Hyvän mielen joulutempaus Harjavallassa
Joulutempauksella kerätään valmiiksi paketoituja lahjoja joulumieltä tarvitseville harjavaltalaisille. Tempauksessa kerätyt joululahjat kaupungin sosiaalitoimi jakaa jouluviikolla eteenpäin niitä tarvitseville.
Valmiiksi paketoituja joululahjoja kerätään joulukuusen alle Sataedun Harjavallan yksikön ala-aulassa (Myllykatu 10). Lahjoja voi tuoda 5.-16.12.2011. Joulutempaukseen osallistuvien toivotaan tuovan käyttämättömiä ja ehjiä lahjoja.
Lahjan lahjoittaja voi hakea joulukuusesta vinkin lahjasaajasta. Vinkit on ripustettu joulukuuseen ja lahjoittaja voi valita lahjasaajan.
Kuusen alle voi myös tuoda omavalintaisen lahjan. Omavalintainen lahja löytää oikeaan pukinkonttiin, kun sen osoittaa esimerkiksi 6-vuotiaalle tytölle tai 4-vuotiaalle pojalle.
Hyvän mielen joulutempaus järjestetään Harjavallassa jo neljännen kerran. Tempauksella on kerätty vuosittain lähes satakunta lahjoitusta ja tämän vuoden tavoitteena on kerätä vähintään saman verran joululahjoja.
Mikäli haluat kuulla Hyvän mielen joulutempauksesta, tule joulukuusen luo maanantaina 5.12.2011 klo 9.00, niin kerromme lisää.
Lisätietoja tempauksesta:
Harjavallan kaupunki
avopalveluohjaaja Johanna Ruusunen
02 5336 462, johanna [dot] ruusunen [at] harjavalta [dot] fi
SATAEDU Satakunnan ammattiopiston Harjavallan yksikkö
opinto-ohjaaja Johanna Rantalainen
040 1994 154, johanna [dot] rantalainen [at] sataedu [dot] fi
Kirjautuminen

