Usein kysytyt kysymykset

Mikä on ammattistartti?

Ammattistartti on ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaa ja valmistavaa koulutusta. Kenelle Ammattistartti koulutus on 20–40 opintoviikkoa. Koulutus on suunnattu perusopetuksen päättäneille nuorille, jotka haluavat selkeyttää ammatillisia suunnitelmiaan, haluavat kokeilla eri ammatillisen koulutuksen aloja ennen varsinaista valintaa ja haluavat vahvistaa opiskelutaitojaan. Koulutus ei ole tutkintoon johtavaa, mutta tavoitteiltaan ja sisällöltään ammatilliseen koulutukseen suuntautunutta.

Mikä on ammattitutkinto?

Ammattitutkinto suoritetaan näyttötutkintona. Ammattitutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytettävä ammattitaito. Ammattitutkintojen perusteissa ammattitaitovaatimukset on määritelty tasollisesti siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin kolmen vuoden työkokemus, pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. ammattitutkinnosta. Ammattitutkinto antaa kelpoisuuden saman alan ammattikorkeakouluopintoihin.

Mikä on erikoisammattitutkinto?

Erikoisammattitutkinto suoritetaan näyttötutkintona. Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Erikoisammattitutkintojen perusteissa ammattitaitovaatimukset on määritelty tasollisesti siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin viiden vuoden työkokemus, pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. erikoisammattitutkinnosta.

Mikä on näyttötutkinto?

Näyttötutkinto on ammatillista aikuiskoulutusta annetussa laissa tarkoitettu ammattitaidon hankkimistavasta riippumaton perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto. Tutkinnon perusteissa määritellään ammattitaito, joka on osoitettava tutkintotilaisuuksissa. Näyttötutkinnon perusteet ovat asiakirja , jossa määritellään tutkinnon osat, ammattitaitovaatimukset, arvioinnin kohteet ja kriteerit sekä ammattitaidon osoittamistavat sekä mahdollinen osaamisala. Tutkinnon perusteista päättää Opetushallitus.

Mikä on perustutkinto?

Ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettu perustutkinto on laajuudeltaan 120 opintoviikkoa. Sen suorittaminen kestää 2-3 vuotta riippuen opiskelijan aiemmin hankkimasta osaamisesta. Näyttötutkintona suoritettu perustutkinnossa osoitetaan ammattitaidon saavuttamisen edellyttämät tiedot ja taidot. Perustutkintojen nimellislaajuus on 120 opintoviikkoa. Ammatillinen perustutkinto antaa kelpoisuuden saman alan ammattikorkeakouluopintoihin.

Mikä ovat koulutusohjelma ja osaamisala?

Koulutusohjelma ja osaamisala ovat tutkintojen erikoistumisalueita. Perustutkinnoissa puhutaan koulutusohjelmasta ja ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa osaamisalasta.

Mitä on aikuiskoulutus?

Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumatonta, näyttötutkintoina suoritettavia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Samoin kuin niihin valmistavaa koulutusta sekä muuta kuin näyttötutkintoon valmistavaa lisäkoulutusta.

Mitä on henkilöstökoulutus?

Henkilöstökoulutus  on työnantajan henkilöstölleen tarjoamaa koulutusta, jota yritykset järjestävät omien tarpeidensa mukaan. Henkilöstökoulutus voi olla myös tutkintoon johtavaa koulutusta.

Tarpeet vaihtelevat yrityksittäin ja työtehtävittäin. Sen vuoksi henkilöstökoulutukselle ei voi asettaa yleisiä määrällisiä kriteerejä. Mm. sosiaali- ja terveysalalla on täydennyskoulutusvelvoite, jonka mukaan täydennyskoulutuksen rahoitusvastuu on työnantajalla. .. Lue lisää

Mitä on muutosturva koulutus?

Muutosturvan tavoitteena on nopeuttaa ja helpottaa irtisanotun pääsyä uuteen työhön.

Muutosturvan toimintamalli sisältää irtisanotun palkallisen vapaan uuden työn etsimistä varten, työnantajan tehostunutta tiedotusta, henkilöstön kanssa tehtävän toimintasuunnitelman ja työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa laadittavat työllistymisohjelmat. .. Lue lisää

Mitä on omaehtoinen koulutus?

