Aikuiskoulutus tarjoaa monia mahdollisuuksia. Löydä itsellesi sopivin koulutus.

Oppisopimuskoulutus

Oppisopimuskoulutus on työpaikalla opiskelua

Oppisopimuskoulutus perustuu määräaikaiseen työsopimukseen. Opiskelijan tulee itse etsiä alan työpaikan. Myös viranhaltijan ja yrittäjän oppisopimuskoulutus on mahdollinen.

Oppisopimusopiskelijan on oltava vähintään 15-vuotias ja oppivelvollisuuden suorittanut. Yläikärajaa ei ole

Oppisopimuskoulutus on työpaikalla tapahtuvaa koulutusta, jota täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksessa. Suurin osa oppimistavoitteista saavutetaan käytännön työtehtävien yhteydessä. Koulutusta voidaan järjestää myös oman työpaikan ulkopuolella. Työtehtävien on oltava monipuolisia ja niiden tulee soveltua suoritettavaan tutkintoon. Noin 70 - 80 prosenttia oppisopimuskoulutuksesta tapahtuu työpaikalla, jossa koulutuksesta huolehtii opiskelijan vastuullinen työpaikkakouluttaja.

Oppisopimusta laadittaessa määritellään muun muassa oppiaika, suoritettava tutkinto, työaika, palkkaus ja koeaika.

Oppisopimuskoulutuksena voidaan suorittaa lähes kaikkien alojen perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Valittavana on noin  360 erilaista perus- ammatti- ja erikoisammattitutkintoa. Oppisopimuskoulutuksena voidaan suorittaa myös ei-tutkintotavoitteista lisäkoulutusta tai tutkinnon osia. Ammatillinen lisäkoulutus tarjoaa joustavan mahdollisuuden syventää ammatillista osaamista, virallistaa vuosien aikana hankittu ammattitaito sekä edetä työuralla.

Tutkintojen perusteet ja ammattitaitovaatimukset löytyvät yksityiskohtaisesti Opetushallituksen sivuilta. (tutkinnot-linkki).

Hakukelpoisuudet jatko-opintoihin

Näyttötutkintona suoritettu ammatillinen perustutkinto (nimellinen laajuus 120 ov) tai vastaava aikaisempi tutkinto tuottavat laajuudestaan riippuen yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Ammatillinen perustutkinto, jonka nimellinen laajuus on alle 120 ov, antaa kelpoisuuden vastaavan alan ammattikorkeakouluopintoihin. Henkilö voi laajentaa tämän yleiseksi kelpoisuudeksi ammattikorkeakouluopintoihin suorittamalla lisäksi laajuudeltaan sellaiset yleissivistävät tai ammatilliset lisäopinnot, jotka laajentavat perusopetuksen jälkeiset opinnot kolmeen vuoteen, taikka hankkimalla vähintään kolmen vuoden työkokemuksen tutkinnon suorittamisen jälkeen sitä vastaavalla alalla.

Edellä tarkoitettu alakohtainen jatko-opintokelpoisuus kohdentuu suoritetun näyttötutkinnon alan perusteella johonkin seuraavista kahdeksasta koulutusalasta: humanistinen ja kasvatusala, kulttuuriala, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala, luonnontieteiden ala, tekniikan ja liikenteen ala, luonnonvara- ja ympäristöala, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousala.

Ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto tuottavat yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin. Katso lisätietoja Opetushallituksen sivuilta (hakukelpoisuudet jatko-opintoihin)

Käy katsomassa lisätietoja myös Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjien Hyvä diili -sivustolta.

Lisätietoa myös osoitteesta Oppisopimus.net -sivuilta

Tulosta Sataedun oppisopimustoimiston esite tästä linkistä (pdf)

Yrittäjän oppisopimuskoulutus

Yrittäjälle voidaan järjestää oppisopimuskoulutusta omassa yrityksessään. Yrittäjän oppisopimuskoulutus järjestetään samojen tavoitteiden ja sääntöjen mukaisesti kuin muukin oppisopimuskoulutus. Yrittäjä voi myös saada opintososiaalisia etuja. Lue lisää yrittäjän oppisopimuksesta tästä. Yrittäjän oppisopimuskoulutus

Lisätietoja Sataedun oppisopimustoimistosta

oppisopimuskoordinaattori Merja Tuomola.

Oppisopimustyöpaikka jo tiedossa!

Täytä tiedot sähköiseen lomakkeeseen "oppisopimuksen esitiedot" tästä linkistä.

Oppisopimusopiskelija jo!

Hae opintososiaalisia etuisuuksia tietopuolisen koulutuksen ajalta. Täytä, tulosta ja allekirjoita lomake. Lomake linkistä: Lasku opintososiaalisista eduista.

Ilmoita oppisopimuskoulutukseen liittyvistä muutoksista. Täytä, tulosta ja allekirjoita lomake. Lomake linkistä: Oppisopimuskoulutuksen muutokset

Huom! Lomakkeet eivät ole vielä saatavilla. Täydennämme sivun tietoja mahdollsimman pian.

Lomakkeet postitetaan osoitteeseen:

Satakunnan koulutuskuntayhtymä

Oppisopimustoimisto

PL 87, Suoratie 1

32801 Kokemäki

Apprenticeship training. Presentation also available in english

Learn more about Apprenticeship training in Sataedu (SlideShare, PP)