Matkailu-, ravitsemis- ja talousala
Matkailu-, ravitsemis- ja talousala pitää sisällään matkailualan, majoitus- ja ravitsemisalan ja puhdistuspalvelut.
Matkailuala
Matkailualalla tarkoitetaan kotimaisten ja ulkomaisten matkailijoiden tarvitsemien kuljetus-, majoitus-, ravitsemis- ja ohjelmapalvelujen myyntiä ja niihin liittyvää neuvontaa sekä ohjelma-, elämys- ja muiden palvelujen järjestämistä erilaisissa matkailuyrityksissä ja organisaatioissa. Ala on kansainvälinen ja verkottunut.
Matkailualalla työskentely edellyttää alan ammattiosaamisen lisäksi palveluhenkisyyttä, hyviä sosiaalisia ja ryhmätyötaitoja, järjestelykykyä, hyvää kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta sekä atk-osaamista. Alan työ on monipuolista ja vaihtelevaa työskentelyä erilaisten ja erimaalaisten ihmisten kanssa. Alalla vaaditaan luovuutta, ongelmanratkaisutaitoa ja kykyä toimia joustavasti tilanteiden ja asiakkaiden vaatimalla tavalla sekä vastuuta asiakkaiden turvallisuudesta. Työajat ja työmäärä voivat vaihdella melkoisesti, esimerkiksi eri vuodenaikojen sesonkien mukaisesti.
Matkailualan yleisimpiä työtehtäviä ovat matkapalvelujen esittely ja myynti, sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaiden neuvonta ja opastaminen sekä ohjelmapalvelujen järjestäminen ja toteuttaminen. Matkailuvirkailijan työpaikkoja ovat matkailu- ja matkatoimistot, matkanjärjestäjien ja liikenneyhtiöiden myynti- ja neuvontapisteet, matkailun valtakunnalliset, alueelliset ja paikalliset myynti- ja neuvontapalveluorganisaatiot. Matkailupalvelujen tuottajan työpaikkoja ovat matkailun ohjelmapalveluyritykset, loma- ja matkailukeskukset sekä maaseutumatkailu- ja muut majoitusyritykset. Työpaikat voivat sijaita Suomessa tai ulkomailla.
Majoitus- ja ravitsemisala
Majoitus- ja ravitsemisala jakautuu catering-alaan sekä hotelli- ja ravintola-alaan, joka sisältää laivatalouden.
Catering-ala
Catering-alasta käytetään myös nimeä ruokapalvelu- tai suurtalousala. Catering-alan yrityksissä ja toimipaikoissa valmistetaan ja tarjoillaan päivittäin usein suuriakin määriä aterioita. Osa aterioista voidaan myös kuljettaa muualla tapahtuvaa tarjoilua ja ruokailua varten. Useat alan yritykset ja toimipaikat järjestävät monipuolisia edustus- ja juhlatilaisuuksia. Ruuanvalmistustehtävissä korostuu usein ravitsemustietous ja palvelutehtävissä asiakaslähtöisyys.
Työ vaatii alan ammattitöiden osaamisen lisäksi palveluhenkisyyttä, joustavuutta, ripeyttä ja yhteistyötaitoja sekä vastuuta asiakkaiden hyvinvoinnista. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta saattaa käsittää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työrytmi voi vaihdella kiireestä rauhalliseen.
Alan työ on ruoanvalmistusta, ruoan myyntiä, tarjoilua ja asiakaspalvelua sekä puhtaanapitoa. Yleisimpiä työpaikkoja ovat henkilöstöravintolat sekä sairaalat, hoito- ja hoivalaitokset, päiväkodit, koulut ja oppilaitokset. Myös kahvilat, pikaruokapaikat, lounasravintolat sekä juhla- ja pitopalveluyritykset voivat olla catering-alan tutkinnon suorittaneen työpaikkoja.
Hotelli- ja ravintola-ala
Hotelli- ja ravintola-alalla tuotetaan majoitus-, ravitsemis- ja kokouspalveluja sekä maissa että laivoissa. Alan työ on ruoanvalmistusta, tarjoilua, hotellin vastaanotossa toimimista sekä puhtaanapitoa. Ala on kansainvälinen ja hyvä ammattitaito mahdollistaa työskentelyn myös ulkomailla.