Omaehtoinen koulutus on Opetusministeriön pääosin rahoittamaa perus- (perustutkinto) tai lisä- (ammatti tai erikoisammattitutkinto) koulutusta. Koulutuksen järjestäjä valitsee opiskelijat hakemusten perusteella.

Perustutkintokoulutus on pääsääntöisesti opiskelijalle maksutonta. Lisäkoulutuksessa opiskelija maksaa kohtuullisen kurssimaksun ja lisäksi hänelle voi tulla myös oppimateriaalikustannuksia. Päätoiminen opiskelija omaehtoisessa koulutuksessa voi saada Kelan maksamaa opintotukea. .. Lue lisää

Mitä on oppisopimuskoulutus?

Oppisopimuskoulutuksella tarkoitetaan käytännön työtehtävien yhteydessä työpaikalla harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksessa. Oppisopimuksena voidaan suorittaa lähes kaikkien alojen perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja.

Oppisopimus perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen määräaikaiseen työsopimukseen. Oppisopimuksessa määritellään mm. oppiaika, suoritettava tutkinto, työaika, palkkaus ja koeaika. .. Lue lisää

Mitä on työvoimakoulutus?

Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus on 1.1.2010 toimintansa aloittaneen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) rahoittamaa, opiskelijalle maksutonta koulutusta. Koulutus on suunniteltu ensi sijassa työttömille tai työttömyyden uhkaamille 20 vuotta täyttäneille henkilöille. Tietyin edellytyksin myös muut henkilöt kuten työssä olevat ja työvoiman ulkopuolella olevat voivat osallistua koulutukseen. Opiskelijat voivat saada koulutuksen ajalta työttömyysturvaa vastaavaa koulutustukea tai työmarkkinatukea.

Lisätietoa: www.kela.fi

Mitä on yhteishaku?

Ammatillisiin perustutkintoihin haetaan yhteishaun kautta. Kun taas aikuiskoulutukseen ja vieraskieliseen koulutukseen haetaan suoraan oppilaitokseen. Yhteishaku on sähköinen ja löytyy osoitteesta www.haenyt.fi/ Vuoden 2010 yhteishaku ajat ovat seuraavat: Kevään yhteishaku on 1.3.-19.3.2010 Täydennyshaku on 12.7.-23.7.2010 Syksyn yhteishaku on 29.9.-8.10.2010. Täydennyshaussa voi hakea yhteishaun jälkeen vielä vapaina olevia opiskelupaikkoja. Yhteishakua varten katso koulutuksen sivulta tarvittavat hakukoodit.

Mitä ovat tutkintotilaisuus ja tutkintosuoritus?

Tutkintotilaisuus on tapahtuma, jossa näyttötutkinnon suorittaja osoittaa tutkinnon perusteissa vaadittavan ammattitaidon. Tutkintotodistus on tutkintotilaisuudessa opiskelijan saama osoitus tutkinnon perusteissa vaadittavasta ammattitaidosta.

Mitä tarkoittaa henkilökohtaistaminen?

Henkilökohtaistaminen koskee näyttötutkintoja. Se on koulutuksen järjestäjälle asetettu velvoite tarjota aikuisille asiakaslähtöisesti suunniteltua ja toteutettua neuvontaa, ohjausta sekä muita, yhteisesti sovittavia tukimuotoja ja palveluja näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutuksen hakeutumisessa, tutkinnon suorittamisessa ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisessa (valmistavassa koulutuksessa).

Mitä tarkoittaa yhdistelmäopinnot?

Yhdistelmäopinnot tarkoittavat sitä, että suoritat vähintään yhden tai useamman kurssin ammatillisen koulutuksen lisäksi lukiosta. Yhdistelmäopintovaihtoehdot ovat seuraavat: 1) Ammatillinen perustutkinto + yksi tai useampi kurssi lukiosta., 2) Ammatillinen perustutkinto + yo tutkinto, 3) Ammatillinen perustutkinto + yo tutkinto + lukion päättötodistus. Lukio-opintoja voit suorittaa samalla kun olet opiskelemassa perustutkintoa. Yksikkömme tekevät tiivistä yhteistyötä paikallisten lukioiden kanssa.

Miten kirjaudutaan sisään järjestelmään?

Sataedun intran kirjautuminen onnistuu samoilla tunnuksilla kuin koululaitoksen muihin järjestelmiin. Kirjautumislomake löytyy sivun oikeasta laidasta.