Nuoret
Koulutusvalikoimassamme on ammattiin johtavia perustutkintoja ja yksilöllisiä ratkaisuja. Aloita uran rakentamisesi täältä.
Aikuiset
Tarjoamme uutta uraa etsiville aikuisille perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä täydennyskoulutusta.
Työelämä
Järjestämme yrittäjille ja yrityksille erilaisia räätälöityjä koulutuksia ja koulutuskokonaisuuksia vahvistamaan omaa ja henkilöstön osaamista.
Maahanmuuttajat
Koulutuksemme perehdyttävät suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin sekä antavat valmiudet työelämään. Järjestämme koulutuksia myös ulkomailla.
Koulutustarjonta
Ensisijaiset välilehdet
Etsi Sataedun koulutuksia alla olevan valikon avulla.
Voit tarkastella koulutuksia myös nuorille, aikuisille, työelämälle ja maahanmuuttajille -ryhmittelyn mukaisesti.
Koulutus on tarkoitettu lähinnä fysioterapeuteille. Päivän aikana tutustutaan kinesioteippauksen perusteisiin ja teippauksen vaikutuksiin.
Suomen kielen kurssi. Koulutuksen tavoitteena on kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Opetus sisältää myös työelämätietoutta sekä, yhteiskunta- ja kulttuuritietoutta.
Suomen kielen kurssi. Koulutuksen tavoitteena on kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Opetus sisältää myös työelämätietoutta sekä, yhteiskunta- ja kulttuuritietoutta.
Koulutus sisältää suomen kielen opetuksen lisäksi työelämätietoutta sekä, yhteiskunta- ja kulttuuritietoutta.
Alkoholilainsäädännön mukainen pätevöitymiskoulutus ja testi anniskelupaikassa työskenteleville vähintään 18-vuotta täyttäneille. Katso koulutusten ja testi-iltojen ajankohdat koulutuskuvauksesta.
Yrittäjäkoulutus on tarkoitettu kaikkien toimialojen yrittäjyyttä harkitseville henkilöille. Koulutus tarjoaa perustietopaketin yritystoiminnan aloittamiseen. Koulutus antaa osallistujalle starttirahakelpoisuuden.
Maahanmuuttajille. Koulutuksen ensisijaisena tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen maahanmuuttaja voi siirtyä opiskelemaan ammatillista perustutkintoa.
Ammattipätevyys. Kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutukset.
Katso koulutuspäivät ja ilmoittaudu osoitteessa: www.kuljettajaopetus.fi/sataedu
Nuorille, jotka eivät ole vielä ratkaisseet ammatinvalintaansa tai joilla ei ole vielä riittäviä valmiuksia jatkoopintoihin peruskoulun jälkeen. Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutusta.
Asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelman suorittanut osaa mm. toimia erilaisissa asiakaspalvelun, myynnin ja markkinointiviestinnän toimenpiteiden tehtävissä.
Asiakaspalvelun ja tietohallinnan koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalalla vastuullisesti moniammatillisessa työryhmässä.
Asiakaspalvelun koulutusohjelman suorittanut tarjoilija osaa toimia asiakaspalvelijan tehtävissä erilaisin liikeideoin tai toiminta-ajatuksin toimivissa ravintoloissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa.
Oletko tulkkauksesta kiinnostunut, joka haluaa suorittaa ammattitutkinnon ja vahvistaa omaa osaamistaan.
Julkaisugrafiikka (koulutusohjelma). Koulutus on tarkoitettu niille, jotka suunnittelevat ja toteuttavat graafisia ulkoasuja eri tuotteisiin (julkaisugraafikko, mainosgraafikko, visualisti, kuvittaja, taittaja).
Kuvaus ja valaisu (koulutusohjelma). Koulutus on tarkoitettu tilaaja- ja asiakaslähtöisissä av-tuotannoissa kuvaus- ja valaisutehtävissä työskenteleville.