Työ vaatii alan ammattiosaamisen lisäksi myynti- ja palveluhenkisyyttä, joustavuutta, ripeyttä ja yhteistyötaitoja. Työajat vaihtelevat ja töitä on usein myös iltaisin ja viikonloppuisin. Samoin työrytmi voi vaihdella kiireestä rauhalliseen. Alalla työskentely vaatii sosiaalisuutta ja hyvää stressinsietokykyä. Erityisesti majoituspalvelussa ja tarjoilussa työskenteleviltä edellytetään hyvää kielitaitoa.
Alan työ on keittiön, salin ja hotellin asiakaspalvelutyötä. Työtehtävät ovat ruoanvalmistusta, tarjoilua, hotellin vastaanotto- ja myyntitehtäviä, kokouspalvelua ja puhtaanapitoa. Työpaikkoja ovat anniskelu- ja ruokaravintolat, kahvilat ja liikenneasemat, pikaruokaravintolat, juhla- ja pitopalveluyritykset, hotellit ja muut majoitusliikkeet sekä matkustaja- ja rahtialukset.
Puhdistuspalvelut
Puhdistuspalveluilla tarkoitetaan työ- ja asuinympäristönä olevien toimitilojen ylläpito- ja perussiivousta. Puhdistuspalveluala on nopeasti kehittyvä ja haasteellinen ala, joka tarjoaa vaihtelevia työympäristöjä ja työtehtäviä. Puhdistuspalveluihin liittyy erilaisia muita tehtäviä, kuten kiinteistönhoitoa, toimisto- ja kokouspalveluja sekä asiakkaiden avustamista. Puhdistuspalveluilla vaikutetaan elinympäristön viihtyisyyteen, terveellisyyteen ja turvallisuuteen ja sitä kautta ihmisten hyvinvointiin.
Alalla työskentely vaatii monipuolista ammatillista osaamista, vastuuntuntoa ja oma-aloitteisuutta. Puhtauden tuottamisen ja erilaisten asiakaspalvelutehtävien lisäksi työntekijältä edellytetään ryhmätyötaitoja, joustavuutta, asiakaspalvelutaitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Puhdistuspalvelualalla voi usein itse vaikuttaa työskentelyrytmiin sekä työn päivittäiseen sisältöön.
Alan työpaikkoja ovat siivouspalveluyritykset, sosiaali- ja terveydenhuollon laitokset, majoitusliikkeet, teolliset tuotantolaitokset ja muut toimitilat. Yrittäjänä toimimiseen on hyvät mahdollisuudet.
|
Alkoholilainsäädäntökoulutus Alkoholilainsäädännön mukainen pätevöitymiskoulutus ja testi anniskelupaikassa työskenteleville vähintään 18-vuotta täyttäneille. Päiväopiskelu Iltaopiskelu |
|
|
Baarimestarin erikoisammattitutkinto Baarimestarin erikoisammattitutkinto Oletko intohimoinen harjoittamaasi ammattia kohtaan, sekä tunnet kuuluvasi arvostettujen ammattilaisten joukkoon. Monimuoto-opiskelu Työn ohessa |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
|
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, er Kokki Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto opiskellaan kokin koulutusohjelmassa, josta valmistuu kokiksi. Alkaa: 13.08.2012 Päiväopiskelu Laajuus: 120 opintoviikkoaHaku: 27.02.2012 - 16.03.2012 Pohjakoulutus: Perusopetus |
|
|
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, pk Kokki Tarjoilija Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto opiskellaan kokin koulutusohjelmassa, josta valmistuu kokiksi tai asiakaspalvelun koulutusohjelmassa tarjoilijaksi. Alkaa: 13.08.2012 Päiväopiskelu Laajuus: 120 opintoviikkoaHaku: 27.02.2012 - 16.03.2012 Pohjakoulutus: Perusopetus |
|
|
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, yo Kokki Tarjoilija Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto opiskellaan kokin koulutusohjelmassa, josta valmistuu kokiksi tai asiakaspalvelun koulutusohjelmassa tarjoilijaksi. Alkaa: 13.08.2012 Päiväopiskelu Laajuus: 120 opintoviikkoaHaku: 27.02.2012 - 16.03.2012 Pohjakoulutus: Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto |
|
|
Hygieniaosaamiskoulutus Hygieniaosaamisasetuksen mukaan hygieniapassi vaaditaan kaikilta elintarviketeollisuudessa tai ammattikeittiöissä työskenteleviltä henkilöiltä, jotka käsittelevät työssään pakkaamattomia, helposti... Iltaopiskelu |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
