Tapanin myrsky ja Kesu

03.01.2012 10:48 -- matiso

Tapaninpäivän myrskystä on selvitty, valtioneuvoston koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta selviytyminen onkin sitten toinen juttu. Tapaninpäivän myrsky muutti monen sataedulaisen joulunpyhien viettoa: sähkökatkot, lyhyemmät ja pidemmät, koettelivat Satakuntaa rajusti. Etenkin koetuksella olimme me sataedulaiset eripuolilla maakuntaa.

Valtioneuvoston koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (Kesu) vahvistettiin jo ennen joulua. Se on tällä kertaa luonteeltaan erilainen kuin aiemmat Kesut. Nyt Kesu toimii Kataisen hallituksen hallitusohjelman täytäntöönpanosuunnitelmana. Kesuun liittyy voimakkaasti kaksi koulutuksen ja tutkimuksen ulkopuolista merkittävää yhteiskunnallista tekijää, voimakas demografinen muutos eri alueilla Suomessa ja kuntauudistus. Nämä kaksi tekijää ovatkin vahvasti käsi kädessä. Kuntauudistuksesta saadaankin nyt tammikuussa paljon uutta puhuttavaa, kun ensimmäiset versiot uudesta kuntarakenteesta tulevat julki.

Kesu on kokonaisuudessaan luettavana opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.  Kokonaisuutena arvioiden me ammatillisen aikuiskoulutuksen ja peruskoulutuksen parissa työskentelevät joudumme lujille lähivuosina. Muutamia valonpilkahduksia lukuun ottamatta teksti on melko karua luettavaa. Hyvänä puolena voi nostaa esiin asiat, joissa tulevaisuuden avaimet annetaan alueen toimijoille. Hyvällä työllä ja ahkeruudella pystymme palvelemaan aluetta ja siihen Kesu antaa mahdollisuuksia.

Ammatillisen koulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen näkökulmasta voi nostaa esiin muutamia asioita:

  • koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta antaa eväitä yhä parempaan työhön syrjäytymisen ehkäisyssä. Tässä meillä onkin jo tehty hyvää työtä
  • maahanmuuttajien koulutukseen osallistumista edistetään. Samoin tässä osaamisemme on erittäin korkealla tasolla
  • koulutuksen ja työelämän yhteistyötä vahvistetaan
  • opiskelijahuoltoa laajennetaan

Toisen asteen koulutuksen osalta Kesussa mainitaan mm:

  • palvelukyvyn parantaminen ja rakenteellinen kehittäminen
  • joustavat opintopolut
  • erityisesti ammatillisessa koulutuksessa mainitaan laadunhallinnan parantaminen. Meille se sopii, toimintajärjestelmämme on auditoitu ja sertifikaatti on ansaitusti esillä. Uusintasertifiointi alkaa taas tammikuussa

Aikuiskoulutuksessa Kesussa tavoitteet ovat korkealla, aikuisten koulutusmahdollisuuksia pyritään parantamaan, valitettavasti kuitenkin rahoitus tullee vähenemään niin opetus- ja kulttuuriministeriön kuin työ ja elinkeinoministeriön osalta.

Omalta osaltani voisin tehdä sellaisen uuden vuoden lupauksen, että lupaan kirjoittaa blogia vähintään kaksi kertaa kuussa. Tästä saavat sataedulaiset minua muistuttaa, jos sattuisi kirjoitustahti hiipumaan.

 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille sataedulaisille!

 

Matti

Lisää uusi kommentti