Elokuva- ja TV-alan assistentti. Koulutus antaa monipuoliset valmiudet TV- ja elokuva-alan assistenttitehtäviin (tuotanto-, kamera-, valo-, ääni- tai leikkausassistentti).
Tietokoneanimaatio ja pelit. Media-assistentti. Koulutuksesta valmistuu monipuolisia osaajia pelimaailman ammatilaisten joukkoon.
Ajoneuvoasentaja osaa huoltaa ja korjata asiakkaan ajoneuvon. Koulutuksesta valmistuu alan ammattilaisia, joilla on monipuolinen osaaminen ja hyvät asiakaspalvelutaidot.
Oppisopimuksella. Autoalan varaosamyyjä. Opiskele työn ohessa varaosamyynnin ammattilaiseksi. Opiskelu edellyttää työskentelyä allalla. Tutkinto antaa jatko-opintomahdollisuuden.
Ylioppilaspohjaisesta koulutuksesta valmistuu alan ammattilaisia, joilla on monipuolinen osaaminen ja hyvät asiakaspalvelutaidot.
Automaatiotekniikan ja kunnossapidon koulutusohjelman suorittaneella kunnossapitoasentajalla on konepajatekniset perusvalmiudet mm. hitsauksessa ja levytöissä.
Oletko intohimoinen harjoittamaasi ammattia kohtaan, sekä tunnet kuuluvasi arvostettujen ammattilaisten joukkoon.
Peruskurssi antaa perustiedot ja -taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa.
Ensiavun jatkokurssille (EA 2) voi osallistua, jos EA 1 -kurssin todistus on voimassa. Jatkokurssilla syvennetään peruskurssilla jo opittuja tietoja ja taitoja.
Hätäensiapu tai ensiavun kertauskurssit ovat 4 - 8 tuntia. Nämä kurssit on räätälöitävissä tilaajan tai osallistujien mukaan. Ota yhteyttä niin rakennamme tarpeen mukaisen koulutuksen.
Koulutus perehdyttää kuljettajat henkilönostimen tehokkaaseen ja turvalliseen käyttöön.
Koulutus jakaantuu teoriaan ja käytännön harjoitteluun.
Hierojat työskentelevät kuntoutuskeskuksissa, työpaikoilla, kylpylöissä, palvelutaloissa, kauneushoitoloissa, liikunnan yksiköissä ja asiakkaiden kodeissa tai yrittäjinä.
Lapsihieronnan jatkokoulutuksemme on suunnattu kaikille lasten kanssa työskenteleville ja lapsien kanssa hierontatyötä tekeville tai fysioterapiaa antaville työntekijöille.
Parturi-kampaaja on hiusten ja hiuspohjan hoidon ammattilainen, joka hallitsee mm. hiusten leikkaamisen ja muotoilun, partakäsittelyt ja värjäämisen.
Koulutuksesta valmistuu hiusten ja hiuspohjan hoidon ammattilaisia, jotka hallitsevat mm. hiusten leikkaamisen ja muotoilun, partakäsittelyt ja värjäämisen.
Opiskele kokiksi Kokemäellä tai Ulvilassa yksilöllisin tavoittein.
Opiskelija voi valita joko kokin tai tarjoilijan koulutusohjelman ja valmistua alan ammattilaiseksi. Koulutus on peruskoulupohjainen.
Opiskelija voi valita joko kokin tai tarjoilijan koulutusohjelman ja valmistua alan ammattilaiseksi. Koulutus on ylioppilaspohjainen.
Hygieniapassi vaaditaan kaikilta elintarviketeollisuudessa tai ammattikeittiöissä työskenteleviltä henkilöiltä, jotka käsittelevät työssään pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Myös verkkototeutuksena (virtuaali opinnot).
Yrittäjyyskoulutusta hyvinvointialan ammattilaisille. Sosiaali- ja terveys - tai kotityöpalvelualalla työskenteleville, jotka harkitsevat oman yrityksen perustamista.
Koulutuksen tarkoituksena on saada tietoa mielenterveydestä voimavarana ja keinoja mielenterveyden edistämiseen toisen asteen oppilaitoksissa.