|
Kotityöpalvelujen ammattitutkinto Kotityöpalvelujen ammattitutkinto Haluatko työskennellä kotien haasteellisissa tehtävissä? Sinulla on nyt mahdollisuus hankkia siihen ammatillinen pätevyys tai täydentää osaamistasi Kotityöpalvelujen ammattitutkinnolla.... Alkaa: 12.10.2011 Iltaopiskelu Lähiopetus Monimuoto-opiskelu Oppisopimus Työn ohessa |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
|
Laitoshuoltajan ammattitutkinto Laitoshuoltajan ammattitutkinto Haluatko työskennellä laitoshuoltajan haasteellisissa tehtävissä? Sinulla on nyt mahdollisuus hankkia siihen ammatillinen pätevyys tai täydentää osaamistasi Laitoshuoltajan... Alkaa: 05.03.2012 Päiväopiskelu Haku: 02.01.2012 - 17.02.2012 |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
|
Laitoshuoltajan ammattitutkinto (Ulvila) Laitoshuoltajan ammattitutkinto Haluatko työskennellä asiakaspalveluammatissa, jossa on hyvät työllistymisnäkymät? Sinulla on nyt mahdollisuus hankkia ammatillinen pätevyys tai täydentää osaamistasi Laitoshuoltajan... Päiväopiskelu Iltaopiskelu Lähiopetus Monimuoto-opiskelu Oppisopimus Työn ohessa |
Ulvila, ammattiopisto |
|
Matkailuala, yo Matkailupalvelujen tuottaja Matkailualan perustutkinto opiskellaan matkailupalvelujen koulutusohjelmassa, josta valmistuu matkailupalvelujen tuottajaksi. Alkaa: 13.08.2012 Päiväopiskelu Laajuus: 120 opintoviikkoaHaku: 27.02.2012 - 16.03.2012 Pohjakoulutus: Ammattikoulu Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto |
Kankaanpää, ammattiopisto |
|
Ravintola-alan osaaja Tarjoilijan ammattitutkinto Alkaa 12.3.2012. (Vapaita opiskelupaikkoja kannattaa kysyä myöhemminkin.) Sinulle, joka haluat oppia uuden mielenkiintoisen ammatin tai täydentää osaamistasi RAVINTOLAKOKIN tai... Alkaa: 12.03.2012 Päiväopiskelu Lähiopetus Monimuoto-opiskelu Oppisopimus Haku: 11.01.2012 - 16.02.2012 |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
|
Ravintolakokin ammattitutkinto, ak Tarjoilijan ammattitutkinto Tutkinto on tarkoitettu ensisijaisesti sinulle, joka toimit hotelli-, ravintola- tai suurtalous-alalla ja sinulta puuttuu ravintolakokin ammattitutkinto. Koulutuksen kautta voit syventää omaa... Alkaa: 12.03.2012 Päiväopiskelu Lähiopetus Monimuoto-opiskelu Oppisopimus Haku: 02.01.2012 - 16.02.2012 |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
|
Ravintolapassi Koulutukseen sisältyy teoriaopetus sekä hygieniapassin ja anniskelupaikan vastaavan testin suorittaminen. Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on tavoitteena työllistyä ravintola-alalle... Alkaa: 09.05.2012 Iltaopiskelu Laajuus: 12 tuntiaHaku: 04.01.2012 - 04.05.2012 Ilmoittautuminen: 04.01.2012 - 04.05.2012 |
Ulvila, ammattiopisto |
|
Suurtalouskokin ammattitutkinto, ak Tutkinto on tarkoitettu sinulle, jolta puuttuu suurtalouskokin ammattitutkinto ja toimit tai olet toiminut suurtalouskokin tehtävissä ja haluat syventää omaa ammatillista osaamistasi. Voimme... Alkaa: 01.11.2010 Päiväopiskelu Lähiopetus Monimuoto-opiskelu Oppisopimus Haku: 01.07.2010 - 08.10.2010 |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
|
Tarjoilijan ammattitutkinto Tarjoamme koulutusta sinulle, joka haluat palvella asiakkaita, olet joustava ja omatoiminen. Vapaa-ajan arvostuksen myötä sinulla on erinomaiset edellytykset työllistyä ravintola-alalle. Mikäli... Alkaa: 12.03.2012 Päiväopiskelu Lähiopetus Monimuoto-opiskelu Oppisopimus Työn ohessa Haku: 02.01.2012 - 16.02.2012 |
Kankaanpää, aikuiskoulutuskeskus |
Kirjautuminen


