Ohjaaja Klaus Härö ja Kinotar palaavat Villilään

08.04.2013 20:55 -- tartuo

Postia pappi Jaakobille –elokuvan kansainvälisesti palkittu  ohjaaja Klaus Härö palaa Jaakobista tuttujen tuottajien Rimbo Salomaan ja Lasse Saarisen kanssa taas Villilään uuden elokuvan tiimoilta. Kuvaukset alkavat Satakunnassa neljässä eri lokaatiossa ( lue: kuvauspaikassa) 17.4 ja kestävät kaksi viikkoa. Villilä Studioiden Susa-Serina Hakamäki ja Timo Savunen sekä osa paikallisesta työryhmästä seuraavat tuotantoa täältä  Helsinkiin, jossa kuvataan vielä toiset pari viikkoa. Työnimellä ”Dagmamman” kulkeva produktio on tarina motelliyrittäjän ja perhepäivähoitajan elämästä, jota varjostaa perheen asuminen kahdella paikkakunnalla.  Tyylilleen uskollisesti ohjaaja on tarttunut jälleen pienten ihmisten suureen draamaan.  Savunen näkee, että tarinassa on syvimmiltään kysymys kesken jääneestä elämästä. Päärooleissa näyttelevät Nina Hukkinen, Christian Lindroos ja Alma Pöysti.

Sataedun näkövinkkelistä ”Dagmamman” tarjoaa kymmenkunta työssäoppimispaikkaa tv- ja elokuva-alan opiskelijoille, mutta myös aikuiskoulutuksen valokuvaaja pääsee ainutlaatuiseen työympäristöön kuvaamaan. Suurin osa toppijoista on tuotanto- ja valoassistentteja, mutta pääseepä ensimmäisen vuosikurssin oppilaat kokeilemaan mm. liikenteenpysäyttämistä, ekstrana (lue: se kolmas pipo vasemmalta tyyppinen näyttelijä) ja runnerina (lue: kuskina) toimimista. Tuotannossa tarvittiin jopa nukkuja – kyllä, tämä ei ole vitsi. Joskus kalusto joudutaan jättämään lokaatioon seuraavan päivän kuvauksia varten ja jotta se olisi varmassa turvassa, sitä vartioimaan jätetään nukkuja.

License settings for this image: 
None (all rights reserved)
License settings for this image: 
None (all rights reserved)

Kuvissa työryhmä tarkistamassa kuvauspaikkoja Yyterissä. Yllä keskellä ohjaaja Klaus Härö

 (kuvat Timo Savunen)