Suutari, oppisopimuksella ja jalkinealan moniosaajaksi.
Suutari. Opiskele päiväopintoina jalkinealan koulutusohjelmassa suutariksi. Koulutus on tarkoitettu jalkineiden valmistuksesta ja korjauksesta kiinnostuneille opiskelijoille.
Suutari, ortopediset jalkineet. Koulutus painottuu ortopedisten jalkineiden valmistukseen. Opiskele mittatilausjalkineiden valmistus jalkaongelmista kärsiville.
Jalkine- ja suutarikisällin koulutuksessa opiskelija valitsee yhden suuntautumisalasta: jalkineen korjaus (suutarikisälli), jalkineiden teollinen valmistus (jalkinekisälli) tai jalkineiden käsityömäinen valmistus (jalkinekisälli).
Erikoisammattitutkinto on opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet jalkinealan ammattitutkinnon tai omaavat pitkän jalkinealan työkokemuksen.
Suutari osaa mm. ottaa huomioon jalan anatomian, jalan mittauksen ja jalkineen valinnan perusasiat eri käyttötarkoituksiin.
Tutustu tarjoamiimme lyhyt koulutuksiin. Monipuolisia koulutuspaketteja jo alalla toimiville ammattilaisille. Tässä koko kevään 2013 koulutukset.
Jalkojenhoidon koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja työskentelee jalkojenhoidossa sosiaali- ja terveysalalla ja tekee yhteistyötä moniammatillisessa asiantuntijaverkostossa.
Kosmetologit hoitavat ihoa, opastavat ihon itsehoidossa, myyvät kosmeettisia tuotteita, ehostavat sekä opastavat asiakkaitaan henkilökohtaisen tyylin löytämisessä.
Kosmetologit hoitavat ihoa, opastavat ihon itsehoidossa, myyvät kosmeettisia tuotteita, ehostavat sekä opastavat asiakkaitaan henkilökohtaisen tyylin löytämisessä.
Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon suorittanut työskentelee toimintaympäristöissä, joissa eri-ikäiset kehitysvammaiset ihmiset asuvat, opiskelevat, tekevät työtä tai ovat palveluiden käyttäjinä.
Pätevöidy kenkämyyjäksi ja alan huippuammattilaiseksi. Jalkinealaan painottuva koulutus on käytännönläheistä ja omaan työhön sovellettavaa. Anna asiakkaillesi ja työnantajallesi hyvä syy pitää sinusta kiinni. Myös työttömille.
Kestävä kehitys on laajuudeltaan 1 ov (40 h). Kurssi suoritetaan kokonaan verkko-opintoina.
Kiinteistönhoidon koulutusohjelmasta valmistuu kiinteistönhoitajaksi. Kiinteistönhoitajat työskentelevät erilaisten kiinteistöjen, kuten asuintalojen, yritysten ja julkishallinnon rakennusten huolto- ja käyttötehtävissä.
Opiskele yksilöllisesti kiinteistöpalvelujen perustutkinto ja valmistu kiinteistönhoitajaksi. Koulutus on käytännönläheistä.
Suomen Kinestetiikkayhdistys ry:n puheenjohtaja, kinestetiikkakouluttaja, TtT Virpi Hantikainen, tuo uusimmat tiedot kinestetiikan hyödyntämisestä.
Kokin koulutusohjelman suorittanut kokki osaa toimia ruoanvalmistuksen tehtävissä erilaisin liikeideoin tai toiminta-ajatuksin toimivissa ravintoloissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa.
Kone- ja metallialan perustutkinto opiskellaan valmistustekniikan koulutusohjelmassa, josta voi valmistua koneistajaksi tai levyseppähitsaajaksi. Koulutus on suunnattu aikuisille.
Ammatillinen perustutkinto: CNC-osaaja. Kankaanpään yksikön kone- ja metallialalla on käytössään erinomaiset, juuri uudistetut tilat ja laitteet. Haku käynnissä aina 31.5. asti. Myös työvoimakoulutuksena.
