SATAEDUn oppimiskäsitys
Oppiminen ja opetus
Toiminnan perustana Satakunnan koulutuskuntayhtymässä on ihmiskäsitys, jonka mukaan opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita, jotka haluavat oppia ja kehittyä sekä tehdä yksilöllisiä valintoja opinnoissaan. Opiskelijat eroavat toisistaan iältään, kokemuksiltaan, koulutustaustaltaan ja oppimisvalmiuksiltaan. Nämä asiat otetaan huomioon koulutuksen suunnittelussa, ohjauksessa ja arvioinnissa. Työskentelytavat valitaan opiskelijoiden tavoitteisiin ja oppimistyylin perustuen.
Oppiessaan ihminen kehittää omaa toimintaansa ja taitojaan. Oppiminen on pysyvää käyttäytymisen ja käyttäytymisen taustalla vaikuttavien tietojen ja asenteiden muuttumista. Se perustuu kokemukseen. Opiskelija asettaa tietoisesti tavoitteita ja jäsentää uutta tietoa aiemmin oppimansa pohjalta. Ammatillisessa koulutuksessa on tavoitteena ammatin perustaitojen ja –tietojen oppiminen. Opiskelijoiden oppimaan oppimisen taitoja vahvistetaan.
Oppiminen voi perustua malliin. Erityisesti opintojen alkuvaiheessa ja taitoja opittaessa mallista oppimisella on merkitystä. Toimintakulttuuri antaa myös mallin siitä, miten toimitaan. Tieto on nopeasti uudistuvaa ja näin ollen oppija joutuu jatkuvasti rakentamaan uudelleen osaamisensa. Oppijan on osattava kriittisesti suhtautua olemassa olevaan tietoon ja uuteen tietoon. Opiskelijalla on oppimistilanteeseen tullessaan oma käsityksensä asioista. Oppija tekee omien aiempien tietojensa pohjalta itse omat johtopäätöksensä opetetusta asiasta. Opetuksen ja oppimistehtävien menetelminä käytetään vuorovaikutteisia tilanteita, joissa oppijat aktiivisesti arvioivat omaksumiaan tietoja toisten kanssa. Opettajan rooli on muuttunut tietoa siirtävästä opettajasta ohjaajaksi, valmentajaksi ja tukijaksi.
Elinikäisen oppimisen avaintaidoilla tarkoitetaan valmiuksia, joita tarvitaan jatkuvassa oppimisessa, tulevaisuuden ja uusien tilanteiden haltuunotossa sekä työelämän muuttuvissa olosuhteissa selviytymisessä. Ne ovat tärkeä osa ammattitaitoa ja kansalaisvalmiuksia. Elinikäisen oppimisen avaintaitoja ovat:
1. oppiminen ja ongelmanratkaisu
2. vuorovaikutus ja yhteistyö
3. ammattietiikka
4. terveys, turvallisuus sekä toimintakyky
5. aloitekyky ja yrittäjyys
6. kestävä kehitys
7. estetiikka
8. viestintä- ja mediaosaaminen
9. matematiikka ja luonnontieteet
10. teknologia ja tietotekniikka
11. aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit.
Näiden taitojen oppiminen sisältyy kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin. (Oph: Ammatillisten perustutkintojen perusteet)
Koulutustyöryhmä 13.10.2009
Kirjautuminen

