuoria. Toinen asuntola oli rakennettu väliaikaisesti halliin ja siellä asui 100 miestä. Hallissa oli vanerista tehdyt 160 cm korkeat väliseinät ja ovina kussakin loosissa kangasverho. Keskellä hallia oli alue, jossa oli puiset penkit istumiseen ja kännykän lataamista varten pistorasioita. Hallin taakse ollaan rakentamassa konteista viihtyisämpää majoitusyksikköä, jossa turvapaikanhakijoilla tulee olemaan oma huone ja keittiö, minkä uskotaan edistävän kotoutumista.  Internet-yhteyttä hallissa ei ole, koska kaupunki riitelee siitä, kuinka paljon asukkaiden pitäisi itse maksaa siitä omavastuuta.


Ymmärrettävistä syistä emme saaneet valokuvata vastaanottokeskuksissa.


Turvapaikanhakijoiden asuntoloista yleensä:
- 150 turvapaikanhakijaa kohti tulee olla 1 työntekijä valtion omistamissa asuntoloissa, kaupungilla suhde on 100 hakijaa/1 työntekijä
- asuntoloita on erilaisia: erityisryhmille, ala-ikäisille, perheille, miehille
- kaupunki on reagoinut nopeasti tarpeeseen ja pystyttänyt majoitushalleja ja –telttoja isoon tarpeeseen
- osassa keskuksista on ruokapalvelut, osassa omat keittiöt (valtion keskuksissa on aina keittiöt, mutta kaupungilla hätämajoituksissa yrityksiltä ostettu ruokapalvelu)
- paikallisten lahjoittamia vaatteita ja kenkiä on runsaasti. Turvapaikanhakijat saavat ostaa näitä vaatteita pienellä rahalla.
- teltta- tai hallimajoituksissa on kevytrakenteiset 160 cm korkeat seinät, yksityisyyttä ei siis kovin paljoa ole, erikseen näissä paikoissa on wc- ja pesukontit
- jokaisessa keskuksessa pitää olla sosiaalityöntekijä/t, lastenhoitaja/t (Erzieher) 1 joka 30 lasta kohti, turvamiehet, johto, portinvartijat; monet ulkomaalaistaustaiset, saksan kieltä jo oppineet, ovat saaneet töitä näistä keskuksista
- pienille lapsille on omaa ohjelmaa aamupäivisin, jolloin vanhemmilla on mahdollisuus osallistua vapaaehtoisten järjestämille kursseille, kouluikäiset käyvät kouluissa, ensin valmistavaa opetusta (Übergangsklasse), sitten normaaliopetukseen
- kaupunki on ulkoistanut sosiaalityön ja lastenhoidon Caritakselle, joten he ovat Caritaksen palkkalistoilla; muu henkilökunta on kaupungin palveluksessa; kielenopetuksesta ja vaatevarastoista sekä vapaa-ajan ohjelmista huolehtivat vapaaehtoiset
- kuka vaan voi tulla opettamaan saksaa vapaaehtoisena, ainoa vaatimus on rikosrekisteriote


***


Paluu majapaikkaan junalla – itse asiassa junan löytäminen asemalta – oli oma haasteensa. Laitureita oli 28 ja varsinainen rivi päättyi laiturin nro 11 kohdalla. Laiturit 1-10 olivat noin 200 metrin päässä edellisistä ja juosten piti selvittää näyttötauluilta (aika tiukilla), että majapaikkaan juna lähtee laiturilta 10. Kyseisessä junassa noin 8 ensimmäistä vaunua irrotetaan puolivälissä matkaa kohti etelään ja noin 8 seuraavaa menevät sinne, mihin mekin. Osasta ei pääse toiseen, koska ne ovat erilliset pätkät. Siispä, juokse juokse, että ehdit viime minuutilla junaan! Mitenkähän kieltä osaamaton selvittää tämän kaiken ohikiitävässä kymmenessä minuutissa?

 


Tarina jatkuu huomenna Wasserburgissa, jossa pääsemme luultavasti seuraamaan saksan opetusta.