Koulutus antaa monipuoliset valmiudet työskennellä metalliteollisuuden eri tehtävissä. Alalla tarvitaan ammattitaisia tekijöitä ympäri Suomen ja Satakunnassa.
Monipuolinen koulutus mahdollistaa työskentelyn metalliteollisuuden eri tehtävissä. Alalla on erinomaiset jatkokoulutusmahdollisuudet ja alle tarvitaan ammattitaitoisia tekijöitä varsinkin Satakunnassa.
Kosmetologi osaa tehdä asiakkaalle mm. kasvojen, vartalon, käsien ja jalkojen täydentäviä ihon hoitoja sekä hyödyntää hoidoissa anatomian ja fysiologian tietoperustaa.
Koulutusohjelmamme sopii erinomaisesti jo alalla työskenteleville, alan perusopinnot suorittaneille tai kotityöpalvelualasta kiinnostuneille ammatinvaihtajille, sekä kotityöpalveluyrittäjyyttä suunnitteleville.
Hoitotyöntekijöille tarkoitettu koulutus tutustuttaa monipuolisesti erilaisiin kroonisiin haavoihin ja niiden hoitoihin.
Kuntoutuksen koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja ohjaa ja tukee erilaisten ja eri-ikäisten kuntoutujien kuntoutumista.
Kuvallisen ilmaisun koulutusohjelman tulee tuottaa opiskelijalle laaja-alaiset valmiudet toimia viestintä- ja kuvataidealalla.
Graafinen suunnittelu. Opiskele yksilöllisin tavoittein kuvallisen ilmaisun perustutkinto. Kuva-artesaanilta onnistuu graafinen suunnittelu. Monipuolinen koulutus kattaa printti- ja verkkototeutukset.
Graafinen suunnittelu. Monipuolinen koulutus kattaa printti- ja verkkototeutukset, taideopetusta ja yrittäjyyttä..
Koulutuksessa perehdytään digitaaliseen valokuvaukseen ja erityisesti HDRI-tekniikalla toteutettavien digitaalisten kuvien tuottamiseeen, 3d-mallinnukseen, kuvankäsittelyyn sekä jälkityöstöön. Koulutus toteutetaan aikuiskoulutuksena.
Tekstiilialan yritystoiminta. Artesaani. Alan ammattilaisella on monipuolinen ja yrittäjähenkinen lähtökohta suunnitella ja valmistaa tarkoituksenmukaisia, käytännöllisiä ja kauniita sisustustekstiilikokonaisuuksia.
Tarpeistonvalmistuksen yritystoiminta. Alan ammattilaisella, artesaanilla, on monipuolinen ja yrittäjähenkinen lähtökohta työskennellä kulttuurituotannon- ja elämysteollisuuden tuotantoteknisissä tehtävissä.
Opiskele yksilöllisesti. Sisustuskudonnan artesaani osaa suunnitella ja valmistaa käytännöllisiä ja kauniita sisustustekstiilijä.
Käytön tuen koulutusohjelman suorittanut mm. asentaa, testaa ja dokumentoi asiakkaan työtehtäviin soveltuvan työasemalaitteiston, sovellusohjelmat sekä tarvittavat tietoliikenneyhteydet.
Ulvila ja Kankaanpää. Jo alalla työskenteleville, alan perusopinnot suorittaneille tai puhtauspalvelualasta kiinnostuneille ammatinvaihtajille, sekä puhtauspalvelualan yrittäjyyttä suunnitteleville. Jatkuva haku.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa ja tarvitsevat työkaluja erityisohjaukseen. Koulutus sopii alan ammattilaisille, jotka haluavat syventää ja kehittää omaa osaamistaan.
Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja työskentelee eri-ikäisten lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen työympäristöissä.
