Klaus Härön kuvaukset jatkuivat Helsingissä toisissa tunnelmissa

30.05.2013 16:49 -- tartuo

Rohkeasti päätin häiritä tuotantokoordinaattori Susa-Serina Hakamäkeä juuri tuotannon loppumetreillä ja kysellä Klaus Härön elokuvan kuulumisia pääkaupungista. Aikataulussa on pysytty ja kaikki sujui periaatteessa ihan hienosti, mutta kotiin oli kuulemma ikävä. Kuvausten järjestäminen on moninkertaisesti vaikeampaa Helsingissä. Ulkopuoliset häiriintyvät ja valittavat. Susa ei muista Satakunnassa kenenkään koskaan valittaneen, ellei lasketa muutamia liikenteenpysäytyksestä johtuneita sadatuksia, mutta niitä kuvausryhmät saavat kuunnella kaikkialla. Auto jos vaan on alla, niin viiden minuutin odotus muuttuu painajaiseksi ja kiire syntyy, vaikkei syytä olisikaan.

Kuvausryhmässä oli Helsingin jaksolla edelleen 8 tv- ja elokuvalinjan oppilasta, valmistuneita näistä puolet. Satakunnan kuvausjaksolla heitä oli mukana, sitten loppujen lopuksi, 17. Susan mukaan sillä on suuri merkitys asioiden sujumiseen, että villiläläisiä on mukana. Hän lainaa Klausia, joka sanoo tulleensa Satakuntaan nimenomaan ihmisten takia. Varmasti samasta syystä osa ryhmästä seurasi ohjaajaa Helsinkiin. Tuotantoyhtiön ja ohjaajan positiivinen palaute on ryhmälle elintärkeää; Susa sanoo sen kannustavan jatkamaan paremmin kuin mikään muu tuotannossa. Tietää tehneensä jotakin oikein. Ensimmäisen vuosikurssin oppilaan kertomus kiteyttää minusta asian hyvin. Totta kai satoi vettä ensimmäisessä liikenteenpysäytyshommassa, mutta ohjaaja oli kuitenkin muistanut näyttää arvostavansa toppijan työtä. Iloisena saamastaan palautteesta hän oli sitten kertonut kämppäkaverilleen, että Härö peukutti häntä. Vastaus olisi sitten pysäyttänyt liikenteen Senaatintoriltakin: kuka on Härö ja mitä välii? Niinpä.

Raskainta tuotantotyössä on ainainen kiire ja työpäivien pituus, jotka tässäkin tuotannossa olivat pahimmillaan venyneet Susalla 17 tuntiin. Univajeesta kärsivä koordinaattori on kehunsa ansainnut. Kun kysyn, mikä saa jaksamaan tuotannosta toiseen, vastaus tulee heti: se on se hetki, kun näkee työn valmiina ensimmäistä kertaa. Siinä on jotakin maagista, kun juoksemisesta, roudaamisesta ja vesisateessa seisomisesta on syntynyt toinen todellisuus, tarina. Jokainen hiki hatussa paikalle kannettu ja rakennettu elementti ottaa paikkansa loogisena osana kerrontaa. Jokaisen työpanosta tarvittiin. Onnistuneesta lopputuloksesta syntyy työniloa.

 

 Valoassistentti Rosenqvist työn touhussa         Kuvausryhmä rannalla

  Kuvat Einari Vuorinen