Satakunnan koulutuskuntayhtymän yhtymäkokous
Kuntayhtymän ylintä päätäntävaltaa käyttää yhtymäkokous. Kukin jäsenkunta valitsee yhtymäkokoukseen yhden jäsenen ja hänelle varajäsenen. Yhtymäkokouksen toiminnasta päätetään tarkemmin yhtymäkokouksen työjärjestyksessä.
Jäsenkuntien äänivallan perusteena käytetään osuutta koulutuksen järjestämisluvan mukaisesta laskennallisista opiskelijapaikoista ja kunnallisvaalikausittain jäsenkunnan asukaslukua vaaleja edeltävän vuoden viimeisenä päivänä.
Yhtymäkokous pidetään vähintään kaksi kertaa vuodessa, kesäkuun ja marraskuun loppuun mennessä.
Yhtymäkokous
- hyväksyy kuntayhtymän talousarvion ja taloussuunnitelman sekä päättää toiminnan ja talouden tavoitteista
- päättää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä sekä toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta.
- valitsee yhtymähallituksen, tarkastuslautakunnan jäsenet sekä näille henkilökohtaiset varajäsenet ja nimeää yhtymähallituksen ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Yhtymäkokous voi valita tarvittaessa kuntayhtymään muitakin toimielimiä.
- valitsee tilintarkastajan tai tilintarkastajat
- hyväksyy yhtymäkokouksen työjärjestyksen, kuntayhtymän hallintosäännön, tarkastussäännön ja palkkiosäännön
- vahvistaa kunnallisvaalikausittain jäsenkuntien äänivallan
Kirjautuminen