Kaksi innostavaa ja monipuolisesti kehittävää menetelmää tutuksi kerralla. Koulutus antaa hyvät valmiudet laulupiirtämisen menetelmän sekä Kimochis tunne- ja vuorovaikutuskoulumateriaalin käyttöön eri-ikäisten lasten ja lapsiryhmien kanssa.
Levytekniikan ammattitutkinnon suorittanut osaa levy- ja teräsrakennetyön yleistaidot ja hitsaustyöt.
Oppisopimuksella. Opiskele työn ohessa. Jos työskentelet asiakaspalvelussa, myynnissä, markkinoinnissa tai taloushallinnon parissa, suorita tutkinto, joka antaa jatko-opintomahdollisuuden.
Liiketalouden perustutkinnosta valmistuu merkonomiksi. Merkonomit omaavat hyvä yhteistyö- ja viestintätaidot ja työsketelevät usein myynti-, toimisto- tai kaupan tehtävissä.
Liiketalouden perustutkinnosta valmistuu merkonomiksi. Merkonomit omaavat hyvä yhteistyö- ja viestintätaidot ja työsketelevät usein myynti-, toimisto- tai kaupan tehtävissä.
Linja-autonkuljettaja. Koulutus on linja-autonkuljettajan ammattitutkintoon valmistavaa ja sisältää näyttökokeen. Koulutus on päätoimista päiväopetusta.
Maahanmuuttajille suunnattu koulutus, joka on linja-autonkuljettajan ammattitutkintoon valmistavaa ja sisältää näyttökokeen. Koulutusta järjestetään päätoimisena päiväopiskeluna.
Linja-autonkuljettaja. Tavoitteena on suorittaa perustason ammattipätevyys henkilöliikenteen puolelle sekä logistiikan perustutkinnon / kuljetuspalvelujen osaamisala, linja-autonkuljettaja tutkinnon osia.
Opiskele autonkuljettajaksi tai yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi.
Opiskele autonkuljettajaksi tai yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi.
Logoterapeutti ja psykoterapeutti Päivi Nieminen kertoo logoterapian ihmiskäsityksestä ja siitä miten hoitotyöntekijät voivat hyödyntää logopediaa työssään.
Maahanmuuttajille. Opiskele lähihoitajaksi. Opinnot alkavat keväällä 2013 päiväopintoina.
Kotipalveluhenkilöstölle sekä muille asiasta kiinnostuneille sosiaali- ja terveysalan työntekijöille tarkoitettu koulutus pohjautuu lähihoitajan lääkehuollon tutkintovaatimuksiin.
Varhaiskasvattajille tarkoitettu koulutus antaa valmiuksia maahanmuuttajalasten suomen kielen tukemiseen, kielitaidon arviointiin ja sadutuksen käyttöön kielitaidon arvioinnissa.
Opiskele matkailupalvelujen tuottajaksi Kankaanpäässä.
Matkailupalvelujen koulutusohjelman suorittanut matkailupalvelujen tuottaja osaa mm. toimia matkailupalvelujen tuotteistamisen ja toteuttamisen asiakaspalvelutehtävissä.
Koulutuspäivä antaa valmiuksia soveltaa joitakin tietoisuustaidon elementtejä omassa potilas- tai asiakastyössä ja hoidollisen vuorovaikutuksen ohjauksessa
Mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja edistää työssään mielenterveyttä ja päihteettömyyttä.
Koulutus vahvistaa muistityötä tekevän hoitohenkilökunnan palveluohjauksen osaamista ja moniammatillista yhteistyötä käsittäen mm. neuvonnan, ohjauksen sekä sairastuneen ja omaisen tukemisen.
Koulutuspäivä antaa valmiuksia soveltaa joitakin tietoisuustaidon elementtejä omassa potilas- tai asiakastyössä ja hoidollisen vuorovaikutuksen ohjauksessa
Myynnin ammattitutkinto on tarkoitettu myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä jo toimiville tai alalle haluaville. Myös työttömille. Joustavaan koulutukseen on jatkuva haku. Voit suorittaa tutkinnon joko Kankaanpäässä tai Kokemäellä.
Maahanmuuttajille. Omaehtoinen suomen kieleen painottuva myynnin alalle valmistava koulutus maahanmuuttajille, jonka aikana on mahdollisuus suorittaa myynnin ammattitutkinto (kuluttajamyynnin osaamisala) tai osia siitä.
Maahanmuuttajille. Omaehtoinen suomen kieleen ja yrittäjyyteen painottuva myynnin alalle valmistava koulutus, jonka aikana on mahdollisuus suorittaa myynnin ammattitutkinto (kuluttajamyynnin osaamisala) tai osia siitä.
Koulutus on tarkoitettu märkätilojen siveltäviä vesieristyksiä ja laatoituksia tekeville ammattirakentajille, suunnittelijoille, valvojille ja työmaamestareille. Koulutuksen suorittanut henkilö voi hakea henkilösertifikaatin VTT:ltä.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on jo henkilösertifikaatti ja jotka haluavat päivittää tietonsa. Sertifikaatin voimassaolo edellyttää koulutukseen osallistumista vähintään kerran kahdessa vuodessa.
Koulutuskokonaisuus laajentaa lähihoitajan ammattitaitoa ja auttaa vastaamaan työpaikan tarpeisiin. Koulutuksesta alkaa päivä- ja iltaryhmä.
Laadukas hiusalan työ vaatii kädentaitojen lisäksi tietoa kosmeettisista aineista ja tuotteista, monipuolista työmenetelmien hallintaa ja alalla käytettävien laitteiden tuntemusta.
Perhepäivähoitajan ammattitutkinnon suorittanut voi toimia yksityisenä tai kunnallisena perhepäivähoitajana yksin tai ryhmäperhepäivähoidossa.
Psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinnon suorittanut voi työskennellä psykiatrisen hoidon perustason asiantuntijana erilaisissa psykiatrisen hoidon erityistä osaamista vaativissa tehtävissä sosiaali- ja terveysalalla.
Koulutuksen tavoitteena on oppia putkiasentajan töitä niin paljon, että voi työskennellä osin itsenäisesti asennus- ja huoltotöissä kokeneemman asentajan työparina. Tavoitteena suorittaa putkiasentajan ammattitukinnon osioita.
Rakennusalan perustutkinto opiskellaan talonrakennuksen koulutusohjelmassa, josta valmistuu talonrakentajaksi. Koulutus on suunnattu aikuisille.
Rakennusalan perustutkinto opiskellaan talonrakennuksen koulutusohjelmassa, josta valmistuu talonrakentajaksi.
Rakennusalan perustutkinto opiskellaan talonrakennuksen koulutusohjelmassa, josta valmistuu talonrakentajaksi.
Maahanmuuttajille, jotka haluavat työllistyä ravintola-, kahvila-, suurtalous- tai puhdistuspalvelualan työtehtävissä. Koulutus parantaa opiskelijan mahdollisuuksia työllistyä alalla tai opiskella alaa.
Opi ammatti tai täydennä osaamistasi ravintolakokin tai tarjoilijan ammattitutkinnolla. Koulutus sopii erinomaisesti ravintola- ja catering alan perusopintojen suorittaneille tai alasta kiinnostuneille.
Tutkinto on tarkoitettu opiskelijoille, jotka työskentelevät hotelli-, ravintola- tai suurtalous-alalla ja joilla ei ole ravintolakokin ammattitutkintoa. Tutkinnon voi suorittaa työn ohessa.
Kolmen illan koulutus, joka sisältää hygieniaosaamiskoulutuksen ja alkoholilainsäädännön teoriaopetuksen ja kummankin testin suorittamisen. Seuraava koulutus huhtikuussa 2013. Ilmoittautuminen käynnissä nyt!
Rakennusten restaurointi on osa sitä käytännön rakennussuojelua, jonka tarkoitus on säilyttää rakennuksiin ja niiden osiin tallentunut menneiden tekijöiden osaaminen osana viihtyisää, virikkeellistä ja toimivaa elinympäristöä.
Sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan ja potilaan sairaanhoitoa, huolenpitoa ja kuntoutumista.
Koulutusta päivä- ja ilta-monimuoto-opintoina. Mahdollisuus opiskella myös oppisopimuksella tai työn ohessa.
Opiskele lähihoitajaksi. Lähihoitaja työskentelee ihmisen kanssa ja heitä varten. Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä.
Opiskele lähihoitajaksi. Lähihoitaja työskentelee ihmisen kanssa ja heitä varten. Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä.
Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille, joilla on heikko suomen kielen taito tai ei lainkaan.
Tutkinto on tarkoitettu sinulle, jolta puuttuu suurtalouskokin ammattitutkinto ja toimit tai olet toiminut suurtalouskokin tehtävissä ja haluat syventää omaa ammatillista osaamistasi.
Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusohjelmassa voit suuntautua automaatioasentaja ja sähköasentaja tutkintoihin.
Koulutuksesta valmistuu automaatioasentajia Kokemäeltä ja Ulvilasta. Sähköasentajia valmistuu Kankaanpäästä, Kokemäeltä ja Ulvilasta.
Koulutuksesta valmistuu automaatioasentajia ja sähköasentajia Kokemäeltä ja Ulvilasta.
Sähköturvalisuuskortin päivityskoulutus kaikille sähköalan töitä tekeville henkilöille, mukaan luettuna työnjohto-, käyttötoiminta-, suunnittelu-, opetus- ja muissa asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt.
Koulutus on tarkoitettu kaikille sähköalan töitä tekeville henkilöille, mukaan luettuna työnjohto-, käyttötoiminta-, suunnittelu-, opetus- ja muissa asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt.
Talonrakentajan tehtäviä ovat kirvestyöt, muuraus-, laatoitus- sekä betoni- ja raudoitustyöt. Talonrakentaja työskentelee ammattimiehenä, työryhmän jäsenenä tai itsenäisenä yrittäjänä.
Talonrakennusalan ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa perehdytään monipuolisesti rakentamisen eri osa-alueisiin.
Talonrakennuksen erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa toimia työkunnan etumiestehtävissä.
Talous- ja toimistopalveluiden koulutusohjelman suorittanut osaa palvella toimiston sisäistä ja ulkoista asiakasta erilaisissa toimistotehtävissä.
Taloushallinnon taitaja osaa toimia vastuullisesti omassa organisaatiossaan ja hallitsee luontevasti yhteydenpidon asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Päivitä nyt tietosi taloushallinnossa ja varmista paikkasi ammattilaisten joukossa!
Tarjoamme koulutusta sinulle, joka haluat palvella asiakkaita, olet joustava ja omatoiminen. Mikäli koet, että olet valmis joustaviin työaikoihin ja määrätietoisesti kehittymään asiakaspalvelun ammattilaiseksi.
Teatterialan ammattitutkintoon valmistava koulutus pyörähtää käyntiin 1½-2-vuotisena monimuotokoulutuksena Sataedun ja WinNovan yhteistyönä. Tutkinto voidaan suorittaa 3 eri osaamisalalla: lavasterakennus, maskeeraus tai pukujen valmistus.
Näyttötutkinto on erityisesti aikuisväestöä varten suunniteltu ja kehitetty tutkinnonsuorittamistapa. Teatterialan ammattitutkintoon valmistava koulutus pyörähtää käyntiin 1½-2-vuotisena monimuotokoulutuksena.
Teknisen suunnittelun koulutusohjelmassa suunnitteluassistentti mm. tuottaa ja ylläpitää teknistä dokumentointia.
Koulutuksesta voi valmistua modistiksi, sisustusompelijaksi tai vaatetusompelijaksi.
Koulutuksesta voi valmistua modistiksi, sisustusompelijaksi tai vaatetusompelijaksi.
Koulutuksessa keskitytään tekstinkäsittelyohjelman (Word 2010) hyödyntämiseen monipuolisesti. Voit suorittaa myös ajokorttikokeen tekstinkäsittelyosion koulutuksen aikana.
Koulutus on tarkoitettu kaikille kuntoutuksen alasta tai oman hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneille. Voit tutustua kuntoutusalaan tai täydentää omaa hoitoalan osaamistasi.
Tieto- ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opinnot suorittanut ICT-asentaja osaa tehdä tietokone- ja tietoliikennelaitteiden asennuksen ja käyttöönoton.
Opiskele tieto- ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelmassa ja valmistu ICT -asentajaksi.
Opiskele tieto- ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelmassa ja valmistu ICT -asentajaksi.
Datanomi kouluttaa, avustaa ja neuvoo yrityksen muita työntekijöitä tietotekniikan käytössä sekä ratkaisee ohjelmien käytössä esiintyviä ongelmia.
Järjestämme räätälöityjä Windows 7 ja Office 2010 -paketin koulutuksia yrityksille , yhdistyksille ja yhteisöille.
Koulutus on tarkoitettu erityisesti tilapäisellä tulityöpaikalla tulitöitä tekeville henkilöille.
Tulityökortti on voimassa viisi vuotta Pohjoismaissa.
Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelman suorittanut artesaani osaa toimia useilla palvelun ja valmistuksen toimialoilla eri ammateissa joko toisen palveluksessa, yrittäjänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Työpaikkaohjaaja on oman alansa asiantuntija ja työpaikkansa toimintatavat hallitseva työntekijä. Työssään hän tukee työssäoppijoiden ammatillista kasvua ja kehitystä. Ohjaajakoulutus sopii sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
Koulutus on tarkoitettu erityisesti yhteisillä työpaikoilla töitä tekeville henkilöille kutern esimerkiksi asentajat, hitsaajat korjaushenkilöstö ja talonrakentajat.
Vaatetuksen koulutusohjelmasta valmistuu mm. Vaatetusompelijoita, Sisustusompelijoita ja Modisteja.
Koulutus on tarkoitettu nuorille aikuisille, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta omien opiskelu- ja työmahdollisuuksiensa selventämisessä, elämänhallinnassa ja arjen taidoissa. Koulutus alkaa Nakkilassa syksyllä
Valmistustekniikan koulutusohjelman suorittaneen on osattava kone- ja metallialan valmistustekniikoita monipuolisesti.
Vammaistyön koulutusohjelman/osaamisalan suorittaneella lähihoitajalla on valmiudet suunnitella ja toteuttaa eri-ikäisten, eri tavalla vammaisten ja eri kulttuureista tulevien asiakkaiden hoitoa, kasvatusta ja kuntoutusta.
Vanhustyön erikoisammattitutkinto on tarkoitettu vanhustyössä työskenteleville henkilöille, joilla on vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tai vastaavassa tutkinnossa vastaava osaaminen.
Vanhustyön koulutusohjelman/osaamisalan suorittanut lähihoitaja suunnittelee ja toteuttaa vanhuksen tai muistisairaan ihmisen toimintakykyä ylläpitävää ja kuntoutumista edistävää hoitoa.
Yhdistelmänkuljettaja. Rekkakuski. Koulutus on yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ammattitutkintoon valmistavaa ja sisältää näyttökokeen. Koulutus on päätoimista päiväopiskelua.
Koulutus on tarkoitettu työnhakijoille (starttirahan hakijoille), joilla on yritysidea valmiina, mutta joilta puuttuu yrittäjäkoulutus.
Tässä koulutuksessa voit yrittäjänä päivittää liiketoimintaosaamistasi sekä selkeyttää ja kehittää yrityksesi toimintaa yhdessä asiantuntija-verkoston avulla sekä suorittaa Yrittäjän ammattitutkinnon.
Koulutus on tarkoitettu pienten ja keskisuurten yritysten omistajayrittäjille, jotka johtavat kokonaisvaltaisesti ja itsenäisesti koko yritystä, sen yksikköä tai tytäryhtiötä.



